19.5.08

Viivakoodeja

Rippasta vaille puolitoistavuotias lapsi pitää siitä että hänelle luetaan. Paljon. Niinpä raahaamme niska kierossa kuvakirjoja kirjastosta kotiin, ja luemme niitä. Uudestaan ja uudestaan. Vaikka yrittää uusia lainata, ehtivät ne käydä tutummiksi kuin omien silmien jäinen tuijotus peilistä ennen kuin taas ehtii kirjastoon. Ja kuvakirjojen tapa käyttää tiivistä kieltä on tarttuvaa. Lauseet jäävät soimaan päässä pahemmin kuin nimi "Miapetra Kumpula-Natri", joka muuten on saatanallisen tarttuva jo sinällään. Olen miettinyt soiko se hänellä itsellään päässä koko hereilläoloajan? Ehkä unissakin. Minä en siitä ainakaan enää ikinä tunnu pääsevän eroon. Soi kuin mantra. Ai niin, ne kuvakirjat. Hitaasti hiipivät niistä sanonnat ja lauseet minun & puolison keskusteluun. Ainakin seuraavat lausahdukset ovat hyppineet kansista ulos ja kiertelevät nykyisin asuntoamme:

"Täällä on pimeää ja haisee tassuhieltä."

"Miljoona sitruunaa, tuhat palaa hiivaa: suuruudenhulluus rusinaa riivaa."

"Pallo heijaa lomaolon."

"Katso äiti olen pelle!"

"No, tuotakaan en kyllä usko!"

"Hop-hop, hopusti nyt!"

"Perjantaina iltapäivällä kello kolmetoista yli kaksi kävi pahasti."

"Minulta menee ISOHERMO!!!"

"Sovitaan sitten niin."

"Kotkoti kot! Hah hah!"

"Hän haluaa olla tuhma."

"...koko maailma selkeni!"

"Muksis! Moksis! Poksis!"

"Ei se ole bussi! Se on... banaanirekka!"

"Kunpa joku joskus peittelisi minut."

5 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Vaikka sitä omien koukeroisten virkkeitteni takia voikin varmaan olla vaikea uskoa, pidän kovasti arvossa tuota tuollaista lyhyttä ja nasevaa ilmaisua, johon monet lastenkirjailijat kohdeyleisönsä huomioidessaan pyrkivät. Ei se toki kaikki tietenkään ole kuin runoutta, mutta uskon, että nuo poimimiesikin kaltaiset helmet syntyvät kuitenkin niistä rajoitteista, joiden puitteissa kirjoittaja lapsille kirjoittaessaan pyrkii pitäytymään. Sen seurauksena parhaat palat ovat iskevyydessään ja tarttuvuudessaan kuin mainoslauseet, kuitenkin ilman mainoslauseiden tarkoituksensa takia painolastinaan kantamaa ärsyttävyyttä.

Huvittavaa kyllä, silloin kun vielä itse olin sen ikäinen, jota varten tuollainen kieli on räätälöity, koin sen selkeydessään ärsyttäväksi. Kirjojen hahmot olivat epäihmismäisiä, koska kukaan tuntemani ihminen ei puhunut niin kuin noissa kirjoissa puhutaan.

Ugus kirjoitti...

Sehän on varsin häkellyttävää kyllä miten monipuoliseen kerrontaan joissakin lastenkirjoissa (ja nythän puhutaan nimenomaan hyvin niukkasanaisista kuvakirjoista vielä) kyetään äärimmäisellä tiivistyksellä. Ja pitääkin kyetä koska jos kerronta on tylsää, lapsi ilmoittaa sen heti poistumalla kirjan äärestä keskimäärin kolmannen sivun kohdalla.

Minkä ikäisenä muistelet ärsyyntyneesi kirjojen kielestä? Itse en tuollaista reaktiota muista. Olen vain lukenut kuin kone kaiken eteeni osuneen.

exme kirjoitti...

luin tänään (pienelle pojalle) kirjaa, jossa kerrottiin, että kun kissanpentu leikkii Punaisella Lankakerällä, siitä seuraa väistämättä Suuria Ongelmia.

niinhän siitä sitten seurasikin.

yllätin itseni, kun en ärsyyntynyt kirjoittajan tavasta käyttää isoja alkukirjaimia.

Anitak kirjoitti...

Hei Ugus,
olet saanut Blogging with a Porpoise -plakaatin Viivakoodeista- kirjoituksestasi. Voit lähettää plakaatin eteenpäin jos haluat.

Jani kirjoitti...

Jaa-a, sitä ärsyyntymisikää onkin vähän vaikea paikallistaa, kun muistikuvani alle kouluikäisestä lapsuudesta ovat varsin hatarat (niin kuin tietysti kaikilla jossain määrin, mutta minulla ne ovat ainakin omasta mielestäni oikein erityisen hataria). Mutta luultavasti kuitenkin siis alle kouluikäisenä, sillä koulun alettua en muista olleeni kovinkaan kiinnostunut lukemisesta. Alarajaa ei voi vetää lukemaanoppimiseen, koska sen ajankohdasta ei ole tietoa, ja toisaalta siksi, että meille luettiin paljon ennen kuin itse opimme lukemaan, ja voi olla, että se ärsytti jo silloin.