-Gibranilla, Kahlil puhelimessa.
-Teentuottajakorporaatiosta Sambora päivää.
-Hm.
-Saatiin tuossa geenimuunneltua taas ihan uusi teelaatu markkinoille ja, heh heh, arvaatkin varmaan. Pitäisi jotain ajatelmia taas saada narunpäähän heilumaan.
-Eikö niitä vanhoja enää millään voisi käyttää? On tässä kädet täynnä työtä muutenkin, kaikkeen ei ehdi.
-No katsohan Kahlil - saanhan sanoa Kahlil? - asia on niin että ihmiset eivät enää osta meidän teitämme niin kuin ennen. Kilpailijat palkkasivat uusia nimiä mietelauseitaan kirjoittamaan ja meidän pitää iskeä kybällä takaisin. Kyllähän sinä Opec-maan kansalaisena tiedät mitä kilpailu on...
-Itse asiassa Libanon ei kyllä -
-...ja ihan sillä ajateltiin saunaillassa poikain kanssa että me palkataan se alan kovin nimi. Kaikkien teepussiajattelijoitten äiti ja isä, itse "Old KG", kuten meilläpäin sanotaan.
-Minä en nyt vaan mitenkään kun -
-Korvaus on hyvä. Rojaltit per myyty teepussi eivät nekään ole ihan poissuljettu juttu tässä vaiheessa.
-Hmm. Toisaalta puolet puheestani on merkityksetöntä joka tapauksessa. Koska teillä on kalmanraja?
-Ei kiirettä. Joulumarkkinoille ehditään vielä hyvin tämän viikon aikana.
-No hyvä. Väsään tuossa illalla muutaman, katson eilisen Mullan alla ensin nauhalta ja pistän sitten jotain tulemaan, kai sulle voi tekstata?
-Voi mainiosti. Kiitti!
-Ei mitään kato.
13.12.06
11.12.06
Lämmintä luvassa
Osasto kotiutti äidin ja lapsen vihdoin tänään, sittemmin olen opetellut vaihtamaan kakkavaippoja. Sujuu toistaiseksi kuin tanssi, mutta kai siihen pikkuhiljaa oppii. Eipä ainakaan harjoitusta puutu tällä tahdilla.
Kissa on ihmetellyt tulokasta, se istuu turvallisen välimatkan päässä ja tuijottaa miettien miten reagoida olentoon joka ei mitenkään reagoi siihen. Olemme havaitsevinamme sen käytöksessä lieviä mustasukkaisuuden oireita, se makaa nurkassa ja kääntää meille selkänsä. Niinhän ne vanhemmat lapset tiemmä vauvaan suhtautuvat.
Jouluun on kaksi viikkoa. Tein torttuja, mutta ne syötiin heti kaikki.
Kissa on ihmetellyt tulokasta, se istuu turvallisen välimatkan päässä ja tuijottaa miettien miten reagoida olentoon joka ei mitenkään reagoi siihen. Olemme havaitsevinamme sen käytöksessä lieviä mustasukkaisuuden oireita, se makaa nurkassa ja kääntää meille selkänsä. Niinhän ne vanhemmat lapset tiemmä vauvaan suhtautuvat.
Jouluun on kaksi viikkoa. Tein torttuja, mutta ne syötiin heti kaikki.
9.12.06
6.12.06
Ja ihmisen lapselle puettiin vaatteet
Viime päivinä on blogongossa kirjoiteltu länsimaista yhteiskuntaa nykyisellään vaivaavasta pedofiilihysteriasta. (mm. Joni eilen) Meillä täällä Suomessakin on alettu siirtyä tälle neuroottiselle linjalle, mikä saunakulttuurin kotimaassa on melko huono ratkaisu, mutta mitä isot edellä ja mehän emme halua missään nimessä vihjata että olisimme lapsipornon suosijoita, terroristeja, islaminloukkaajia tai muita epämiellyttäviä ihmisiä. Siispä on parempi nousta kansainväliseen junaan ja nähdä piruja seinillä kun lapsi juoksee alasti takapihalla kesäkuumalla. Jos hänen vanhempansa vielä ottavat tilanteesta valokuvan, on syytä huostaanottaa lapsi.
Tarkoitukseni on vielä tämän talven aikana aloittaa suuri valokuvantaltioimisprojekti, kantaa vanhempien arkistoista Turkuun laatikoittain otoksia 70- ja 80-luvulta ja skannailla niitä omaan arkistooni digimuodossa. Siellä on varmaan paljon kuvia pikkuisesta minusta ilman rihman kiertämää. Mitä jos käy niin että kesken tämän projektin tietokoneeni tilttaa ja joudun viemään sen huoltoon? Ja huoltomies löytää kovalevyltä kasan kuvia alastomista pikkupojista? Uskooko poliisi että kyseessä olen minä itse ja onko sillä nykymeiningeissä enää mitään merkitystä? Tekee melkein mieli laittaa kuvia ihan testimielessä verkkoon, sillä olisi vinkeä nähdä kuka ensimmäisenä reagoi ja miten. Pistää miettimään onko ihmisellä vielä siinä määrin oikeus omaan vartaloonsa, että jos siitä vartalosta on 27 vuotta sitten otettu valokuva, hän saa itse päättää mitä sillä kuvalla tehdään. Ei varmaan kulu kauaa kun lakiin liitetään pykälä jossa määritellään itseen kohdistuvat pedofiiliset taipumukset. Kansakunta vaipuu hiljalleen kollektiivihysteriaan josta ei noin vain nousta.
Ehkä on vaan parempi ettei lapsista enää oteta kuvia. Sairastahan sellainen on.
Tarkoitukseni on vielä tämän talven aikana aloittaa suuri valokuvantaltioimisprojekti, kantaa vanhempien arkistoista Turkuun laatikoittain otoksia 70- ja 80-luvulta ja skannailla niitä omaan arkistooni digimuodossa. Siellä on varmaan paljon kuvia pikkuisesta minusta ilman rihman kiertämää. Mitä jos käy niin että kesken tämän projektin tietokoneeni tilttaa ja joudun viemään sen huoltoon? Ja huoltomies löytää kovalevyltä kasan kuvia alastomista pikkupojista? Uskooko poliisi että kyseessä olen minä itse ja onko sillä nykymeiningeissä enää mitään merkitystä? Tekee melkein mieli laittaa kuvia ihan testimielessä verkkoon, sillä olisi vinkeä nähdä kuka ensimmäisenä reagoi ja miten. Pistää miettimään onko ihmisellä vielä siinä määrin oikeus omaan vartaloonsa, että jos siitä vartalosta on 27 vuotta sitten otettu valokuva, hän saa itse päättää mitä sillä kuvalla tehdään. Ei varmaan kulu kauaa kun lakiin liitetään pykälä jossa määritellään itseen kohdistuvat pedofiiliset taipumukset. Kansakunta vaipuu hiljalleen kollektiivihysteriaan josta ei noin vain nousta.
Ehkä on vaan parempi ettei lapsista enää oteta kuvia. Sairastahan sellainen on.
3.12.06
Saatanan hyvää joulua!
Nyt kun on ensimmäinen adventtipäivä ja kaikkea, niin ajattelin välittää kauttani mielenkiintoisen joulutervehdyksen, jonka taannoin postiluukusta kolahtanut Bilteman tuiki tarpeellinen tarvikeluettelo sisälsi:
En nimittäin usko hetkeäkään etteikö tuo tähti olisi asetettu ikkunaan noin päin täysin tarkoituksella. Jees, kohti vuoden kylmintä juhlaa taas mennään, ja kun joulupukin sorkkajalka lyö tahtia lattiaan niin voidaan joulukuuskuuskuusen ympärillä tanssia iloista pirunpolskaa! Haluan itsekin toivottaa lukijoilleni mitä parhainta joulunodotusta. Joku voi tulla ikkunan taa.
En nimittäin usko hetkeäkään etteikö tuo tähti olisi asetettu ikkunaan noin päin täysin tarkoituksella. Jees, kohti vuoden kylmintä juhlaa taas mennään, ja kun joulupukin sorkkajalka lyö tahtia lattiaan niin voidaan joulukuuskuuskuusen ympärillä tanssia iloista pirunpolskaa! Haluan itsekin toivottaa lukijoilleni mitä parhainta joulunodotusta. Joku voi tulla ikkunan taa.
30.11.06
Kaikkien kanssa kaiken aikaa
Osoitan aluksi lukijoideni huomion Marimban eiliseen kirjoitukseen siitä, miten nuoriso ei nykymaailmassa enää osaa ajatella. Se on hieno kirjoitus ja ansaitsee tulla luetuksi. Inspiroiduin kirjoittamaan itsekin samasta aiheesta, joka on minua viime kuukausina alkanut pohdituttaa sellaisella kauhua herättävällä tavalla, johon ei tee mieli takertua tai taas ahdistaa. Tässä yhteiskunnassa on nykyisin vallalla sen käsitys, että informaatio on aina hyvä asia, ja että sitä pitää olla aina saatavilla mahdollisimman paljon. Tästä on seurannut verkkoyhteyksien leviäminen joka niemeen ja notkoon, digitelevisiot, kännykän ja muiden kannettavien laitteiden lähestulkoon kasvaminen käyttäjiinsä kiinni. Mutta kuinka hyväksi kasvuikäiselle ihmiselle on se, että hänen ulottuvillaan on joka hetki koko maailma, juuri niin paljon tyhjänpäiväistä ajanvietettä kuin hän vain sattuu haluamaan? Sillä kasvuikäinenhän haluaa. Hukuttamalla itsensä miljooniin aina saatavilla oleviin musiikkitiedostoihin, verkkopeleihin, keskustelupalstoihin ja yksinkertaiseen, hetkellisyyttä korostavaan pintaan hän välttyy ajattelemiselta. Mitä tulee ihmisestä, jonka ei tarvitse ajatella, joka ei osaa sitä edes? Juuri itsensä kaltaisen kertakäyttöinformaation tuottaja verkkoon, tai ehkä vain sellaisen käyttäjä. Informaatio ei tietenkään toimi yksin, se vaatii niitä joille sen voi syöttää. Soluja jotka eivät ajattele, eivät kyseenalaista, eivät tiedä muusta.
Voiko nykyisen infotulvan uhriksi joutunutta lasta (ja lapsinahan nykyisin säilytään kauas kolmannellekymmenelle, monet pidemmälle) pitää muuna kuin uhrina? Onko hän itse syyllinen tilaansa, jos massa vie hänet mukanaan? Tietoverkostuminen on aloittanut länsimaiden hitaan tyhmentämisen. Ehkä vaikutukset eivät näy vielä yhdessä tai kahdessa sukupolvessa, mutta kolmas nykyistä seuraava polvi elänee jo maailmassa, jossa koulutusta ei enää tarvita, sillä sen epätodennäköisen hetken sattuessa että jotain on tiedettävä, se noudetaan sieltä mikä nykyistä verkkoa sitten silloin vastaakin. Sadat miljoonat ihmiset elävät keinotekoisen elämänsä viihdyttämällä itseään, koska muuta ei ole jäljellä. On typerää ajatella, kun kaikki on kuitenkin ajateltu valmiiksi. On typerää keskittyä muuhun kuin jatkuvaan läsnäoloon jokaisen muun täsmälleen samanlaisen solupankin kanssa.
Olen tietenkin tämän kirjoittaessani pessimisti; eihän näin todella tarvitse käydä. Vielä on jäljellä toivo siitä, että energiakriisi syöksee meidät takaisin kivikaudelle ja voimme aloittaa monta asiaa alusta taas.
Voiko nykyisen infotulvan uhriksi joutunutta lasta (ja lapsinahan nykyisin säilytään kauas kolmannellekymmenelle, monet pidemmälle) pitää muuna kuin uhrina? Onko hän itse syyllinen tilaansa, jos massa vie hänet mukanaan? Tietoverkostuminen on aloittanut länsimaiden hitaan tyhmentämisen. Ehkä vaikutukset eivät näy vielä yhdessä tai kahdessa sukupolvessa, mutta kolmas nykyistä seuraava polvi elänee jo maailmassa, jossa koulutusta ei enää tarvita, sillä sen epätodennäköisen hetken sattuessa että jotain on tiedettävä, se noudetaan sieltä mikä nykyistä verkkoa sitten silloin vastaakin. Sadat miljoonat ihmiset elävät keinotekoisen elämänsä viihdyttämällä itseään, koska muuta ei ole jäljellä. On typerää ajatella, kun kaikki on kuitenkin ajateltu valmiiksi. On typerää keskittyä muuhun kuin jatkuvaan läsnäoloon jokaisen muun täsmälleen samanlaisen solupankin kanssa.
Olen tietenkin tämän kirjoittaessani pessimisti; eihän näin todella tarvitse käydä. Vielä on jäljellä toivo siitä, että energiakriisi syöksee meidät takaisin kivikaudelle ja voimme aloittaa monta asiaa alusta taas.
27.11.06
Varis sanoi ei
On tässä kaiken multiploitumistohinan keskellä melkein jäänyt unohtumaan sellainen pikkuseikka joka muuten olisi saattanut paljon enemmän mietityttää, että reilun kolmen viikon päästä napsahtaa ikämittariin tasan kolmekymmentä vuotta. Varmaankin tähän asiaan olisi pitänyt jollakin tavalla suhtautua, ehkä jonkinlainen välitilinpäätös nyt kun nuoruus jää taakse ja alkaa keski-ikäistymisen kalsea tie. No, onneksi epäkypsyys henkisen elämän tasolla estää aikuistumasta liikaa. Silti mietityttää miten itse itsensä tuosta merkkipäivästä edemmäs profiloi. Voiko enää tosissaan laskea itseään nuorisoon kuuluvaksi kun käy jo neljättäkymmentä? Ja miksi kukaan oikeastaan haluaisi kuulua nuorisoon? "Älä luota kehenkään alle kolmekymppiseen" on jo vuosia ollut tunnuslauseeni. Mitä juniorit muka maailman menosta ymmärtäisivät?
Vaikka on kai se niinkin ettei nuorukaisena uskoisi sen kolmannenkymmenennen syntymäpäivän oikeasti koskaan koittavan. Varmaan sen jälkeen se sama usko siirtyy siihen nelikymppispäivään, ja nykyisellä ajankulkunopeudella sekin on luonani ennen kuin huomaankaan. Olin tuossa viikonloppuna tuopposella (muutamalla) Jonin ja Marimban kanssa ja viereisessä pöydässä pitkähiuksinen nahkapukuinen mies julisti täyttävänsä lähipäivinä kolmekymmentäyhdeksän. Hän näytti nuorekkaalta, joskin lievästi yhteiskunnasta syrjäytyneellä tavalla, mutta reilu kaveri oli; lahjoitti meille täyden ostamansa tuopin kun huomasi liiaksi humaltuneensa ja suuntasi kotiin. Jaoimme oluen tasan, ulkona oli vielä lämmin kuin poistuimme Hämeenkadun hämärään ja oikaisin hautausmaan kautta kotiin. Lauleskelin puille. Oli hyvä olo olla humalassa, se on niitä hetkiä elämässä kun osaa olla vilpittömän onnellinen olemassaolostaan. Tähdet nauroivat, minä ajattelin sanankäänteissään potkivaa proosaa ja männyn oksalta varis rääkäisi. Katsoin siihen kysyvästi ja se puhui suoraan minulle: "Ei nyt eikä myöhemmin", se sanoi ja lensi pois.
*
(Otsikko on napattu Carmabalin tarjoamasta valikoimasta)
Vaikka on kai se niinkin ettei nuorukaisena uskoisi sen kolmannenkymmenennen syntymäpäivän oikeasti koskaan koittavan. Varmaan sen jälkeen se sama usko siirtyy siihen nelikymppispäivään, ja nykyisellä ajankulkunopeudella sekin on luonani ennen kuin huomaankaan. Olin tuossa viikonloppuna tuopposella (muutamalla) Jonin ja Marimban kanssa ja viereisessä pöydässä pitkähiuksinen nahkapukuinen mies julisti täyttävänsä lähipäivinä kolmekymmentäyhdeksän. Hän näytti nuorekkaalta, joskin lievästi yhteiskunnasta syrjäytyneellä tavalla, mutta reilu kaveri oli; lahjoitti meille täyden ostamansa tuopin kun huomasi liiaksi humaltuneensa ja suuntasi kotiin. Jaoimme oluen tasan, ulkona oli vielä lämmin kuin poistuimme Hämeenkadun hämärään ja oikaisin hautausmaan kautta kotiin. Lauleskelin puille. Oli hyvä olo olla humalassa, se on niitä hetkiä elämässä kun osaa olla vilpittömän onnellinen olemassaolostaan. Tähdet nauroivat, minä ajattelin sanankäänteissään potkivaa proosaa ja männyn oksalta varis rääkäisi. Katsoin siihen kysyvästi ja se puhui suoraan minulle: "Ei nyt eikä myöhemmin", se sanoi ja lensi pois.
*
(Otsikko on napattu Carmabalin tarjoamasta valikoimasta)
26.11.06
Teippiä ja porkkanaa
MacGyver-maraton, ensimmäinen tuotantokausi DVD-boksina ja viikonloppu aikaa. Kuulostaa paljolta, mistä johtuen onkin hyvä että osallistuin vain jälkimmäisenä päivänä, lauantaiset kuusitoista jaksoa jäivät kokematta ja näin vain ykköskauden kuusi viimeistä. Olipa niissäkin kestämistä. Joukkokokemuksena tietenkin riemastuttava, mutta eihän noita voinut ajatellakaan yksin katsovansa. Kenelle siinä tapauksessa heittelisi kyyniset kommenttinsa? Ja meillähän oli sentään varta vasten askarrellut MacGyver-viirit, joita heilutettiin aina aivan erityisen MacGyvereissa kohdissa. Paikoitellen viirinheilutus ja riemunkiljunta sai penkkiurheilumaiset mittasuhteet, alan ymmärtää tiettyä ihmisryhmää, tai siis oikeasti tietenkään en. Me suhtauduimme Ihmemieheen kuin kilttiin mutta jälkeenjääneeseen lapseen. Hän sai paljon anteeksi; kaameat poliittiset näkemykset, luokattoman huonot käsikirjoitukset ja näyttelijät, paikoitellen tönköhkö tekninen toteutus. Ja kuitenkin niin sympaattinen kokonaisuus... Kuusi jaksoa riitti kuitenkin minulle. Olin havaitsevinani kaikki kaksikymmentä ja risat katsoneissa osallistujissa silmien haritusta ja kasvolihasten epämääräistä nyintää kohti puolimaanisia irvistyksiä. Joka jaksossa Amerikka voitti ja muualla oli vain kamalaa. Alkutekstit katsottiin joka kerta kokonaan. Ei siihen tunnariin kyllästy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)