<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

13.1.13

- - - 5 - - - 

Hän valehtelee. Jokaisen hymyn takana terävät hampaat. Ikkunastaan hän on sinun poistumistasi katsellut naureskellen ja ikävää kopsahtavat askeleesi ovat kaikuneet kuuroille korville.

Minä tiedän. Olen ollut hänen kanssaan tuolloin.

"Hei hei", me leikkisästi heilutimme kumaralle selällesi, kun väsyneenä astelit töihin tai kotiin tai kauppaan tai mihin nyt milloinkin, se ei minua sinällään kiinnostanut, ja totta puhuen nytkin antaisin mieluiten sinun mennä. Miksi etsiä sellaista, joka on jo luovuttanut? Joka on itsensä antanut haalistua niin, ettei enää erota kätensä suonia olohuoneen maton kuvioista, mutta lupasinhan, ja on tietenkin huomattava, etten tässä vaiheessa oikeasti tiedä sinun edelleen makaavan pölyhiukkasiksi muuttuneena omassa olohuoneessasi, kaikkitietävä kertoja minut oluen muodossa laittoi niin sanomaan... No niin, astuin ulos pimeälle kadulle ja raitis ilma helpottaa humalatilaa. Olen unohtanut kaiken äskeisen, olen taas vain ritarillinen sivuhenkilö, joka tarttui toimeen ja lupasi etsiä poistuneen. Koska hän sitä minulta pyysi.

Kunpa tietäisit mitä olen hänen kanssaan tehnyt, ajattelen, ja mietin että ehkä kuuletkin minut. Puhun sinulle, kirjoitan, olen siten leikkisä.

En vihaa sinua enkä sääli. Olet niin riivatun yksin.


Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker