25.5.04

Urakulminaatio

No niin, sen siitä sai kun viihdytin viikko sitten kaapinoven takaa kurkistelemalla kaksivuotiasta naperoa, nyt nimeni on saanut jo "setä"-liitteen loppuun ja minua odotetaan jatkamaan hyvin alkuunpäässyttä kurkistusleikkiä. Conan O'Brien oli oikeassa sanoessaan "babies like when I do this!".

Jos kurkistelusta maksettaisiin palkkaa, minun kannattaisi ryhtyä ammattilaiseksi, koska uskoisin oikeasti olevani melko hyvä siinä. Kurkistusleikissä on paljon huomioon otettavia seikkoja, niistä tärkeimpänä pidän kykyä viivytellä. Jos uusi kurkistus tulee liian pian edellisen jälkeen, sen vaikutus ei ole maksimaalinen. Epätahdilla etenevään kurkistusleikkiin kyllästytään nopeasti, ja molemmat osapuolet käyvät helposti ärtyisiksi. Kardinaalivirheeksi voidaan laskea myös hirviönaamarin asettaminen kasvoille kurkistusten välillä sekä - aivan erityisesti - poistuminen. Myönnän että kurkistusten kohde saattaa usein kyetä odottamaan yllättävänkin pitkään seuraavaa vilahdusta nurkan takaa, mutta kahville, vessaan, tai television ääreen ei ole kuitenkaan syytä lähteä. Meillä kurkistusleikkijöilläkin kun on ammattiylpeytemme, ja joka pilaa maineemme, saa peräänsä liiton miehet. Jotka halkaisevat polvet. Kurkistele siinä sitten kainalosauvoihin nojaten. Ha! Ei taida onnistua. Senkin sika.


Ei kommentteja: