Ydinverkon toinen säie: "Apatia"

Toinen säie löytyi osittain samoihin aikoihin kuin ensimmäinen, muistaakseni samalla viikolla viime vuoden maaliskuussa (mikä ajankohta jäi edellisessä mainitsematta - mutta kenties ajanmääreet ankkuroivatkin säikeet liiaksi johonkin konkreettiseen?). Tällä kertaa toimin itse jonkinlaisena välittäjäaineena. Selailin vanhoja postikortteja Lauttasaaren Emmaus-kirppiksellä lähellä Lahnalahdenpuistoa, ja lopulta ostin pinon, kymmenen eurolla. Korttien kuvat eivät sinällään kiinnostaneet, useimmista eivät niihin kirjoitetut lomaterveiset tai onnentoivotuksetkaan. Sen sijaan yksi kuva-aiheeltaan geneerinen hevoskortti oli kirjoitettu tiheällä ja osin lukukelvottomalla käsialalla täyteen tekstiä; kyseessä oli luettelo otsikolla "Apatia".

Onnistuin tulkitsemaan tekstiä siis vain pienen osan. Silti tuntui jokseenkin kutkuttavalta löytää jotakin tällaista niin pian edellisen vastaavan löydön jälkeen. Oli sellainen tunne, ettei Turussa vaan! Toisaalta en siellä juurikaan kierrellyt divareita tai kirppiksiä, mikä selittänee. Kenties kuitenkin on niin, että vasta tämä ostamani kortti todella sysäsi liikkeelle tarkoituksenmukaisen säikeidenetsinnän. Samalla päätin ottaa säikeiden hankinnassa ja muodostamisessa puoliaktiivisen roolin, sillä miksipä ei: olen joka tapauksessa yhtä lailla osa sitä epävakaata kuorta, jota järkiperäiseksi todellisuudeksikin kutsutaan (kuten olet sinäkin, ja sinä, ja sinä) kuin mikään löytämäni, ja vaikken halunnutkaan alkaa varsinaisesti itse tuottaa asioita löydettäväkseni, voitaneen sanoa, että olen auttanut niitä kaivautumaan arkipäivästä esiin.

"Apatia" on hyvä esimerkki. Koostin hevoskortista löytämäni listan ympärille lauseita muista samalla kertaa ostamistani korteista, ruokapöydälläni tuolloin lojuneesta lehdestä (vanha Lumooja muuten), kaksi täytevirkettä kirjoitin kokonaan itse, minkä lisäksi poistin listan numeromuotoisuuden ja tein sen tarinaksi lisäämällä "hänet", josta kerrotaan. En tiedä onnistuinko, en ylipäätään tiedä miksi olisin tekstiä sen valmistuttua kutsunut; joka tapauksessa se tuntui olevan osa jotain suurempaa, minkä vuoksi tuolloin suunnittelemani Silmis-päivityskin jäi tekemättä. "Apatia" jäi odottamaan vuoroaan, joka nyt koittaa:

Apatia

Silloin tällöin hän tunsi ilon kaikkoavan elämästään. Hän oli vasta nuori, mutta ei tuntenut enää asioita uusina ja ihmeellisinä kuten hänen olisi varsinkin vanhempien mielestä pitänyt tuntea. Hän oli kävelevä aistiharha. Hänestä tuntui mahdottomalta niellä tulta. Hän ei osannut kirjoittaa saagoja. Hänet oli vallannut apatia. Jostain syystä, jota hän itse ei tiennyt, se oli alkanut teatterin edessä jokirannassa. Se oli estänyt häntä ostamasta jäätelöä, se oli tarttunut kovin sormin ja ottanut mukaansa. Apatia vie mennessään kuin soratie. Taas se oli alkanut, se ei ollut kovin ruma eikä kovin kaunis, mutta siellä se joka tapauksessa oli nurkan takana. Hänestä tuntui, etteivät ystävät ymmärtäneet apatiaa. Elokuvissa, hän muisti, apatia näytti kauniilta. Kaupunki oli suuri ja sen sisään olisi helposti voinut eksyttää itsensä. Kuoppaista soratietä kävellessään hän oli onnellinen, vaikka lintujen laulu ei kuulunut hänen askeltensa nostattaman rapinan yläpuolelle. Joen virtaus ei pölyltä näkynyt. Sellaisina hetkinä hän monesti päätti mennä elokuviin, missä näki itsensä kimaltavana heijastuksena kankaalla. Elokuvista hän palasi erilaisena. Niinä iltoina hän meni nukkumaan ojan partaalle. Erään kerran poliisi vei hänet takaisin kotiin ja peitteli sänkyyn. Yöpöydältä pehmoinen pandanalle katseli.