Tämän viljelmiä käsittelevän kolmannen säikeenkin olin alkujaan editoimassa yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta jotenkin se tuntui toimivan paremmin listamuodossa, tai kenties laiskuus iski. Teksti otsikolla "Viljelmät" oli työn alla viime syksynä, mutta ensimmäiset näistä ovat osuneet silmiin jo vuosi sitten keväällä. Näistä katkelmista (jotka olen laajemmista lähteistä pätkinyt mielivaltaista mutu-menetelmää noudattaen) jokainen on painetusta julkaisusta: lähteinä ovat olleet Kansakoulun ympäristöoppi vuodelta 1972, yleisönosastokirjoituset Seurassa ja Lauttakylä-lehdessä (1971 ja 1973), tamperelaisen ammattiyhdistyksen vappulehti vuodelta 1969 (jonka kirjoitus siis mitä todennäköisimmin on yritys huumoriin) ja kaiketi melkoisen suppeana laitoksena ilmestynyt pienpainate nimeltä Madon vuosisata, oletettavasti jostain 70-luvun lopulta, joskaan tässä kirjoituskoneella naputellussa lehdessä ei ole tietoja sen paremmin julkaisuajankohdasta kuin ylipäätään tekijöistäkään. Myös koko julkaisun tarkoitusperä jää jossain määrin hämäräksi sen käsitellessä rempseästi sekaisin ufoja, aikakauden puoluepolitiikkaa, kuvataidetta ja epämääräisiä yritysmaailman salaliittoja. Jätän erittelemättä, mikä katkelma on mistäkin lähteestä. Yksi loppuu kesken, mutta niin loppuu alkuperäisympäristössäänkin.
Viljelmät
1. Maailmassa on useita erilaisia viljelmiä, joista monen käyttötarkoitus ei ole itsestään selvä. Käytännössä mitä tahansa voi istuttaa ja viljellä.
2. Rumat pellot pilkkaavat perinteisiä agraarisia arvojamme. Meidän pitäisi osata kansakuntana puolustaa ja ylläpitää sitä tärkeää työtä, jonka esi-isämme ovat tähän maahan viljelleet.
3. Ruminta mitä tiedän, ovat tuulessa huojuvat könkkäpellot. Rannikkoseudun asukkaille könkkä on tuttu kasvi. Esimerkiksi keskisen ja pohjoisen Pohjanmaan väki on viettänyt lapsuutensa könkkäpeltojen ääressä, minkä vuoksi heistä on tullut niin omituisia. Kenenkään ei pitäisi antaa lastensa nähdä könkkäpeltoja kovin nuorena. Miksei poliisi tartu tilanteeseen. Könkkä ei ole hyötykasvi, sen viljely ei ole tarpeellista!
4. Vaikka maanviljelys kolmannen maailman maissa on jatkuvasti kehittymässä kohti länsimaisia tehokkaampia standardeja, on hitaasti leviävässä agraarikulttuurissa edelleen ongelmansa. [...] Paksut pienet ponit tallaavat näillä plantaaseilla usein viljelijöiden lapsia jalkoihinsa. Lasten verestä maa saa voimaa ja jaksaa kasvattaa uusia kasveja iloksi ja ruuaksi. Tämä lannoiteongelma tulisi ratkaista ensi tilassa. Afrikasta ei kuitenkaan nykyisten tullirajoitusten vuoksi saa viedä pois poneja. Tilastojen mukaan ponikuolema on ollut yleisin afrikkalaisen lapsikuolleisuuden muoto vuosina 1971-1974. Tutkimusteni mukaan kivenhakkuu voi vielä kääntää asetelmat päälaelleen. Se on afrikkalaisten lasten ainoa toivo. Heidän nimiään olisi mahdollista hakata suuriin kiviin autiomaan reunamilla. Sillä keinoin yrittäisimme huijata poneja luulemaan, että kyseessä on muistokivi jo edesmenneille. Mutta ponit ovat julmia ja pisteliään älykkäitä. Delfiini ei ole ihmisen jälkeen älykkäin eläin.
5. Lupiinit ovat valloittamassa maailmaa. Ne leviävät vuosi vuodelta yhä laajemmalle. Niiden kollektiivinen juurakko on tietoinen. Lupiineja on todistetusti viljelty niinkin pohjoisessa kuin itäisellä Juutinmaalla esikolumbiaanisena aikana, mutta viimeistään Pommerin sodan jälkeen peruna nousi suositummaksi. Kissatkin tukehtuvat lupiineihin. Maailmassa ei ole enää montaa lupiiniviljelijää, vaikka sellainen olisi kaunis. Kaikki lupiiniviljelijät ovat aina olleet kauniita kautta historian. Perunaviljelijöillä on usein perunanenä. Heitä ei kutsuta presidentinlinnaan, vaikka saavutustensa perusteella juuri heidät pitäisi. Tämä on vain yksi kohta niinkutsutun länsimaisen demokratiamme rappiossa, eikä sen
Loppuun vielä tunnelmakuvan sijasta sananen kohdassa 3 esiintyvistä könkkäpelloista. Koko käsite (ruma kasvi nimeltä könkkä, yeah why not...) on samanaikaisesti absurdi ja tyhmä, mutta palautti löytyessään mieleeni verkosta vuonna 2000 talteen kopioimani kertomuksen nimeltä Kiertomuikkulan kronikat; mikä onni että tapanani on jo tuolloin ollut tallentaa kaikkea typerää. Epäilen Kiertomuikkulan kronikoihin joskus palaavani, mutta toistaiseksi haluan jakaa siitä vain tämän katkelman, joka ei kuitenkaan narratiivisen muotonsa puolesta sopinut tällä kertaa kokonaisuuden osaksi.
"Aurinko paahtoi vessan seinään reiän ja siitä Viänänen kurkisti ympärillään leviävää könkkäpeltoa. Könkkä on harvinainen kasvi, jota tavataan vain Kiertomuikkulassa, jossa sitä viljellään kuin viimeistä päivää. Kenenkään muun kuin kiertomuikkulalaisten ei tulisi mieleenkään moista pahalle haisevaa, paskan makuista, irstaan näköistä, pöyristyttävän ruman väristä ja sataprosenttisen käyttökelvotonta kasvia viljellä. Kiertomuikkulalaiset luonnollisesti rakastivat könkkää, kaikki kunnan 63 asukasta joista 17 oli Viänäsiä. Päivä oli kesäinen ja kalat lauleskelivat Sweet home Alabamaa lennellessään muovisten mäntymetsien yläpuolella. Kukaan ei osannut aavistaakaan että idylli oli särkymässä, julmien robottiankkojen armeija oli enää muutaman minuutin matkan päässä Kiertomuikkulan keskustasta, jossa juuri silloin oli meneillään yhdistetty yleisurheilu- ja kivityskilpailu lapsille."
Internet, tuo tiedon valtaväylä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti