Svengaa kuin muumio sateessa

Viimesyksyinen oudon musiikin ilta (jonka settilista löytyy täältä)sai eilen jatkoa, ja kun tällä kertaa oli osanottajia kolme, oli materiaaliakin enemmän ja skaala laajeni kattamaan kaiken klassisesta gangsta-räppiin. Koko lista soitetuista kappaleista löytyy Jonilta, mutta jospa tässä sallittaisiin sananen tai pari muutamasta mieleenpainuneesta esityksestä. Sisältää myös hiukan itse soittamieni artistien puffausta.

Can: Peking 0
Ihan tuli nuoruus mieleen kun tämä hämytuuttaus alkoi tulvia kaiuttimista. Nuoruuteen kuului kaikki sellainen musiikki, joka aiheutti vihkiytymättömille päänsärkyä, ja Can on takuuvarmasti sellaista. Kappale osoitti että olen ollut oikeassa kun olen jo pitkään pohtinut että pitäisi "Känniä" omaankin kokoelmaan hankkia. Pituuttakin oli piisillä sen verran että ehti käydä keittiössä hakemassa kahvit. Olisi toisetkin ehtinyt myöhemmin.

Joanna Newsom: Emily
Jaaha, ostoslistalle menee tämäkin artisti, minulle entuudestaan tuntematon mutta juuri tällaisia tutustumisia vartenhan Oudon musiikin ilta on osaltaan olemassa. Etäisesti Björkiltä kuulostava lauluääni (ja vokaalimelodiakin, miksei) hämäsi aluksi, mutta artisti kurvasi tässä levyn avaavassa kymmenminuuttisessa kappaleessa kuitenkin omille teilleen varsin pian. Kun ei ole tarvetta pysyä perinteisessä kolmen minuutin kaavassa, saa "nainen ja ääni" -formaatilla rakennettua aika huimaavan tunnelman. Tykkäsin.

White Noise: Love without sound
Pentele että toiset keskittyivät keskustelemaan suomenkielen sanavartaloiden taivutuksesta juuri kun soitin tätä koko äänitekokoelmani helmeä. Ah, kultainen 60-luku, mitä tekisimmekään ilman sinua? Emme ainakaan kuuntelisi tätä maanisdepressiivistä rakkaudentunnustusta, jonka hälyäänet ovat kuin niitä ääniä joita kuuluu seinistä kun on yötä yksin kotona. White Noise teki vielä kaksi levyä debyytin jälkeen, yhden 70-luvulla, yhden 80-luvulla.

Tomi Metsäketo: Pyhä toimitus
Hmm, Juicen alkuperäisesitys on sellainen tunnelmajärkäle, että vaikka Metsäketo hyvin tulkitsikin, jäi tämän coverin tarkoitus kuitenkin hieman hämäräksi. Melko outoa kuitenkin, on se myönnettävä.

Clinic: Return of the Evil Bill
Taas uusi tuttavuus minulle, kuulemma jo pidemmänkin uran tehnyt bändi, tämä taisi olla joltakin 90-luvun albumilta napattu. Hemmettin miten energistä ja samalla niin kireäksi väännettyä että kuuloelimet natisivat. Neuroottisen popin ystävät varmaan pitävät tästä, en keksi parempaakaan määritelmää.

Godspeed you black emperor!: East Hastings (katkelma)
Tämä oli yksi illan kohokohtia allekirjoittaneelle. Kuuntelimme vain reilut kymmenen minuuttia, eli kappaleen jälkimmäinen puolisko jäi pimentoon, mutta meillähän oli toisaalta vain yksi ilta aikaa... Tämä pikkuisen synkemmänpuoleinen hypnoottinen jyräily olisi kirjoittamismusiikkia jos mikä. Gradukin valmistuisi, ja olisi pessimismin riemuvoitto.

Runes order: Il giorno della vendetta
Tästä soittamastani goottielektroniikasta näyttivät muutkin pitävän. Erikoinen levy, kuin olisi sotkettu 70-luvun italialaiset kauhuleffat 2000-luvun ultramasinoituun elektromusiikkiin. Ahisti aikoinaan, kun oli jotenkin niin ehdoton.

Dimmu Borgir: Master of the Disharmony
Illan mättömetalliosasto. Toimi juuri niin kuin pitikin.

Janne Kuusinen: Teleportti Afrikassa
On mukava tietää että on olemassa artisteja, jotka tekevät omaa juttuaan vaikka maailma ympäriltä kaatuisi, ja niinhän se kaatuukin, useimmiten. Tämä viehätti silkalla nyrjähtäneisyydellään ja poliittisella epäkorrektiudellaan.

Äkäpussit: Rasvaista harmoniaa
Tästäkin ihan vilpittömästi toiset tykkäsivät, vaikkeivät olleet artistista koskaan kuullutkaan. Mutta eihän kukaan ole! Olen parhaani mukaan yrittänyt levittää Äkäpussien sanomaa pian kymmenen vuotta, ja tästä kappaleesta melkein kaikki aina vaikuttuvat. Vain kerran erehdyin soittamaan taidesnobbailijoille, joille tämä urkuelektropunk ei ihan auennut.

Välikausitakki: Vittu / Deval-voi
Pari kappaletta tuolta 70-luvun superkokoonpanolta (Juice, Veltto, Alatalo & Rinne). Aika paskaa, mutta sen verran outoa että ansaitsi paikkansa. Mitä hittoa tätäkin tehdessä on ajateltu? Että näiden herrojen nimet myyvät mitä tahansa? Paitsi ettei tämä kuulemma juuri myynyt, vaikka kannessakin on tissit.

Risto: Hessu kostaa / Nina
Tuoreehko bändi, jota en ollut aiemmin kuullut. Kappaleista pidin enemmän jälkimmäisestä, jonka jotenkin 70-lukuisen iskelmän mieleen tuovat soundit viehättivät. Hessun kostotarinan teksti oli toki mainio, mutta...

Art of Noise: Opus 4
Johan se tämäkin kokoonpano on vuosia roikkunut ostoslistalla, ja tämä näytekappale taas muistutti että miksi. Ei kaikki 80-luvun musiikki ollut hirmuista tuubaa.

Rockleberry Roll: Dropout / Hi Jack
Varmasti harvinaisin omistamani äänite. Vanhempien kasettiarkistosta löytynyt originaali, joka on joskus tullut kopsatuksi itselle talteen. Italialainen bändi, jossa kitarat helisevät, urku pulputtaa, vokaalit tulevat kaivon sijasta toisesta todellisuudesta. Ihmeellistä iskelmärockia, ja mikä parasta: alkuperäisen julkaisun jälkeen (70-luvun alussa) ei uusia versioita ilmeisesti ole julkaistu missään formaatissa koskaan.

Kontra: Onomatopoeettinen alkoholiliike
No on tämä outo kappale, joskin sen verran yhteen vitsiin perustuva, että outous alkaa kääntyä itseään vastaan. Viime vappuna pikniklokaatiomme sijaitsi teekkareita laulattavan amatöörikitaristin läheisyydessä, ja tämä tuli tutuksi. Kirahvi sanoo öriöriöri.

Outo musiikki on hyvä asia.