24.11.11

Kahvila 14: Tennispalatsin Wayne's coffee
eli "Hyvää syntymäpäivää, oma bloginraatoni!"
(tai "Kahvini on lattea ilman kofeiinia!")

Eilen tosiaan Silmänkääntövankilalle tuli kahdeksan vuotta mittariin. Peijakas, tässä alkaa tuntea itsensä vanhaksi. Suurimmitta miettein tuumasin sitten juhlan kunniaksi piipahtaa kahvilla, eli tarkemmin sanoen kaivaa kuukausi sitten napsitut kahvilakuvat viimein kameran muistikortilta päivänvaloon. Kuten viimeksikin, niin taas: käyn jo aiemmin poiketun ketjukahvilan toisessa toimipisteessä. Sanomatalon Wäinö joutui testikohteeksi viime maaliskuussa, nyt on sitten vuorossa tämä Tennispalatsin vastaava, lähinnä kohteeksi valikoitunut siksi että taidemuseon Gallen-retrospektiivi sijaitsee samassa pytingissä, eikä nelivuotiaan kanssa jaksa hirveästi paikasta toiseen hiihdellä, varsinkin kun on välipala-aika ja kaikkia kurnii.

Aivan aluksi haluan kiinnittää huomionne Helsingin häpeämättömän ylvästelevään tapaan nimetä keskustarakennuksiaan: onhan totisesti Tennispalatsin ja Lasipalatsin välillä vain pieni aukio, joku tori tiemmä, vaikka skeittaajia siellä vaan aina on, tai mahtuu siihen vissiin Graniittitalokin osittain väliin, jylhä nimi sekin. Ja tosiaan Graniittitaloa ympäröivät erilaiset Palatsit! Johan tuo lyö kaltaiseni maan matosen niin tomuun, ettei blogiinkaan saa aikaan sanan puolikasta viikkokausiin. (on siinä sitten myös Sähkötalo, Autotalo, Musiikkitalo ja Sanomatalo ihan lähellä, eli toisaalta lattean arkinenkin nimeäminen on hallussa) Sääli sinänsä, että Lasipalatsi on veikeä mutta pieni funkkis-rakennus, ja Tennispalatsi iso valkoinen kuutio.

No niin, asiaan: (se on vaikeaa, koska kissa puskee minua ja näppäimistöä raivokkaasti kehräten - ruoka-aika?) 1. Wayneltä sai kahvia. 2. Se oli hyvää, kuten aiemmin mainittu. 3. Tarjontaa oli huomattavasti enemmän kuin Sanomatalon toimipisteessä, mikä pistää miettimään ("it will inject ponder", tarjosi Googlen translaattori taannoin käännökseksi lauseelle "se pistää miettimään"), ovatko ketjun eri konttuurit profiloituneet siten, että Sanomatalo on kiireisille media-ihmisille päivittäisen kofeiinitujauksen tarjoava läpijuoksupiste (ja mammojen hengähdyskeidas toki myös; Tennispalatsi ei myöskään tarjonnut luomuhedelmiä, kuten Sanomatalo) kun taas Tennispalatsi, sijaitessaan samassa rakennuksessa eri museoiden kanssa, kulttuuriväen herkuttelupaikka. No jaa, minä ja lapsi nappasimme jättimäiset kanelipullat tiskiltä ohittaen lupsakkaan neonvärisen leivosvalikoiman ja lukuisat erilaiset bagelit, patongit, ciabattat ja croisantit, joihin olisi täytettäkin ollut sun seitsemää sorttia merikroteista kateenkorvaan ja viiriäisensilmien kautta puolikäyneisiin termiitteihin. Aikuisempi kanssatestaaja ei syönyt mitään, kenties hintataso arvelutti, mikä onkin oikea linja, ei näille ketjuille kannata vähiä roposiaan uhrata. Sen sijaan kofeiiniton latte tiemmä kelpasi, ja olipa vielä päällysvaahtokin sydämellisesti muotoiltu. Ohoh!

Pulla olikin sitten kuivahkoa, eli ei huippuhyvää jos nyt ei pahaakaan. Hirveän iso, minä en meinannut jaksaa kokonaan, mutta nelivuotiaaseen upposi, olisi toinenkin mennyt kuulemma, mitä epäilen. Toisaalta olimme tosiaan juuri kiertäneet läpi ei ainoastaan Gallén-Kallelan taidetta monta näyttelyhuoneistoa, vaan myös venäläisiä mestareita alakerrallisen, ja tuleehan siinä nälkä. Kandinskyn maalaus sai seurueemme nuorimman laulamaan spontaanisti Ultra Brata: "Vain urhein heistä kaikista / saa uhmata hurjaa heppaa".

