Kommentoin unessa Marginaalin päivitystä, jossa Jani vaahtosi kiukkuisena jostakin nuorison suosiman kirjasarjan ensimmäisestä suomennetusta teoksesta, 900 sivua ja risat. Muistan että se oli naurettavan pitkällisen saagan avausosa, jonka ensimmäinen lause oli jotakuinkin "Tuntemamme maailmankaikkeus oli silloin vasta 200.000 sekunnin ikäinen." En muista kirjan nimeä. Saattoi käsitellä vampyyreja. Jani oli raivostunut sekä teoksen asiavirheistä, että juosten kusaistusta suomennoksesta. Esimerkkien perusteella yhdyin hänen näkemykseensä.
Unesta teki siis merkityksellisen se, että olin jonkun kanssa samaa mieltä. Tai no, kuka mistäkin merkityksiä löytää.
Taannoinen "vessan peilikaappi" -kirjoitukseni on vanhentunut sikäli, että kaappi on yhtäkkiä täynnä hajusteita, rasvoja, hiusvermeitä ja ties mitä sun näin. Henkilökohtainen vaatekaappitilanikin kutistui alle puoleen. Ja ikkunalaudoilleni ilmestyi viherkasveja niin viidakosti, ettei kissa meinaa keskelle sopia.
Nukuin viime yönä yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia ilman yhtäkään pientä ruosteenpunaista pilleriä. Kesällä viimeksi.
5 kommenttia:
Tämä on varmaan jo jonkin sortin metailuennätys kotimaisten blogien historiassa. Mutta tuo kuulostaa kyllä potentiaalisesti todellakin niin huonolta kirja(sarja)lta, ettei ihmekään että raivosin. Onneksi se oli vain unta, eikä edes omaani!
Olet siis alkanut pitää hajusteita, rasvoja, hiusvermeitä ja viherkasveja, ja majoittanut kissan vaatekaappiin. Good for you!
Onhan sitä ihmisen vähän uudistettava olemistaan välillä. Se virkistää!
Mutta sehän tuosta unesta teki vähän epäuskottavan, että miksi ihmeessä olit edes lukenut tuon kirjan? En näkisi moisenkaltaista heti tapahtuvan.
En kyllä minäkään. Tosin olisi hyvinkin mahdollista että yrittäisin, jotta voisin sitten lytätessäni sen sanoa yrittäneeni. Olisi myös mahtavaa löytää joku tuollainen järkälemäinen teossarja, josta olisin oikeasti fanin lailla innoissani, sillä tarvitsen tietysti alati viihdykettä päivieni täytteeksi. Olen, pakko myöntää, tästä syystä joskus harkinnut jopa Harry Pottereita. Fantasiateoksia vain harmi kyllä useimmiten paisutellaan tyhjänpäiväisellä hötöllä (tunnelmanluontia se kai on olevinaan), jota en jaksa lukea.
Asimovin Säätiö taisi olla edellinen kokonainen suursarja, jonka luin halukkaasti loppuun saakka. Sekin oli teini-ikäisenä, joten voi olla, että nyt enää ei menisi. Voisi kyllä jossain vaiheessa kokeilla.
Olen myös joskus haikaillut tuollaisten massiivisten kirjallisten sarjojen perään, mutta varsinkin fantasian suhteen luovutin jo nuorena. Ylipaisutettuja toistensa hiilikopioitahan ne ovat. Pelkään samaa Potterin suhteenkin, ehkä joskus silti koitan, vaikka eläkepäiviin mennee. Asimovia en ole kokeillut. Ennakkovaikutelma on jotenkin kuivikas. Vai olenko väärässä?
Siinäpä se, en tiedä. Eiväthän ne tietysti silloin nuorena kuivalta tuntuneet, kun kosmisen mittakaavan eeppisyys vei kehittyvää aivoa kuin pässiä narussa, mutta miten lienee nyt, kun siitäkin on Internetin ansiosta visuaalisia kokemuksia.
Lähetä kommentti