Kuona on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheliäisille seuduille hän vie minut lepäämään. Hänen on valta ja voima, valitettavasti.
Tänään vuosia täyttävä Nuutisen emäntä muistutti seikasta, jonka ohimennen itsekin lehdestä loman aikana luin: ensimmäinen päivä tammikuuta kello 01.59.59 lisätään maailman atomikelloihin ylimääräinen sekunti, "karkaussekunti". Ja muistuttaessaan asiasta emäntä heitti ilmoille kysymyksen. Mitäpä tehdä tuolla elämäänsä yllättäen ilmaantuvalla lisäajalla?
Mahdollisuuksia on enemmän kuin sika ehtii niellä. Voi hypätä ilmaan tai parvekkeelta alas, viettää lisäsekunti vailla maakosketusta. Voi syödä suklaakonvehdin tai suudella. Tai kuunnella sen helvetin hienon rumpufillin Frank Zappan kappaleesta What's new in Baltimore?. Tietenkin elämäänsä voi extrasekunnin aikana rikastuttaa vaikkapa rusauttamalla kaikkia sorminiveliään samalla hetkellä. Tai voi ottaa valokuvan sekunnin valotusajalla. Se olisi pysyvä muisto. Tai jos harrastaa seksiä, voi tähdätä siihen, että saavuttaa kliimaksinsa tuolla hetkellä. Ajatella jos saattaisi puolisonsa tiineeksi tuolloin! Mikä kunnia lapselle! Se pitäisi kertoa hänelle toistuvasti hänen aikuisikäänsä saakka.
Tai sitten voisi viiltää ranteensa. Veri alkaisi pulputa vasta kun on palattu normaaliin aikaan. Voisi sytyttää kynttilän, tai sammuttaa, tai tupakan, tai ottaa viinaryypyn. Voisi kääntää kylkeä jos nukkuu. Voisi lähettää tekstiviestin: "Tämä viesti tulee ajan ulkopuolelta". Voisi sulkea silmänsä ja levitoida. Voisi nukahtaa auton rattiin.
Voisi heittää ilmaan kaksitoista superpalloa ja niiden laskeuduttua katsoa kun ne pomppivat. Voisi painaa Bloggerin "Delete this blog" -nappulaa. Juoda lasillisen vettä väärään kurkkuun, klikata hiirellä kuvaketta, lyödä käsiään yhteen, rapsuttaa kissaa korvan takaa, aivastaa.
Tai voisi koota kaverijoukoun mäen laelle. Ylimääräisen atomisekunnin aikana tuo joukko karjaisisi ilmoille kuuluvalla äänellä: "VITTU!" Näin olisi kerrottu maailmalle miten meitä ihmisiä toisinaan turhauttaa täällä. Se ei olisi tuhlattu sekunti silloin.
28.12.05
22.12.05
Älä käännä sille selkää
Voi kihveli.
Minussa on kyvyttömyyttä yli omien niukkien tarpeitteni tänään. Henkinen painoarvoni lähenee nollaa, liu'un katukiviä kuin saippuoitua emalipintaa kohti bussikaistaa ja hetkittäin hauskutan itseäni puhumalla hiphopisti: päiväst saa ihmeest paremman kun jättää sanojen lopuist vokaalit pois. Mikä erottaa Pikku-G:n Iso-H:sta?
Schafthofen jouluna 1574. En ole vieläkään saanut tekojani anteeksi. Karman käyrä kääntyy nousuun niin kovin hitaasti.
Aina voi tietenkin lohduttaa itseään meemeillä. Työpöytänäkymiä on kovasti esitelty taholla jos toisella, tässä omani, viime helmikuussa kuvattu mutta maisema ei ole sanottavasti muuttunut. Tuijottelen edelleen valkoiseksi sudittua sementtiseinää.
Ja tämän kapitalistien teettämän markkinatutkimuksen mukaan olen syrjäänvetäytyjä tuloksella 51%. Kuvittelenko vai oliko tulos jokseenkin itsestäänselvyys? 38% minusta on älykköä, mikä tuntuu paljolta. Kymmenprosenttisesti olen maailmanparantaja. Sekin tuntuu paljolta.
Tänään lähden pitkiksi ajoiksi netin tavoittamattomiin. Verkkosilmiini sattuu.
Minussa on kyvyttömyyttä yli omien niukkien tarpeitteni tänään. Henkinen painoarvoni lähenee nollaa, liu'un katukiviä kuin saippuoitua emalipintaa kohti bussikaistaa ja hetkittäin hauskutan itseäni puhumalla hiphopisti: päiväst saa ihmeest paremman kun jättää sanojen lopuist vokaalit pois. Mikä erottaa Pikku-G:n Iso-H:sta?
Schafthofen jouluna 1574. En ole vieläkään saanut tekojani anteeksi. Karman käyrä kääntyy nousuun niin kovin hitaasti.
Aina voi tietenkin lohduttaa itseään meemeillä. Työpöytänäkymiä on kovasti esitelty taholla jos toisella, tässä omani, viime helmikuussa kuvattu mutta maisema ei ole sanottavasti muuttunut. Tuijottelen edelleen valkoiseksi sudittua sementtiseinää.
Ja tämän kapitalistien teettämän markkinatutkimuksen mukaan olen syrjäänvetäytyjä tuloksella 51%. Kuvittelenko vai oliko tulos jokseenkin itsestäänselvyys? 38% minusta on älykköä, mikä tuntuu paljolta. Kymmenprosenttisesti olen maailmanparantaja. Sekin tuntuu paljolta.
Tänään lähden pitkiksi ajoiksi netin tavoittamattomiin. Verkkosilmiini sattuu.
21.12.05
19.12.05
Laulut joissa sanotaan kaboom boom boom
Entä jos todellisuus on simulaattori, niin pitkälle kehittynyt, että sen ohjelman osat kykenevät aitoihin tunteisiin? Mitä merkitystä on aidoilla tunteilla ympäristössä, joka on lumetta? Jos ne eivät ole aitoja jotka tuntevat?
Käyskentelin rantatiellä äsken, kuvasin kuutamoa. Huurre puissa ja golgatan mieleen tuova leikkikenttä, tyhjän koira-aitauksen luona kissa joka ei huomannut minua. Koripallokentällä kävelin hassusti, jätin hassut jäljet. Ehkä ne huomenna huomataan.
Pelkään ikuisuuksia.
Muistuttakaa etten koskaan ala uskoa jumaliin.
Käyskentelin rantatiellä äsken, kuvasin kuutamoa. Huurre puissa ja golgatan mieleen tuova leikkikenttä, tyhjän koira-aitauksen luona kissa joka ei huomannut minua. Koripallokentällä kävelin hassusti, jätin hassut jäljet. Ehkä ne huomenna huomataan.
Pelkään ikuisuuksia.
Muistuttakaa etten koskaan ala uskoa jumaliin.
18.12.05
Toimitus esittäytyy
Kiva että pääsitte taas liittymään seuraamme. Tänään on vuorossa poikkeuksellinen päivitys, jossa lukija pääsee kurkistamaan kulissien taakse! Sillä pitäähän paikkansa ettei edes Silmänkääntövankilan kaltainen tuote synny aivan itsestään, vaan tähän työhön vaaditaan omistautunut joukko henkilöitä vailla elämää. Katsotaanpa keitä kaikkia voi vetää näistä teksteistä vastuuseen!
Ensinnäkin lienee syytä tehdä heti aluksi selväksi se, että holhouksenalaiseksi julistamisensa
jälkeen Ugus itse ei ole kirjoittanut sanaakaan tänne. Neljännen päivityksensä jälkeen marraskuun lopulla 2003 hän koki julkisuuden valokeilan turhan kirkkaaksi ja Silmänkääntövankilan osakkeenomistajat saivat eteensä jännittävän tehtävän valita uusi toimituskunta! Lakiteknisistä syistä allekirjoituksena on tuonkin käänteentekevän hetken jälkeen ollut "Ugus", nykyisin jo rekisteröity tavaramerkki! Viimeikaiset havainnot tuosta kaiken alulle panneesta hahmosta ovat hajanaisia, ja niihin liittyy usein tuollainen kummallinen pullo.
Jo vuoteen 2003 mennessä näkyvän uran sarjakuvasankarina tehnyt Höpö-Pena kiinnitti osakkeenomistajien huomion taidokkailla
nelikuvaisilla vitsiraporteillaan Persianlahden sodasta, ja hänet kiinnitettiin Silmänkääntövankilan kiertäväksi uutistoimittajaksi. Valitettavasti Penaa ei ole ensimmäiselle tehtävälleen lähettämisen jälkeen näkynyt, minkä vuoksi myös Silmänkääntövankilan ulkomaanosastokin odottelee yhä alkamistaan. Oheinen kuva on ainoa, joka arkistoistamme löytyi. Siinä Höpö-Pena heiluttaa lentoasemalla kuvaajalle juuri ennen nousuaan japanilaisen 42-airlinesin mustan ja sulavalinjaisen koneen kyytiin. Toisinaan Penan kuullaan puhuvan toimituksen wc-tilojen putkistoissa, mitä kautta hän lähettää terveisiä oudoille vastaanottajille. Tunteekohan kukaan lukijoista mahdollisesti ketään David Langia? Aina Höpö-Penasta puhuttaessa aika tuntuuvääntyvän kaarelle. Se on hyvin kummallinen ilmiö ja aiheuttaa hauskoja ongelmia taittopuolella!
Silmänkääntövankilan varsinaisena teksintuottajana toimi kevääseen 2005 asti kesätoimittaja
Mies Henrik Fahnsten. Häntä ei tehtävään varsinaisesti löydetty, hän vain sattui eräänä päivänä istumaan toimistossa sätkä huulessa, jalat pöydällä ja Guns n' Roses stereoissa kirjoittaen kuumeisesti tekstiä, josta sittemmin tuli ensimmäinen ugukseton päivityksemme. Häntä saamme kiittää paljosta! Fahnsten loi Silmänkääntövankilan tyylin ja ideologisen pohjan, ja ennen kaikkea hänen ideansa oli jatkaa taiteilijanimen "Ugus" käyttämistä päivitysten allekirjoituksena, ja (enimmäkseen ainoastaan) siitä muu toimitus on hänelle ollut kiitollinen. Olemme saaneet tehdä työtämme imaginäärihahmon raskaan ja painoarvoa sisältävän nimen takana. Lievään vallanhimoon taipuvainen Fahnsten sai toimituksen työpäivät usein muistuttamaan sadistisia piiskaorgioita. Ei sillä että toimituskunta häntä pahalla muistelisi; hänhän saattaa edelleen lukea näitä tekstejä jos
sain. Mies Henrik Fahnsten myös palkkasi tuon friikin näköisen rillipään poseeraamaan noissa sivupalkin kuvissa. Emme koskaan kysyneet hänen nimeään, kuvausessiot kestivät kaksi päivää ja hän sai palkaksi rasian Vihreitä kuulia.
Kuvaajamme on kaihin, värisokeuden ja laiskan silmän otteessa rimpuileva urhea Terkkis, joka vahingossa söi ainoan koskaan omistamansa digikameran lounaalla. Toimituksella ei ollut toiseen varaa, eikä Fahnsten koskaan antanut tätä anteeksi. Voitaneen jopa sanoa että hän tuolloin sekosi. Osakkeenomistajien vastustuksesta huolimatta Fahnsten kaappasi toimituksessa vallan, sytytti myöhään yöllä kaksi dynamiittipötköä, jostain lensi parvi villihanhia, kuusi on suurempi kuin neljä, olimme olemassa vain aakkosissa burana burana burana!! ja kahvinkeittimemme ei koskaan ollut ennallaan. Häntä ei koskaan enää nähty.
Itse olen kirjoittanut Silmänkääntövankilaa siitä lähtien. Olin jo vuosia tehnyt hyvin palkattua työtä Bilteman mainoslehtisen vakiokolumnistina, kun toimituksen nimellinen johtohahmo Frithioff Rottenqvist soitti ja lateli puhelimessa suurehkoja numeroita, tulevan palkkani. Olin välittömästi myyty. Muistini mukaan Bilteman luetteloissa ei ole koskaan ollut kolumneja, mikä toisinaan häiritsee minua. Saatan herätä öisin huutooni. Mutta minulla on hieno poninhäntä. Tytöt vetivät siitä koluaikoina.
Herra/rouva (emme ole aivan varmoja) Rottenqvist on siis
osakkeenomistajien edustaja, ja toimituksen vanhemmat jäsenet kutsuvat häntä edelleen leikkisästi nimellä "#¤%*&!£", perustuen siihen mitä hän oli todennut kuultuaan alkuperäisen Uguksen siirryttyä harhausvaisten legioonaan tanssimaan pakkopaitaressujen kera diapamitangoa. Väittävät ettei Frithioff Rottenqvist ole sen jälkeen kyennyt sanomaan sanaakaan saamatta otsasuontaan vipattamaan. Minun mielestäni sen vipatuksessa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Se on kuin laavalamppu. Tietenkään emme koskaan saa tehtyä mitään hänen ollessaan paikalla.
Ja lopuksi mutta ei vähäksi pääsemme häneen, jonka ansiosta Silmänkääntövankilan ulkoasu niin silmiinsopiva! Palkintoja niittänyt layouttimme, siis "leiska", kuten ammattitermi kuuluu, on ollut kohun ja keskustelun kohde aina Kotivinkistä Cannesiin, ja sen retrohenkinen futurismi on poikinut valtavasti imitoijia. Graafisesta ilmeestämme vastaa toimituksen kissa Silliviiksi. Se raahautui ilmeisesti aikanaan paikalle Höpö-Penan mukana. Kukaan ei tiedä tarkemmin.
Kas näin! Nyt lukijat ovat saaneet pienen vihjeen siitä millaisissa olosuhteissa Silmänkääntövankilan aina hauskat päivitykset syntyvät! Kiva kun luitte! Ensi kerralla kynttilänhoitovinkkejä!
Ensinnäkin lienee syytä tehdä heti aluksi selväksi se, että holhouksenalaiseksi julistamisensa
jälkeen Ugus itse ei ole kirjoittanut sanaakaan tänne. Neljännen päivityksensä jälkeen marraskuun lopulla 2003 hän koki julkisuuden valokeilan turhan kirkkaaksi ja Silmänkääntövankilan osakkeenomistajat saivat eteensä jännittävän tehtävän valita uusi toimituskunta! Lakiteknisistä syistä allekirjoituksena on tuonkin käänteentekevän hetken jälkeen ollut "Ugus", nykyisin jo rekisteröity tavaramerkki! Viimeikaiset havainnot tuosta kaiken alulle panneesta hahmosta ovat hajanaisia, ja niihin liittyy usein tuollainen kummallinen pullo.Jo vuoteen 2003 mennessä näkyvän uran sarjakuvasankarina tehnyt Höpö-Pena kiinnitti osakkeenomistajien huomion taidokkailla
nelikuvaisilla vitsiraporteillaan Persianlahden sodasta, ja hänet kiinnitettiin Silmänkääntövankilan kiertäväksi uutistoimittajaksi. Valitettavasti Penaa ei ole ensimmäiselle tehtävälleen lähettämisen jälkeen näkynyt, minkä vuoksi myös Silmänkääntövankilan ulkomaanosastokin odottelee yhä alkamistaan. Oheinen kuva on ainoa, joka arkistoistamme löytyi. Siinä Höpö-Pena heiluttaa lentoasemalla kuvaajalle juuri ennen nousuaan japanilaisen 42-airlinesin mustan ja sulavalinjaisen koneen kyytiin. Toisinaan Penan kuullaan puhuvan toimituksen wc-tilojen putkistoissa, mitä kautta hän lähettää terveisiä oudoille vastaanottajille. Tunteekohan kukaan lukijoista mahdollisesti ketään David Langia? Aina Höpö-Penasta puhuttaessa aika tuntuuvääntyvän kaarelle. Se on hyvin kummallinen ilmiö ja aiheuttaa hauskoja ongelmia taittopuolella!Silmänkääntövankilan varsinaisena teksintuottajana toimi kevääseen 2005 asti kesätoimittaja
Mies Henrik Fahnsten. Häntä ei tehtävään varsinaisesti löydetty, hän vain sattui eräänä päivänä istumaan toimistossa sätkä huulessa, jalat pöydällä ja Guns n' Roses stereoissa kirjoittaen kuumeisesti tekstiä, josta sittemmin tuli ensimmäinen ugukseton päivityksemme. Häntä saamme kiittää paljosta! Fahnsten loi Silmänkääntövankilan tyylin ja ideologisen pohjan, ja ennen kaikkea hänen ideansa oli jatkaa taiteilijanimen "Ugus" käyttämistä päivitysten allekirjoituksena, ja (enimmäkseen ainoastaan) siitä muu toimitus on hänelle ollut kiitollinen. Olemme saaneet tehdä työtämme imaginäärihahmon raskaan ja painoarvoa sisältävän nimen takana. Lievään vallanhimoon taipuvainen Fahnsten sai toimituksen työpäivät usein muistuttamaan sadistisia piiskaorgioita. Ei sillä että toimituskunta häntä pahalla muistelisi; hänhän saattaa edelleen lukea näitä tekstejä jos
sain. Mies Henrik Fahnsten myös palkkasi tuon friikin näköisen rillipään poseeraamaan noissa sivupalkin kuvissa. Emme koskaan kysyneet hänen nimeään, kuvausessiot kestivät kaksi päivää ja hän sai palkaksi rasian Vihreitä kuulia.Kuvaajamme on kaihin, värisokeuden ja laiskan silmän otteessa rimpuileva urhea Terkkis, joka vahingossa söi ainoan koskaan omistamansa digikameran lounaalla. Toimituksella ei ollut toiseen varaa, eikä Fahnsten koskaan antanut tätä anteeksi. Voitaneen jopa sanoa että hän tuolloin sekosi. Osakkeenomistajien vastustuksesta huolimatta Fahnsten kaappasi toimituksessa vallan, sytytti myöhään yöllä kaksi dynamiittipötköä, jostain lensi parvi villihanhia, kuusi on suurempi kuin neljä, olimme olemassa vain aakkosissa burana burana burana!! ja kahvinkeittimemme ei koskaan ollut ennallaan. Häntä ei koskaan enää nähty.
Itse olen kirjoittanut Silmänkääntövankilaa siitä lähtien. Olin jo vuosia tehnyt hyvin palkattua työtä Bilteman mainoslehtisen vakiokolumnistina, kun toimituksen nimellinen johtohahmo Frithioff Rottenqvist soitti ja lateli puhelimessa suurehkoja numeroita, tulevan palkkani. Olin välittömästi myyty. Muistini mukaan Bilteman luetteloissa ei ole koskaan ollut kolumneja, mikä toisinaan häiritsee minua. Saatan herätä öisin huutooni. Mutta minulla on hieno poninhäntä. Tytöt vetivät siitä koluaikoina.
Herra/rouva (emme ole aivan varmoja) Rottenqvist on siis
osakkeenomistajien edustaja, ja toimituksen vanhemmat jäsenet kutsuvat häntä edelleen leikkisästi nimellä "#¤%*&!£", perustuen siihen mitä hän oli todennut kuultuaan alkuperäisen Uguksen siirryttyä harhausvaisten legioonaan tanssimaan pakkopaitaressujen kera diapamitangoa. Väittävät ettei Frithioff Rottenqvist ole sen jälkeen kyennyt sanomaan sanaakaan saamatta otsasuontaan vipattamaan. Minun mielestäni sen vipatuksessa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Se on kuin laavalamppu. Tietenkään emme koskaan saa tehtyä mitään hänen ollessaan paikalla.
Ja lopuksi mutta ei vähäksi pääsemme häneen, jonka ansiosta Silmänkääntövankilan ulkoasu niin silmiinsopiva! Palkintoja niittänyt layouttimme, siis "leiska", kuten ammattitermi kuuluu, on ollut kohun ja keskustelun kohde aina Kotivinkistä Cannesiin, ja sen retrohenkinen futurismi on poikinut valtavasti imitoijia. Graafisesta ilmeestämme vastaa toimituksen kissa Silliviiksi. Se raahautui ilmeisesti aikanaan paikalle Höpö-Penan mukana. Kukaan ei tiedä tarkemmin.Kas näin! Nyt lukijat ovat saaneet pienen vihjeen siitä millaisissa olosuhteissa Silmänkääntövankilan aina hauskat päivitykset syntyvät! Kiva kun luitte! Ensi kerralla kynttilänhoitovinkkejä!
16.12.05
Askel askel hyppy
Olemmepas me integroituneet piireihin. Sen sai eilen huomata, kun sovin lounastapaamisen Elohopean ja Cordelian kanssa. Saavuimme Assarille, jonne vain hetkeä ennen meitä olivat ehtineet Marimba ja Ulalla. Liityimme seuraan, ja syötyämme siirryimme kahville Myssyyn, jonne saapuivat pyöreän pöytämme rentoutuneeseen tunnelmaan myös työn ikeestä riutunut Joni ja lopuksi vielä Siilimys kassillinen lastenkirjoja mukanaan. Meistä ei olo parane.
Tänään tunnelma oli eilisestä seestynyt, mikäli mahdollista. Viimeisenä perjantaina ennen joulutakoa yliopisto oli hiljainen, Assarilla oli väljää ja Myssykin kävi enää puolella teholla. Vietin lounashetken Matruusin kanssa ja lopuksi emuloimme kunnon opiskelijoita noutamalla seminaarikirjaston valikoimista tänään jaettavia joululainoja. Reppumme täyttyivät postmodernin ja intertekstuaalisuuden teorioista.
Nyt tuntuu kuin olisin saavuttanut määränpään tietämättä millaisen.
Tänään tunnelma oli eilisestä seestynyt, mikäli mahdollista. Viimeisenä perjantaina ennen joulutakoa yliopisto oli hiljainen, Assarilla oli väljää ja Myssykin kävi enää puolella teholla. Vietin lounashetken Matruusin kanssa ja lopuksi emuloimme kunnon opiskelijoita noutamalla seminaarikirjaston valikoimista tänään jaettavia joululainoja. Reppumme täyttyivät postmodernin ja intertekstuaalisuuden teorioista.
Nyt tuntuu kuin olisin saavuttanut määränpään tietämättä millaisen.
13.12.05
Ruotsalaisen jazz-muusikon henkitorveen poikittain juuttunut suklaakonvehti arvioi blogiskenen kuulumisia
No heh heh, en sentään tosissani aio lähteä tälle linjalle.
Jos minulle olisi joku vuosia sitten kertonut, että noin kolmikymppisenä viettäisin kahden suht samanikäisen ystäväni kanssa joulukuisen maanantain iltaa Citymarketin leluosastolla tökkien Furbya mahaan ja nauraen aina kun sen ilme muuttuu surulliseksi kun yksi meistä vastaa selkeästi ja äänekkäästi lausuen "NO!" sen "You happy see me?" -kysymyksiin, olisin uskonut joka sanan. Ostosparatiiseissa on kummallista ja aina hauskaa etenkin jos on sopivasti väsähtänyt jo valmiiksi. Hysteria leviää kuin rasva tapettiin. Ostin Länsikeskuksen Hong Kongista valokuva-albumin, jonka kannessa on oudohkoja kuvia lehmistä, ja kun sanon "oudohkoja", tarkoitan sanaa "outo" monikkomuodossa, jonka keskelle on lisätty määritystä lieventävä kirjainyhdistelmä "hko".
Minulla on nyt rahaa tuhlattavaksi. Portin novellikilpailussa toistin viimekertaisen menestykseni (vuonna 2004 en ehtinyt ahdistukseltani ottaa osaa kilpailuun) ja saavutin kunniamaininnan ja rahaa. Totta puhuen olin odottanut tekstiltäni parempaakin sijoittumista, mutta ehkä se vain ei ollut tarpeeksi scifi. Eihän minulla ole hajuakaan mitä scifi on. Joka tapauksessa päätin heti tämän kuullessani, että kun nyt olen rikas, suoritan elämäni ensimmäisen dvd-hankinnan. Minkäkö? Minkä muunkaan kuin Twin Peaksin ykköskauden; minunlaiseni ihminen ei tarvitse muuta. Ei haittaisi vaikka se jäisi myös viimeiseksi dvd-hankinnakseni, ellen sitten joskus ilmestyvää kakkoskautta myös hankkisi. Paitsi että kuten niin monet muut, ei tämäkään suunnitelmani toteutunut. Eilinen shoppauskierre pakotti minut leffakaupan alelaarin ääreen ja mukaan tarttui kolmella eurolla Peter Jacksonin Forgotten Silver, joka on kiinnostanut siitä asti kun siitä ensi kerran kuulin joskus vuonna kirveenvartta, päivää. Peaks-boksi saa silti olla henkinen dvd-avaukseni, koska keksin sen aiemmin vaikken olekaan vielä ehtinyt ostaa kun eivät Stokkalta myyneet vaikka kinusin. No jos huomenna.
Maallisen omaisuuteni hurmaamana ostin myös musiikkia; CMX:n toissavuotinen kovasti kehuttu Aion löytyi käytettynä melko halvalla. Musiikki oli hyvää, kuten olin kuvitellutkin, mutta tämä levy todisti sen mitä pelkäsinkin. Vaikka yhtye ylittäisi itsensä ja kaikki muutkin ylitettävissä olevat studiossa, en koskaan opi sietämään Yrjänän pseudofilosofisia "mä teen vähän runoutta" -tekstejä. Hirveää tuubaa. Tämä on toinen CMX-levy jonka omistan, ja sai jäädä viimeiseksi.
Anteeksi että postauksen sävy muuttui hiljalleen katkerammaksi.
Sunnuntaina sain puhelimitse ikäviä uutisia ja yritän kätkeä niiden aiheuttamaa oloa tähän.
Jos minulle olisi joku vuosia sitten kertonut, että noin kolmikymppisenä viettäisin kahden suht samanikäisen ystäväni kanssa joulukuisen maanantain iltaa Citymarketin leluosastolla tökkien Furbya mahaan ja nauraen aina kun sen ilme muuttuu surulliseksi kun yksi meistä vastaa selkeästi ja äänekkäästi lausuen "NO!" sen "You happy see me?" -kysymyksiin, olisin uskonut joka sanan. Ostosparatiiseissa on kummallista ja aina hauskaa etenkin jos on sopivasti väsähtänyt jo valmiiksi. Hysteria leviää kuin rasva tapettiin. Ostin Länsikeskuksen Hong Kongista valokuva-albumin, jonka kannessa on oudohkoja kuvia lehmistä, ja kun sanon "oudohkoja", tarkoitan sanaa "outo" monikkomuodossa, jonka keskelle on lisätty määritystä lieventävä kirjainyhdistelmä "hko".
Minulla on nyt rahaa tuhlattavaksi. Portin novellikilpailussa toistin viimekertaisen menestykseni (vuonna 2004 en ehtinyt ahdistukseltani ottaa osaa kilpailuun) ja saavutin kunniamaininnan ja rahaa. Totta puhuen olin odottanut tekstiltäni parempaakin sijoittumista, mutta ehkä se vain ei ollut tarpeeksi scifi. Eihän minulla ole hajuakaan mitä scifi on. Joka tapauksessa päätin heti tämän kuullessani, että kun nyt olen rikas, suoritan elämäni ensimmäisen dvd-hankinnan. Minkäkö? Minkä muunkaan kuin Twin Peaksin ykköskauden; minunlaiseni ihminen ei tarvitse muuta. Ei haittaisi vaikka se jäisi myös viimeiseksi dvd-hankinnakseni, ellen sitten joskus ilmestyvää kakkoskautta myös hankkisi. Paitsi että kuten niin monet muut, ei tämäkään suunnitelmani toteutunut. Eilinen shoppauskierre pakotti minut leffakaupan alelaarin ääreen ja mukaan tarttui kolmella eurolla Peter Jacksonin Forgotten Silver, joka on kiinnostanut siitä asti kun siitä ensi kerran kuulin joskus vuonna kirveenvartta, päivää. Peaks-boksi saa silti olla henkinen dvd-avaukseni, koska keksin sen aiemmin vaikken olekaan vielä ehtinyt ostaa kun eivät Stokkalta myyneet vaikka kinusin. No jos huomenna.
Maallisen omaisuuteni hurmaamana ostin myös musiikkia; CMX:n toissavuotinen kovasti kehuttu Aion löytyi käytettynä melko halvalla. Musiikki oli hyvää, kuten olin kuvitellutkin, mutta tämä levy todisti sen mitä pelkäsinkin. Vaikka yhtye ylittäisi itsensä ja kaikki muutkin ylitettävissä olevat studiossa, en koskaan opi sietämään Yrjänän pseudofilosofisia "mä teen vähän runoutta" -tekstejä. Hirveää tuubaa. Tämä on toinen CMX-levy jonka omistan, ja sai jäädä viimeiseksi.
Anteeksi että postauksen sävy muuttui hiljalleen katkerammaksi.
Sunnuntaina sain puhelimitse ikäviä uutisia ja yritän kätkeä niiden aiheuttamaa oloa tähän.
12.12.05
Tähän päättyy paljon hyvää
[Hitaassa räjähdyksessä olisi nyt Stephen Kingiä ruodittavana. Täällä taas ei senkään vertaa.]
Jätin oppiaineemme toimistossa sijaitsevaan professorin etunimellä otsikoituun laatikkoon kaksi esseetä, joiden tekemisestä sovin huhtikuussa. Ehkä lukijoissani on niitä, jotka ymmärtävät että joskus aika vain venyy, katkeaa, katoaa. Eikä mikään valmistu. Mutta eräs aikakausi on joka tapauksessa päättynyt; tämä oli aineopintojeni viimeinen suoritus. Nyt ovat jäljellä enää syventävät, jotka huipentuvat, niin, siihen. Gr. Grr. Grrr-ad.
Uh.
Jätin oppiaineemme toimistossa sijaitsevaan professorin etunimellä otsikoituun laatikkoon kaksi esseetä, joiden tekemisestä sovin huhtikuussa. Ehkä lukijoissani on niitä, jotka ymmärtävät että joskus aika vain venyy, katkeaa, katoaa. Eikä mikään valmistu. Mutta eräs aikakausi on joka tapauksessa päättynyt; tämä oli aineopintojeni viimeinen suoritus. Nyt ovat jäljellä enää syventävät, jotka huipentuvat, niin, siihen. Gr. Grr. Grrr-ad.
Uh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)