30.5.11

Ydinverkon ensimmäinen säie: "Menestys"

Olen Helsingissä asumani puolentoista vuoden aikana aloittanut harrastuksen. Kyllä, yhden vain, ja sekin on paljon kaltaiselleni, joka ei ole koskaan ikinä harrastanut mitään paitsi nuorempana postimerkkeilyä ja tanhua, mutta olenpa aloittanut kuitenkin, ja aikaavievähän tämäkin on ollut: olen alkanut kerätä säikeitä. Mistä, kysy(ne)tte, ja kerron.

Elämästä. Alaviitteitä epätodellisuuden tasoista, niistä joita ei konkreettisesti ole olemassa, mutta kuitenkin on, ja vieläpä enenevissä määrin, kun niihin on alkanut kiinnittää huomiota. Olen kerännyt säikeitä 1) Vanhoista kirjoista, joita ensin alkuun löysin antikvariaateista, sittemmin myös kirjaston valikoima on osoittautunut hedelmälliseksi, 2) Aikakauslehdistä, etupäässä 50-70 –lukujen vuosikerroista joita sattuu mökin vintillä olemaan ihmisennielevinä pinoina varastoituna, 3) Kuulopuheista ja tarinoista, ja muutamin satunnaisin kerroin myös 4) Seinäkirjoituksista, joskin tämä suuntaus on vielä etsimässä itseään; jonain päivänä tarkemmin kenties.

Tämä ajanvietteeni on osoittautunut varsin heldelmälliseksi, siinäkin määrin, että ajattelin raportoida muutamista havainnoistani tänne blogiin, joskin tunnustan: laajamittaisempikin kirjoitustyö aiheen parissa on meneillään. Mutta entä harrastukseni alku? No, ensimmäinen löytöni tapahtui, tietenkin, vahingossa (miten muka luulette että aikanaan ryhdyin tanhuamaan?). Ostin Runebergin antikvariaatista Aksel Törnuddin teoksen Musiikin historia pääpiirteissään (Otava, 1943), ja sen sisäkannesta löysin ilmeisesti mustekynällä kirjoitetun tekstin, joka näytti järjelliseltä aluksi, keskivaiheillaan vähemmän, lopuksi ei enää ollenkaan. Silti sen omanlaisensa logiikka viehätti minua. Tekstiä ei ollut otsikoitu, mutta olen itse antanut sille nimeksi ”Menestys”.

Vielä sananen koko raportoinnin otsikosta. Kävellessäni Dagmarinkatua pitkin matkalla Kampista kotiin viime sunnuntaina huomasin erääseen sähkökaappiin kirjoitettuna sanat ”Luuydinverkosta nousee kärsimys”. Koska olin juuri ajatellut tätä projektiani, nimenomaan tätä ensimmäistä julkista kirjoitustani aiheesta, oli tämä tietenkin mitä osuvin löytö. Se ei kuitenkaan tuntunut sopivan yhteen muiden keräämieni säikeiden kanssa (joista tietenkin myöhemmin lisää), mutta eipä jättänyt rauhaankaan. Siispä: tästä hiomalla projektille otsikko, ja toiveissa on saada otsikko joskus loogisesti sijoittumaan kokonaisuuteen. Kenties. Tämän suuremmitta johdannoitta kuitenkin itse asiaan. Tällaisen tekstin minä löysin:


Menestys

Kun ihminen menestyy, hänen on valittava perheensä ja työnsä välillä. Monelle työ on tärkeämpi kuin perhe. Kun työpaikan puhelimet eivät enää soi, on myöhäistä ihmetellä minne perhe on jäänyt. Kenties siihen ei ole tarvettakaan. [tässä kohdin musteen väri vaihtuu; ilmeisesti tekstiä on alun jälkeen jatkettu myöhemmin, Uguksen huom.] Ihminen on tuolloin hyvinvointianemian uhri. Hän kalpenee sellaisille asioille kuin ”kalastaja” ja ”köyhä”. [Miksi juuri kalastaja? Epäilen kirjoittajalla olleen jokin henkilökohtainen suhde ammattiin] Hyvinvointianemia tarttuu ensin sieluun ja vasta sieltä ruumiiseen. [Yliviivaukset alkuperäisessä tekstissä] Se estää länsimaisen yltäkylläisyyden ravintoaineita tarttumasta kiinni. Silti on huomattava, että hyvinvointianemiaa sairastava ihminen on nimenomaan menestynyt. Hänellä on vara valita. Valinnat tehdään usein ladon takana aamukuudelta kuusenoksien alla. Vanhat polvet valittavat kun menestynyt ihminen kumartuu alttarille rukoilemaan. Hän tuntee isiensä katseen maan povesta. Hän on hyljännyt perheensä ja hänen menestyksestään on tullut menneiden sukupolvien saavutusten irvikuva. Aurinko ei menestyneelle ihmiselle paista niin kovin kuin kurjille syntisille. Menestyneen ihmisen lämpöä on vaikeampi havaita, vaikka se säteilee hänestä itsestään, koska se säteilee poispäin. Kun menestynyt ihminen kuolee, hän jättää jälkeensä tyhjän tilan. Siihen ei yleensä kukaan halua sijoittua makaamaan tai istumaan. Menestys romahtaa tyhjään tilaan ja tilan seinämät alkavat murtua reunoilta sisäänpäin. Menestynyt ihminen ei koskaan näe saavutustensa luhistumista. Kun hän on kuollut, on hänellä mahdollisuus saapua uudestaan. Menestynyt ihminen yrittää yleensä toisellakin kerralla menestyä. Menestyneet eivät koskaan opi.




2 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Cool!

Ugus kirjoitti...

Thanks!