Vietin tänään kolme tuntia kahvilla. Oi kunpa koskaan ei koittaisi se aika, jona korvan juuressa viuhuva oravanpyörä lopulta tempaisee minut mukaansa ja vie pois mahdollisuudet, no, vaikkapa istua keskellä päivää kolme tuntia kahvilla. Hämeenkatu oli itse harmaus ja lasin takana satoi, suuret kokoomuskasvot lipuivat vedessä ohi kahdeksan minuutin välein. Aiheen kirvoitti juuri se suuri ja oravainen yhteiskunnan ratas: olisiko ihminen parempi jos olisi aina halunnut juuri niitä asioita joihin suurin osa tuntuu tyytyvän? Entä miksi on oltava niin rakennettu ettei halua?
Tai kysymyksinä ilmaan ne kai lensivät, minä vajosin omenarahkapiirakkaani, se musertui lautaselle kuin kuoleva organismi, itsestään tietoinen meille tuntemattomin tavoin. Mihin taas ollaan matkalla kun kuu kutistuu - mikä elämän meihin puhaltaa ja miksi, lopulta, me olemme niin kuin untuvat tuulessa, mikä siinä on, joka ikinen meistä, aina.
Toisinaan, ehkä syksyisin, huomaa kuuluvansa niihin joista elämäkerroissa vaietaan. Sanojen sekakäyttäjä pyytää olemustaan anteeksi.
1 kommentti:
"olisiko ihminen parempi jos olisi aina halunnut juuri niitä asioita joihin suurin osa tuntuu tyytyvän?"
minua pelottaa, että sellaisia ihmisiä oikeasti on, jotka tuntuvat haluavan samoja asioita kuin muut, jotka tuntuvat niitä haluavan. tekee mieli asettua ylemmäs ja sanoa: sinä vain luulet haluavasi elää noin, et sinä oikeasti halua (mutta millä sen sitten mittaa, kuka mitäkin oikeasti tai vahingossa?)
katselin eilen ohjelmaa, jossa oli parrakas nainen. ajattelin, miten vapaa olin kaljuna, ja saavutanko koskaan enää sellaista naiivia tilaa kuin silloin, kun oikeasti kuvittelin olevani yhteiskunnan normien ulkopuolella, katseita paossa.
Lähetä kommentti