Täysikuu. Enemmän kuin koskaan se näyttää tänä yönä reiältä taivaassa. Suoraan tähän huoneeseen suunnattuna sen valo kulkee verhojen läpi. Reikä josta ne katsovat minua, ja minä mietin: mitä minun elämässäni on enää jäljellä sellaista, mikä on pakko tietää? Eivätkö ne jo ole selvillä kaikesta, miksi niiden pitää edelleen nähdä?
Parvekkeella en tiennyt mikä oli taivasta, mikä pilviä. Värit vaihtelivat, silmänurkassa näkyi välähdyksiä, kun katsoi kohti, niitä ei enää ollut. Siinä valossa ymmärsin niiden haluavan minun tietävän, että ne katsovat. Ne ovat siirtyneet seuraavaan vaiheeseen. Katsovat miten reagoin. Ei niiden enää tarvitse pysyä piilossa.
Yritän saada pois ajatusta siitä, että ne ovat tehneet kaiken, jokainen asia, en uskalla ajatella miten monen vuoden ajan. Olen ollut kiltti koehenkilö. Hienon maailman rakensivat. Kun lopulta näin sen läpi, se ei enää haitannut niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti