13.10.11

Kahvila 13: Café Fazer, Forum

No niin, ketjuuntumista on turha yrittää tässä kaupungissa välttää, ja niinpä minäkin päädyin jo toistamiseen tuohon karkkimaailman johdannaiseen, Fazer-kahvilaan. Melkoiseksi kulttuuritörmäykseksi kasvanut käyntini brändin lippulaivassa viime talvena on varmasti saanut monet harkitsemaan tuolla poikkeamista toiseenkin kertaan, minkä vuoksi tunnen lähes näännyttävää velvollisuutta pelastaa konserni konkurssilta näinä vaikeina aikoina, siksi siis taas. Ja toisaalta olihan se reitin varrella. Nyt kun Stockmannin kusenkeltaisten kassien päivät ovat taas ohi, ja zombien tavoin juoksentelevat kuolaavat kansalaiset eivät niitä aivopesutunnuksiaan kaikkialle kanna, on keskusta jälleen turvallinen lähestyttävä. Toki olen minäkin kerran eksynyt hulluille päiville, mutta vahingossa, ja olin ahdistuneempi kuin rapu merrassa. Jos jotain tavaratalosta tarvin, käyn aina heti alepäivien päätyttyä. Silloin on vähiten väkeä, kyllä siitä ilosta pari hilua ylimääräistä maksaa, ei tässä maassa kukaan niin köyhä ole. Jos on, niin töihin siitä, hophop!

Ah, olin siis totisesti keskellä päivää loisimassa ympäri ostoskeskusta vailla tekemistä, ja tiistai kun oli, hiljaisuuskin velloi kumajavina lyönteinä ilmassa. Tai kenties se oli päänsärky, aamukahvista alkoi olla aika viitisen tuntia, ja kaltaiselleni kofeinistille se on piinaava aika ilman annosta, eikä tietenkään ollut asiaan vaikuttamatta tytär, jolle olin ohimennen luvannut kahvilakäynnin, niin ne lapset muistavat satunnaisimmatkin heitot varmaan ikuisesti. Kävimme sentään Dressmannilla; nähdessäni liikkeen muistin vajeen vaatekaapissani, ja niin suuntasimme sisään, "ihan pooloja vaan etsin", vastasin kun kaksi myyjää yhdessä minua saapui palvelemaan. "Nyt ei oo vielä poolosesonki", vastattiin. Ja se siitä sitten. Poistuimme, ovella lapsi kysyi kovaan ääneen "Miks se oli niin huono kauppa iskä?", meidän kommenttimme eivät kylmäksi jätä. Mutta totisesti: poolosesonki! Mitä helvettiä? Onko tosiaan tietty aika vuodesta jolloin myydään jotain niinkin ei-vuodenaikaspesifiä kuin pooloja? Miksi? Mistä minun pitäisi tietää koska se on, että voisin haluamaani tuotetta ostaa? (en kysynyt, minkä nyt vasta huomaan) Vaatekauppoja kohtaan tuntemani suuri inho kasvoi taas kaksi pykälää, no, olen ehkä ensi syksyyn mennessä siten tyyntynyt, että saatan uudestaan johonkin kaltaiseensa uskaltautua.

Nyt siis sydänkin sykähteli siihen malliin että sappi kiehahteli ja korvissa kresendot joikui, kun silmien eteen piirtyi särkyvän lasin railoja, musta nieli Forumin ja happi oli kuin sinappikaasua keuhkoissani. "Iskä vois nyt sen kahvikupillisen nauttia", kirskuin hampaideni välistä ja askelsimme lähimpään kahvilaan, siis siihen Fazeriin, jonka pöydät velloivat kuin haavasta pursuava mätä ympäri Forumin käytävää. Taiteilimme niiden väleitse, tiskillä meitä odotti mitä hehkein näky: leivoskimara vailla vertaa. Nelivuotiaalle olisi kelvannut mikä tahansa kuulemma, mutta bebe vei voiton, joskin oli vähän halvan näköinen bebe; minun lapsuudessani niissä oli aina muutama nonparelli keskellä ripoteltuna, nyt ei, näin se taantuma näkyy jokapäiväisimmissäkin arjen asioissa. Itse päädyin ottamaan kahvin ja suklaamuffinssin, lapselle päärynäpillimehu ja eiku pöytään.

Verrattuna edellisfazeriin oli moni asia paremmin: asiakkaita ei teititelty, kahvin sai kaataa itse ja ennen kaikkea tarjottimet ja lautaset olivat normaalin ja sitä kautta hallittavan kokoisia. Uskon vakaasti kirjoitukseni saaneen kaikki nämä muutokset aikaan Fazerin kaikissa kahviloissa, teen työtä jolla on merkitys! Tosin palkkaa en saa. Istuimme sohvannurkkaan, minä sohvan puolelle, lapsi tuoliin, joka oli korkeampi. Ensivaikutelmat olivat lupaavat: kahvi vei tuskan, bebe näytti maistuvan, muffinssikin - - no jaa, se nyt oli sitä perushuttua, en kiinnittänyt huomiota hintaan, mutta tuskin sen arvoinen oli kuitenkaan. Liian iso joka tapauksessa suhteessa kahvin määrään: kupin tilavuus taas kerran kätkeytyi sen outoon muotoon, ja parissa hörpyssähän oli tällainen nysäastia tyhjä. Isohkon leivän kokoinen muffari sen sijaan oli tässä vaiheessa vasta alkutekijöissään, ja tietenkin kuiva kuin mikä: gah! Olipa sen loppuun saattaminen vähän vaivalloista, mutta sen verran nälkäkin kurnaisi, että menihän se. Bebe-leivos sen sijaan sai nelivuotiaankin toteamaan: liian makeaa. Muutama lusikallinen riitti, iskä maistoi lopusta palasen, ja olihan se, totta vie. Ketkäköhän noita noin kohderyhmäajattelullisesti yleisimmin nauttivat? En halua heitä tuntea.


Miljöö ei ollut pöllömpi, istuimet olivat etupäässä pehmeitä ja varsin rentouttavan näköisiä (en jokaista mallia kokeillut), valaistus hillitty, suuret lamput roikkuivat yllä luoden tietynlaista orgaanista tunnelmaa, eli tahtoo sanoa olivat kuin siemenkotia tai sieniä. Sojottelin kameraa naapuripöytien sijasta lähinnä kattoon, mutta oli syynä sekin, että yleiskuva olisi ollut kaoottinen; kohtuullisen hillitystä olemuksestaan huolimatta kahvila oli hahmoton sijaitessaan kauppakeskuksen käytävässä avoseinäisenä, missään ei ollut paikkaa, josta ei H&M:n, Seppälän tai juuri minkään mainosvalot olisi silmiin paistaneet, ja muovikasseineen kulkivat nämä orjuutensa ohjastamat muurahaiset eestaas eestaas koko ajan kahvihetkeään viettävän editse. Nauti siinä nyt kahvista sitten. Ei ihme ettei bebe kelvannut, muffinsikin meinasi kurkkuun tarttua.

Tiivistykset:

Hinta-laatu
Hyvä vissiin, tosin en huomannut katsoa mitä maksoi. No höh, narraan, kallis se oli varmasti kuin pentele. Mutta monenlaista kirjavaa leivosta ja salaattia ja täytepatonkia olisi ollut tarjolla, jäätelöallaskin, eli sikäli ei moittimista. Keskitason ostarikuppila peitottiin mennen tullen.

Miljöö
Kaamea, kaamea! Mitä ovat miellyttävät istuimet ja suuret designvalaisimet sen rinnalla, että joutuu ostarissa kahvinsa juomaan? Ei mitään. Helvetti, täysi helvetti oli tämä, onneksi oli nelivuotias lörpöttelijä seuranani, vei huomion siltä kaikelta kimalteelta ympärillämme, yksissä tuumin päätimme silti: ei tänne uudestaan. Kiitti ja moi.


5 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Tytärelle näin tuoreeltaan ("Miks se oli niin huono kauppa iskä?"; en malttanut lukea loppuun ennen tämän kommentin jättämistä) kiitokset päivän nauruista. Lapsen suusta kuulet totuuden! In niña veritas!

Jani kirjoitti...

Nyt sitten vielä, kokonaan luettuani: onpa mahtavaa (kai), jos joku näistä dokumentoimistasi tapahtumista jälkikasvun kanssa on sellainen, että se jää hänelle elävänä kuvana mieleen, ja hän voi sitä sitten vuosien päästä verrata kirjoittamaasi. Eli nähdäpä jokin lapsuudenmuisto yllättäen vuosia myöhemmin eksaktisti, aikuisesta näkökulmasta.

Ugus kirjoitti...

No nythän hän alkaa olla jo iässä, josta hyvinkin jää asioita muistiin, jotkut muistavat nuoremmastakin, itse en kyllä ihan tuonikäisestä vielä. Pitääkin olla ylösmerkintöjen kanssa tarkkana, en ollut tuota tullut aiemmin ajatelleeksi.

Nauratti minuakin sieltä Dressmannista poistuttaessa. Totuus puree!

exme kirjoitti...

Minulle kävi samoin kuin Janille: ajattelin, miten hauskaa on, että aikuisen ja lapsen näkökulmasta homma on ihan erilainen, ja jos niitä voisi verrata, se olisi verratonta. Tuota viimeistä kuvaa katsoessani varsinkin ajattelin tätä. Lapsi odottaa kädet pöydällä, kun iskä ottaa kuvan kahvistaan. Sehän on ihan normaalia, mutta lapsen ja aikuisen mielestä eri syistä normaalia.

Ugus kirjoitti...

Tämähän kasvaa suurempiin pohdintoihin kuin olisin koskaan uskonut! Kahvila-arvostelu onkin muuttunut lapsen ja aikuisen poikkeaviksi tavoiksi kokea todellisuutta. Ei paha. Mitä tulee kuvaan, meinasi maltti kyllä odottajalta loppua kun minä vain valotusarvoja säädin.