Hei sinä. Niin, sinä juuri siinä konttorituolillasi, näytät kovin tyytyväiseltä. Hymyilet leppoisasti... noin juuri! Teit sen taas! Mitä syytä sinulla muka on hymyillä? Ei mitään. Minäkin tiedän sen nyt, sillä meille tulee kotiin Helsingin sanomat mökkilomasiirroksena ja nyt minäkin tiedän miten maailma mataa. Huonosti siis.
On kyllä kiva että tulee kotiin luettavaa joka aamu. Saa lukea että Israelissa taas tapetaan, Pohjois-Korea on jälkeenjäänyt pikkukakara, Suomessa tuhopoltellaan, Espanjassa metrot kolaroivat ja ylivoimaisesti suurin sivumäärä uhrataan joka päivä jalkapallolle.
Onneksi on Viivi ja Wagner, tuo aiempi inhokkini josta nykyisin jo tykkään. Ja tietenkin, ennen kaikkea, kulttuurisivut. Mutta miksi tuo sana? Miksi "kulttuuri"? Eikö kuitenkin "taide"... tai... Ei, älkää kysykö minulta, olen kykenemätön olemaan objektiivinen asian suhteen. Miksi taiteesta kirjoitetaan niin vähän? (ja yleensä tylsästi, huomioi sisäkorvani simpukankaarteessa vienosti piipittävä ääni) Taide on hieno asia. Johan minä sen lapsukaisena huomasin, kun alle kymmenvuotiaana kaksi suosikkikirjaani kunnankirjaston valikoimista olivat modernin taiteen historian läpikäyvä Taide tänään ja 1900-luvun jälkipuoliskon kuvanveistoa esittelevä Suomalaista veistotaidetta. Ne sijaitsivat usean vuoden ajan enemmän meillä kotona kuin kirjastossa. Kuvanveistäjä oli toiveammattini.
Ja missä olen nyt? Ah ja voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti