11.6.12

Kaakaopuu, Kampin keskus
(eli "Kahdeskymmenes kahvilakäynti, jokohan riittäis?")

Siinä minä olin, Jyväskeskuksen Arnoldsissa edessäni donitsi ja kuppi kahvia, ja puhumassa kuin papupata, mikä minulle on kerrassaan epätyypillistä, mutta olihan edessäni elävä legenda sentään, Marginaali-Jani. Hänen shamanistista tyyneyttä huokuva olemuksensa sai minut lievästi sanoen hermostuneeksi, ja tapaaminen oli loppujen lopuksi nopsakka.

Sitten kului viisi ja puoli vuotta. Olimme molemmat uudelleensijoittuneet pääkaupunkiseudulle, ja taas pitäisi kahvilla käydä. Kohteeksi oli valittu Kampin keskuksessa sijaitseva Kaakaopuu, joka ties mimmoisista suklaaherkuistaan tunnetaan. Jopa olinkin taas etukäteen täpinöissä, meinasin jopa unohtaa lehden, joka oli tarkoitus Janille lahjoittaa, olisipa noloa ollut sekin. Hermoilin, ja tapani mukaan lähdin hirveässä etuajassa matkaan, osittain siksi, että viisi ja puoli vuotta minua oli ahdistanut se, että tulin silloin Jyväskylässä paikalle pahasti myöhässä (mitä Jani ei muistanut tapahtuneen, eli olin koko tämän ajan stressannut asiasta turhaan.) No niin, olin siis ensinnä paikalla vaikka olin hitaasti lampsien kierrellyt koko Kampin neljästi tappaessani aikaa. Ja niin - - tuskin olin päässyt tiskille ja tehnyt tilaukseni kun jo kuulin selkäni takaa epäilyttävän tuijotuksen. Siinähän hän. Olipa outo hetki. Olen ennenkin maininnut, että olen tavannut bloggaajia vähän, melkein en ollenkaan. Ehkä osittain siksi, että on ihminen verkossa, ja sitten on ihminen elävänä ihmisenä, ja ne ovat melkein aina, ei vaan ehdottoman aina, poikkeuksetta, aivan eri juttu. Esimerkiksi minä: puhun vähän mutten asiaa, ahdistun kaikesta, olen estoisempi kuin... ... ...ainoa mieleeni tuleva vertaus on "nudisti junassa", en tiedä miten se tähän liittyy, anteeksi.


Anyhoo. Löysimme pöydän, mitä olin etukäteen pelännyt (huomatkaa sanapari "etukäteen pelännyt"; se kuvaa 90-prosenttisesti kaikkea päänsisäistä toimintaani viimeisten parin vuosikymmenen aikana) mahdottomaksi, koska oli kuitenkin arkipäivä ja ruuhka-aika ja tiesin kaikkien laiskojen stadilaisten istuvan mieluummin kahvilla kuin esim. kotona perheensä parissa. Mutta Kaakaopuu olikin yllättäen melko tyhjä. Ostimme kahvia ja pullaa, tarkemmin sanoen Jani otti voisarven (ontto ohut taikinakuori), minä taas johonkin ihme wiineriin päädyin. Olimme siis aivan erityisistä suklaaherkuistaan tunnetussa konvehteja itse valmistavassa herkkukahvilassa nimeltä Kaakaopuu, emmekä kumpikaan ottaneet tiskiltä mitään suklaaseen viittaavaakaan. Että semmoiset tyypit taas liikkeellä. No, geneerinen wiineri on aina geneerinen wiineri, ja kahvi, muistan että molemmat pitivät sitä keskimääräistä parempana, joskaan en ole koskaan arvostanut tuollaisia matalia laakeita mukeja - niissä sumppi jäähtyy aivan liian nopeasti. Santsikupista ei erikseen mainittu, enkä sitä sellaisissa tapauksissa koskaan käy kyselemässäkään. Asiakasta kuuluu infota, on mottoni.

No niin, siinähän se aika sitten virtaili, keskustelimme pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen infrastruktuurista kuin tietäjät konsanaan, ja 80-luvun Marvelin sarjakuvista, no kyllähän te tiedätte mikä kaltaisiamme nörttejä yhdistää. Ei minulle kahvilasta ole enempää sanottavaa. Ylipäätään olen lopen kyllästynyt istumaan kahviloissa, joten tämän arviosarja oli sitten tässä. Kiitti ja morjes. Hyvin alkoi, paremmin päättyi, kaikki on kauniisti taas.

2 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Komean sarjan teit, onneksi olkoon ja kiitos!

Ugus kirjoitti...

Totisesti työstä alkoi käymään tuo kahvilla ramppaaminen. Kiitos ittelles vaan. Lukijoillehan tätä tehdään, kuten kulunut sanonta kuuluu.