18.8.08

Praise the block!

Ovessamme sijaitsevasta luukusta kolahti työväenopiston ohjelma alkavalle lukuvuodelle, ja etäältä katselin sormieni selaavan lehteä kohti kirjoittajaopintoja; en minä sillä että kokisin tarvetta osallistua (ikinä, mihinkään), mutta tavaksi on tullut vilkaista ketkä noita luovia kursseja minäkin vuonna luotsaavat kun ne on aina tuttuja.

Ja mitä sain huomata: Kirstin luotsaaman elämäkertakirjoittamisen kurssin infotekstissä kerrottiin että kurssilla "Ylistetään kirjoittamiseen liittyviä esteitä". Ah tätä päivää, jona suorittajakeskeisyyden realiteetit viimein väistyvät inhimillisyyden tieltä ja minun näkemyksiäni maailmasta myös muut toisinaan tapailevat!

Noo, sitten tietenkin luin lauseen uudestaan ja huomasin ettei siinä ensimmäisessä sanassa mitään ässää ollut. Ja varmaan parempi niin; ehkä tuon kurssin mahdollisten osanottajien suhde kirjoittamiseen on aika kaukana omastani. Ehkä heistä kukaan, tämä on mahdollista, ei suhtaudu sanojen järjestelyyn yhtä pakkomielteisen vihamielisesti. Täten heidän ei tarvitse ylistää niitä hetkiä joina kirjoittamista on syystä tai toisesta mahdotonta edes yrittää. Niinä hetkinä ei tarvitse itseään riipiä henkiselle verilihalle ja voi keskittyä vaikka, jaa no en minä nyt tiedä, nauttimaan elämästä.

Kidu, ihminen! Kirkkaamman kruunun saat, no se oli vitsi hei.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai, minä hetken ehdin jo uskoa, että tosiaan siellä oli tuollainen typo. Sinänsä hauska ajatus kirjoitustehtäväksi, että kirjoittamisen esteitä ylistettäisiin. Kiitos, pistän tämän mieleeni.

Ugus kirjoitti...

Eipä kestä! Tuohan voisi tosiaan olla hyvinkin antoisa kirjoitustehtävä. Väärinluennat ovat joskus ihmeen hedelmällisiä.

exme kirjoitti...

minä en ikinä tajua, miksi ihmiset, joilla on kirjoittamisen esteitä, haluavat kirjoittaa. voi sitä tehdä kaikkea muutakin, kivempaakin, jos on niin vaikeaa kirjoittaa!

(tämä asenne ei kuulemma sovi kirjoittamisen ohjaajalle, opinnoissani sanottiin. olen sittemmin ollut tätä mieltä vain hiljaa mielessäni.)

Ugus kirjoitti...

Niin totta, niin totta! Mikä helvetin pakko se ajaa ihmisen yrittämään kirjoittamista jos ei se luonnostaan suju?

Suurin osa vaihtoehtoisista ajanvietteistä kun on paljon mukavampia.