<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

11.5.12

Toinenkin autoni on Datsun 

Menneiden muistelu on loppujen lopuksi aika valaisevaa puuhaa. Niin, olen pahoillani ei-bloggaavat lukijani, minä jatkan nyt hieman edellisestä aiheesta: Facebookissa kokoontuneista Wanhan koulukunnan bloggaajista. Olin tuon ryhmän alkuvaiheista aivan täpinöissäni, siellä oli viitisenkymmentä nimeä, joista muutaman tunnistinkin. Sitten tapahtui niin kuin blogikentässäkin tapahtui aikoinaan, väkimäärä kasvoi, nimiä on siellä nyt pitkälle toista sataa, enkä minä tunne enää ketään. Oliko silloin alkuvaiheessa tosiaan noin hirveästi väkeä täällä? Ja jos oli, niin miten ne kaikki nyt tietävät toisensa? Sitten minulle tuli se sama olo, jonka muistin varsin vahvana kokeneeni jo tuolloin, ja jonka olin kokonaan unohtanut: Mister Outsider. Minulla ei enää ole aavistusta mistä tuolla Face-ryhmässä puhutaan. Oudot sisäpiirivitsit seuraavat toistaan. En tunnista mainittujen blogien nimiä, en ymmärrä miten kuka liittyy kehenkin, enkä edes tunne joitakin ilmiselviä megatähtiä, kuten vaikkapa Kari Haakanaa, joka näyttäisi olevan kaikkien tuntema suomalaisen blogimaailman superstarba - never heard. Minä en kerta kaikkiaan ole liikkunut piireissä, ja eihän se olisi ollut mahdollistakaan tuolloin. Piirit olivat Helsingissä! Me turkulaiset bloggaajat, no, kai meillä oli omat kuviomme, pienimuotoiset ja vaatimattomat, emme me järkänneet blogitapaamisia baareissa.

Pointtini on se, että hämmästyin siitä minkä olin unohtanut. Että jo tuolloin oli se suuri ja kirkas Blogistania, ja sitten me jotka omassa nurkassamme puuhasimme omiamme. Vuosien kertyessä minun ja noiden alkuaikojen väliin muistini alkoi sumentaa kaiken massaksi. Että kaikki oli silloin alussa yhtä suurta perhettä, eikä se tietenkään niin ollut, miten se olisi voinutkaan olla, koska ei kai se ollut bloggaamisen ideakaan koskaan. Mutta toisaalta jotkut meistä silloisista ovat jatkaneet tauotta näihin päiviin asti, ja edelleen, hamaan tulevaan. Moni niistä muistelijoista ei ole, ja hirveän moni jopa näyttää ilolla jättäneen sen kaiken taakseen.

Eli loppujen lopuksi aloin jälleen miettiä merkitystä sille, mikä saa ihmisen kirjoittamaan verkkoon, enkä keksinyt syytä, ja niin kauan kuin en keksi, minä varmasti jatkan. Ehkä se joskus paljastuu minulle. Ja mitä sitten tapahtuu, jää nähtäväksi. Huomautan kuitenkin, etten ole katkeruudella tätä kirjoittanut, koska muistin senkin, etten ollut millään tavoin piireihin pyrkivä edes tuolloin, mikä johtuu perusluonteestani tietenkin. En hakeudu äänekkäisiin seurueisiin. Jos teen numeron itsestäni, se on jotain pientä: vaikka vähän vajaa nelonen. Tai latvastaan litistynyt kasi.

Bloggaamisen sosiaalisuus on sen rajalla tasapainoilua, että osaa olla yksityinen siten, että voi samalla olla julkinen eikä heilahda kummallekaan puolelle liikaa.

Comments:
Kävin liittymässä siihen ryhmään nähdäkseni keitä siellä on. Ryhmä on nimensä mukaan tarkoitettu niille, jotka bloggasivat ennen vuotta 2005; ensimmäiset keskustelut, joihin törmäsin olivat aiheesta "aloitin vasta 2006/2007, mutta saan kai silti olla täällä".

Ehkä kaikilla muillakin on illuusio sisäpiiristä, johon halutaan kuulua?
 
Samma här eli juurikin näin. Yhteisöllisyyttä tässä siis selvästi tavoittelen. Ensmäiset 50+ wanhaa tai ainakin niiden blogit tunnistin, nyt en tiedä puoliakaan. Edes helsinkiläisistä. Lakkasin seuraamasta uudistuvaa blogiskeneä(heh) noin vuonna 2005 ja pitäydyin vain tutuissa&turvallisissa suosikeissa.

Olen muuten halannut Kari Haakanaa Kuukkeligaalassa 2004! Jaoin sille kuukkelipystin jonkun sarjan voitosta, muistelen.

Misu
 
exme, jos kaikilla muillakin on kyseessä illuusio, ne esittävät yhteenkuuluvuutensa loistavasti. Kenties siitä onkin kyse. Pitäisi vain heittäytyä mukaan. Mutta toisaalta en tarkoittanut tässä ruikuttaa ulkopuolisuuttani. Hämmästelin vain.
 
Misu, sinäkin! Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen kuin luulin. Toisaalta minäkin lakkasin lukemasta uusia blogeja viimeistään vuonna 2006. Ei ihmekään että oma lukulista on hippaisen lyhentynyt, kun ennen tuota aloittaneita ei enää liiemmin ole aktiivibloggaajien joukossa.

Ja tuon Haakanan nostin esiin vain esimerkkinä yhtenä monista, mutta jotenkin hupaisana, kun hän tuntui olevan jokaisen mielessä joka sinne ryhmään ilmestyi. Ja minä en tuntenut ollenkaan!

Kuukkeliaika oli sitä parasta blogiaikaa.
 
Tuttua. Verkossa syntynyt joukkoon kuuulumisen tunne, joka muuttui ulkopuolisuuden tunteeksi kun väki kehitti yhteisiä insidejuttuja blogimiiteissä, joihin itse olin liian ujo lähtemään.

Nyt sama prosessi toistui tuossa FB-ryhmässä 12 tunnissa.

Mutta ei sillä, tuo "väki" on kyllä alusta asti aina korostanut, että kaikki ovat erittäin tervetulleita mukaan. Loppu on omaa saamattomuutta.
 
Uskon kyllä että se olisi riittänyt kun vaan aikoinaan olisi mennyt noihin tapaamisiin. Mutta kynnys on suuri, kun niitä suunnittelee ja järjestää joku toisensa tunteva sakki johon itse ei kuulu.

Toisaalta yritin tässä tuoda esiin sitäkin, että eihän blogin kirjoittamisen tarvitsekaan olla mitään kimppatoimintaa; itseilmaisun muotohan se on siinä missä muutkin, ja suotakoon yhteisöllisyys heille jotka sellaisesta pitävät. Minusta on mukava että blogiyhteisössä on tuttuja, mutta toisaalta kokisin jotenkin työlääksi tai pakotetuksi kuulumisen tuollaiseen tiiviiseen yhteisöön, joka tuolla facebookissakin (ainakin minun nähdäkseni) nyt on kokoontunut.
 
Ugus ja Mika, teidät kyllä näkisin mielelläni jossain miitissä kumpaisenkin (Misun kanssa ollaan nähtykin!). Ehkä ne inside-jutut kannattaa jättää sikseen, en niistä itsekään tiedä, enkä välitä, mutta liki poikkeuksetta kun olen jaksanut miittiin lähteä, olen siellä viihtynyt oikein mainiosti.

Mitä siihen tiiviiseen yhteisöön tulee, niin osasyy lienee se, että moni on samalla alalla ja Suomessa piirit ovat pienet. Mutta pakko siihen ei ole kenenkään kuulua. :)
 
Ryhmäblogin pitämisessä oli se etu, että kahdestaan uskalsi miitteihin, vaikkei ketään tuntenut. Olin - ja olen edelleen - aina kunnioituksesta mykkänä kun tapasin jonkun palvomani kirjoittajan.
Käsitys sisäpiiristä, jossa kaikki tuntevat toisensa, oli muistaakseni alkujaan vihapolkkaajien masinoima. Ja ihan vääristynyt, sanoisin.
Bloggaajia oli alun alkaenkin ympäri Suomen, enkä minä edelleenkään ole tavannut kuin joitakin lähiseudun kirjoittajia. Vähän outoakin kun on ihmisten kirjoituksia lukenut jopa toistakymmentä vuotta, eikä ole kirjoittajaa koskaan tavannut. Tapaaminen voisi kyllä olla antikliimaksikin: joku suurena viisaana pitämäni hlö saattaisi osoittautua - hui kauheaa - ihan tavalliseksi ihmiseksi. Idoleitaan ei koskaan pitäisi tavata.
Tästä muodostuikin kätevä kehäpohdinta.
 
Haluan nyt vielä korostaa, etten ole haikailemassakaan blogimiittien perään, olen sitä verta estoinen erakkoluonne, että jäisin seinäkukkaseksi varmaan. Tosin blogipikkujouluihin 2009 olin jo päättänyt mennä, mutta juuri tuolle illalle isketty työvuoro esti suunnitelman, sittemmin en ole harkinnutkaan. Hetki meni ohi.

Olen kahdeksan ja puolen bloggausvuoteni aikana tavannut kaksi bloggaajaa, heistä toisen (sen joka ei ole Marginaali-Jani) kanssa minulla on viisivuotias tytär. Muutamia muitakin on välillä tehnyt mieli tavata, mutta kun kuluu vuosia ja vuosia, tulee tuollainen olo kuin mistä Misu kirjoitti: ettei kyseessä ehkä voisi ollakaan kuin jonkinasteinen pettymys.

Ja onko edes tarvetta tavata ihminen, jonka tuntee nimenomaan blogin kautta? Eikö se ole tuon ihmissuhteen väkisinmuuttamista joksikin muuksi?
 
Vielä kertaalleen alleviivaus, etten näe mitään negatiivisella tavalla "sisäpiirejä".

Jokainen voi osallistua tavallaan, virtuaalista ja naamakkaisuuta haluamassaan mitassa yhdistellen.

Ehkä jo ensi vuonna paikalle, tai seuraavana.
 
"heistä toisen (sen joka ei ole Marginaali-Jani)"

Enpä arvannutkaan olevani näin etuoikeuttu harvinaisuus. Olin aivan kuvitellut sinulle kokonaisen blogituttavuuksien verkoston, jonka kanssa vietät myöskin IRL-sosiaalista elämää.

Vastaavastihan minä en ole sinun lisäksesi tavannut kuin kaksi naisblogaajaa. (Eikä minulla ole heidän kanssaan edes lapsia, ikävä kyllä.) Mutta minähän olen epäsosiaalisuuttani pyrkinytkin korostamaan, etenkin blogatessani.

Ai niin, paitsi kävinhän minä silloin siellä joulumiitissä. Mutta siis spesifisiä tapaamisia jos ajatellaan.
 
Tämä vääristymä on ehkä aikoinaan syntynyt siitä, että Turussa ystäväpiiristä bloggasi joka toinen vähintään tuolloin kultaisina vuosina. Mutta ei niitä lasketa kun ne oli tuntenut jo vuosia ennen koko blogirumbaa. Ja ovatpa nykyisin näiltä virtuaalikulmilta jo kadonneetkin, Marimba, Joni, Siilimys ja muut...

Ja minä kyllä muistan tuon sinun joulumiittikäyntisi. Näkemykseni sinusta erakkojurottajana katosivat sen siliän tien.

Jos tuut ensi jouluna blogimiittiin niin sitten minäkin! (näin lupasin muistaakseni Misulle 2009, kun en tuolloin päässyt, sittemmin olen yrittänyt lupaukseni unohtaa...)
 
It's a deal! Nähdään pikkujouluna.
 
Näin tehdään!
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker