Siellä toisessa kaupungissa arkielämäni tuudittui kuin lapsen joka kätkyessään keikkuu, millä tarkoitan biojätteistä eroon hankkiutumista: sekakuonaan vain. Mutta ans olla kun saavuin pääkaupunkiin. Johan minua hiillostetaan taholta jos toiseltakin, että kaikki maatuvahkoksi laskettava on kerättävä erikseen muusta jätteestä. Jonkinlaiseen, ilmeisesti kaupasta hankittavaan, itsekseen maatuvaan säkkiin vielä. Ja heitettävä biojäteastiaan ulkosalla, mitä saaplaria? Halussani olla yhteisöä miellyttävä pääkaupunkinlainen minä sitten hankin sellaisia maissitärkkelyspussukoita, keräilinpä niihin kilttinä suodatinpussit, banaaninkuoret, homeiset leivät ja muun tyypillisen - - about kaksi viikkoa. Sitten napsahti. Vaikka vain joka neljäs kerta lihasmuisti viskoi ruuantähteen sekaroskiin, niin hirveää syyllisyyttä sieltä biopussin suunnalta silti aina syöksähti sieluun. Se tuntui vaativan minulta hirveästi. Se käski olemaan kierrättävä ekoihminen, enkä edes tiedä miksi! Ja siksi napsahti, ja voi miten suurta tyydytystä tuottikaan muutaman päivän ajan kumota kaikki roska sinne samaan sankoon. Oli kuin silloin ennen Turussa, ja onnenkyyneleeni poskilla hoosiannaa solisivat. Sinne menivät, kahvinpuruni. Parin huumaisen onnenpäivän jälkeen avasin vapisevin sormin uuden biopussukan, ja nykyisin välimme ovat suht ok. Kunhan muistan kerran viikossa pitää aidosti turkuhenkiset biopoistopäivät.
Entä miksei täällä kerätä lasi- ja peltipurkkeja? Niitä tottuneesti kasasin tiskipöydälleni isot vuoret, kunnes sitten niiden kanssa taiteilin takapihan jätepisteeseen eräänä kevätsateisena marraskuun iltana ja mitä näin: no, en mitään sellaista mitä olisin toivonut ja sekajätteeseen menivät nekin. On tämä ihme kaupunki, helvata soi.
Henkisen jätteen sentään voin kierrättää tänne verkonreunaan kuten aina ennenkin. Ylistetty olkoon jne.
4 kommenttia:
Suomi on olevinaan kierrätyksen huippumaa, mutta harmittavan usein silti törmää siihen, ettei kierrättävä yksilö saa keräämiään jätteitä viedyksi minnekään. Itse olen päätynyt salakuljettamaan jätteitä öisin erään kerrostalon keräysastioihin. (Varmaan joku parveketupakoitsija tekee minusta lopulta ilmoituksen taloyhtiön hallitukselle ja laittavat lukot roskisten oviin.)
Ja minä kun olisin ihan valmis vaikka maksamaan siitä, että saisin kierrättää, mutta kun oma taloyhtiö on niin pieni ettei omia astioita muiden mielestä kannata hankkia.
Minä olen sitä verta laiska kierrättäjä, että hirvittää miten nyt käy nyt kun paristojen ja akkujen keräysastiat poistuivat katukuvasta. Osviittaa antaa se, että olen vuodesta 2004 kuljettanut muuttotavaroitteni mukana vanhaa kännykänakkua. Jos jotain täytyy viedä kotipihaa kauemmas, en saa viedyksi. Kohta minulla on laatikollinen vanhoja paristoja komeron perällä.
Minä vihaan niitä biojätepusseja, ne ovat ihan paskoja, hajoavat joka kerta. Olenkin jo iät ja ajat kerännyt biojätteet tavalliseen muovipussiin, jonka sitten tyhjennän katoksessa biopönttöön. Kai se sen muovipussin pohjalle jäävä suljukin lisää kasvihuonepäästöjä, mutta ei siltä välty sittenkään jos sen biojätepussin joutuu käärimään oikeaan muovipussiin sen jälkeen kun se hajoaa, että saa ne jätteensä sinne katokseen.
Mitään ekologista motivaatiota minulla ei kyllä oikeasti olekaan, vaan vain järjestyksenrakkaudellinen. Kukin lajinsa mukaan.
Olen nähnyt joidenkin aika onnistuneesti keräävän sanomalehtiaukeamaan biojätteensä. Itselleni ei enää kylläkään tule sanomalehtiä, joten en ole voinut toimivuutta testata.
Lähetä kommentti