On tämä blogi kuulkaa ihmeitä kestänyt. Ei siitä ole kauankaan, kun olin vielä 18 neliön yksiössäni öitä valvova gradunvääntäjä, joka parvekkeeltaan aamutupakalla saattoi katsella arkunlaskijaisia 50 metrin päässä itsestään. Tai muistatteko kun eräänä kesänä Nuutiset lähtivät - - Jaa mutta tämähän on jo vanhaa kauraa, kuka niitä muistelee, sitä puurolla silmään. Olen hienoisessa levitaatiossa tänään. Pitäisi väkertää ja rustata yhtä jos mitä, kaikenlaista sitä itselleen ristiksi kerää, ja keskeiset tapahtumat jäävät silti käymättä, kuten ystävän häät tänä viikonloppuna.

Olen jättänyt kirjoittamatta muutamia päivityksiä: vuonna 2009 Turussa jouduin yhdessä kymmenien muiden kanssa maailman huonoimman bussikuskin taidottomuuden uhriksi; olin kirjoittamassa tapauksesta, mutta samaan aikaan Espanjassa oli kuuluisa bussiturma. Jätin sen sitten. Samana vuonna taisi olla sekin, kun tulin junalla Helsingistä Turkuun, minulla oli Rasmus mukanani, tuo täälläkin paljon mainittu kissa, johon olin kiintyneempi kuin mihinkään eläimeen ikinä, ja samaan Intercityn eläinosastoon ahtautuivat myös Mike Monroe vaimoineen ja Peter Nyman. Monroet ihastuivat Rasmukseen välittömästi, vielä Kupittaalla pois jäädessämme he toivottivat hyviä jatkoja. Niitä ei tullut: Rasmus katosi vielä samana kesänä. En ole tästäkään kirjoittanut, mutta kaksi vuotta sentään on aika, jossa hyvät muistot ovat korvanneet ahdistuksen. Kyllä Rasmusta silti edelleen kaipaa. Nyt on kuitenkin elokuusta asti ollut tuo solakka kissaneito talossa, ja mitä aktiivisin epeli onkin, se pitää myöntää.

Pitikö siitä kahvilasta vielä jotain? Aika kallis, aika ikävä tila ollessaan käytännössä käytävän levennys, pienet pöydät, vedessä jääpaloja, mistä plussaa kesällä, luulisin, ei nyt syksyllä niin väliksi olisi ollut. Eihän tuonne kai kukaan tarkoituksella mene - siis siten, että vain kahville Tennispalatsiin ilman muuta syytä. Ollessaan eräänlainen museonjatke se toimi oikein hyvin, muuhun tarkoitukseen keskusta on täynnä parempaa, se siinä toisessa palatsissakin kuulkaa, ehdottomasti suositeltavampi, eikä edes ketjun osa.

Nyt on harmaata. Joulukuu lähestyy, yleensä näitä vuositeelmyksiä kirjoittaessani on ollut lumi maassa, nyt ei. Siitä olen niin onnellinen ettette usko.

6 kommenttia:

mea kirjoitti...

Onnea! Ehkä meidätkin nyt voidaan laskea vanhan koulun väeksi. Etenkin, kun vanhemmasta päästä kupsahtelevat ja meitä on kohta jäljellä vain me.

Ugus kirjoitti...

Kiits! Jos ei kahdeksan vuotta riitä oldschooliin niin en totisesti tiedä mikä riittää. Mutta vaikka muut kupsahteleekin, niin kyllähän me silti jatketaan.

b. kirjoitti...

Onnea! Pitkään eläköön Silmis!

Ugus kirjoitti...

Kiitti! Täältä mihinkään olla lähdössä. Taipaleen alussa vasta!

Jani kirjoitti...

Bussitapauksesta olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Ja että Monroet ja Nyman! Vietät käsittämättömän jännittävää elämää.

Ugus kirjoitti...

Voit kuvitella sen mykistyneen hiljaisuuden, joka laskeutui täpötäyteen eläinosastoon (ne ovat pieniä intiimejä huoneita Intercity kakkosissa), kun konduktööri ohjasi sisään kolme viimehetken saapujaa, joille juuri kolme paikkaa oli jäljellä - ja sieltä tulivat Monroet ja Nyman. Eivät edes olleet tarkoituksella kimpassa, vaan sattumalta laiturilla törmänneet. Mutta en ole vastaavaa spontaania keskustelua koko eläinvaunun kesken koskaan ennen enkä jälkeen kokenut.

Tämä kevään 2009 tapahtuma on elämäni toistaiseksi viimeinen jännittävä sattumus.

Bussitapaus on ilmaan heitettyinä vihjeinä kiinnostavampi kuin olisi kerrottuna, valitettavasti.