<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

22.5.12

Tallenne 

Erilaisia nettiyhteisöjä on ollut aktiivisesti arkipäiväämme vaikuttamassa jo pitkälti toistakymmentä vuotta, niistä Feibu näkyvimpänä sekin jo pian viisi. Se tarkoittaa, että tämänhetkiset varhaisteini-ikäiset eivät enää hahmota maailmaa ilman Facebookia. Sen jatkuvaan läsnäoloon perustuva jakamisen kulttuuri on heille normaalia kanssakäymistä; heillä ei enää ole erilaisia ystäväpiirejä, heille on olemassa massa, kasa "ystäviä", joista jokaisen arkipäiväiset asiat ovat jatkuvasti seurattavissa, ja joille oma elämä pitää alituiseen jakaa. Ylipäätään aikuisikään on parhaillaan kasvamassa sukupolvi, jolle elämä on ennen kaikkea sarja tallennettuja tiedostoja. Olin taannoin lapsen kanssa luonnontieteellisessä museossa, mainio paikka muuten, suosittelen. Läsnä oli lisäksemme koululuokka; arvioi nyt noitten ikiä sitten, mutta veikkaisin tyttöjen olleen noin 11-vuotiaita. He kulkivat laumana vitriiniltä toiselle, osoittaen jokaista museon neliömetriä kännykamerallaan kuvaten kaiken talteen. Monin paikoin he eivät edes katsoneet kuvaamiaan kohteita; riitti kun kameralla osoitti. Mutta kiire oli silti: museossa oli ihan hirveästi "kuvattavaa", ja opettaja oli laittanut määräajan jolloin piti olla takaisin aulassa. Viisivuotias vielä jaksoi katsoa. Jopa paremmin kuin ennen, ja onpa tuolla tullut monesti käytyä, silti vasta tässä iässä keskittymiskyky oli sitä luokkaa, että iskällä meinasi jalat puutua, kun pelkkää siperiantiikeriäkin tiirattiin niin tarkasti että aika menetti merkityksensä.

Onko viiden vuoden kuluttua toinen ääni kellossa? Kuka tietää. On vaikea nähdä ennalta, mikä on oman lapsen suhde digitaaliseen, virtuaaliseen, verkkoon sitten joskus. Osaa hän nytkin kuvia näpsiä, mutta sentään niitä meillä vielä katsotaan albumeista eikä tietokoneen näytöltä. Yksi koulutytöistä muuten oli askeleen pidemmällä muita, ja kuvasi koko käyntinsä videolle. "Sitten tuolla on tommonen ja tuolla on tommonen", hän spiikkasi sohien kameraansa kohti kaikkea ja juosten vitriiniltä toiselle. Ketä varten hän kuvasi? Mistä hän oli saanut käsityksen, että koulun museokäyntikään ei merkitse mitään ilman siitä jäävää tallennetta? Jotenkin en jaksa uskoa, että hän vain halusi saada kaiken talteen kyetäkseen paneutumaan siihen sitten myöhemmin tarkemmin kuin ikinä museossa voisi.

Kun kaupungilla kuuntelee teinien puheita, niissä toistuu aina sana "Facebook". Kun tuokin palvelu joskus väistämättä kaatuu, haluanko edes tietää mikä seuraava muoti-ilmiö on? Ja olenko siinä sitten enää mukana, tuskin. Kun oljenkorsia kourienhan tässä enää muutenkin pinnalla pysyy.

Comments:
Siinä oli jotain aika hienoa, kun sai sen ensimmäisen filmikameran. Oli selvää, että filmi oli kallista ja kehittäminen vasta olikin kallista. Oli kauhean ihanaa valita tarkkaan, mikä olisi ikuistamisen arvoista.

exme
 
Ja yllättyi aina iloisesti kun kehitti filmin, ja sai näppeihinsä 24 tai 36 kuvaa, joista suurta osaa ei enää muistanut ottaneensakaan.
 
Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker