3.5.04

Vanha kunnon "jääkiekko/porno" -vertaus

En voinut välttyä kuulemasta että taas on menossa jonkinlainen jääkiekonpeluukilpailu televisiossa. Mitäpä, puhalsin toosan päältä tomut ja etsin virtakytkimen vain todetakseni että kyllä, maila heiluu ja sedät irvistävät hampaita. Joku, jonka kuvaa ei koskaan näy, huutaa äänensä särkien.

Minä en totta puhuen liiemmin perusta jääkiekosta tai potkupallosta tai mitä näitä nyt onkaan. Mutta kun sanon "liiemmin", tarkoitan tietysti että ilmiönä kyseistenkaltaiset urheilut ovat hyvin mielenkiintoisia. Ne saavat ihmiset liikkeelle, ne ovat aiheita joista keskustellaan; pelin kuluessa tapahtuneet tilanteet ovat puheenaiheita ja pelien lopputulokset uutisia kuten myös Rasmuksen menestys. (kun lauma brittiteinejä pomppii Rasmuksen purkkakertosäkeiden tahtiin, tarkoittaa se sitä että Suomessakin tehdään vihdoin hyvää musiikkia) Pelaajat ovat sotilaita, jotka taistelevat yhteisen maan ja kansan kunnian ja itsetunnon puolesta. Miksi näin? Ylevämmän ajattelun alapuolelle osuvat kiekot iskevät jääkiekon lopulta samaan sarjaan kuin pornon. Sen tarkoitus on stimuloida ihmisen viettitoimintaa, ja se tekee työnsä suoraviivaisin, selittelemättömin keinoin. Tässä mielessä urheilu ja porno muistuttavat toisiaan: molempia pitää katsoa lasittunein silmin. Olisiko pornon katsominen siten kuin katson jääkiekkoa suotavampaa kuin sen katsominen tekijöidensä tarkoittamassa mielessä? Entä jos vuokraan sadetakkivideon ja hurraan sen suorituksille suurta viiriä heiluttaen kasvot maalattuina? Teenkö silloin enemmän väärin kuin vetäessäni verhot ikkunoiden eteen, vaientaessani television äänen aina kun alan katsoa urheilua? Oli miten oli. Jääkiekko on kuitenkin osoittautunut yllättävän toimivaksi taustakohinaksi kun olen viime päivien aikana tehnyt kirjallisia töitä. Se on kuin äänellä varustettu näytönsäästäjä - ei vaadi mitään, ei anna mitään. Puhdas selkäydinhieronta, niihin hetkiin kun töitä pitäisi tehdä, mutta hiljaisuutta ei kestä.

Ja taas livahti mieleen että onkohan tämäkin niitä kirjoituksia jotka tuntuivat vielä ideatasolla toimivan. Jos nyt on mitään muita tasoja.



"And then when it all seemed clear
just then you go and disappear..."

(Tori Amos)

Ei kommentteja: