Eskaloituma

Ostin uuden lompsan. Piponkin, aiemmin tänä vuonna, mutta nyt lompakon, vaaleanpunaisen, se löytyi kirppikseltä eurolla. Entinen oli mustaa nahkaa, aikuisiän kynnyksellä sen muistaakseni isäukolta sain synttärilahjaksi, ehkä maaseudun mieheytymisriitti oli kyseessä, tuo kun on sellainen hehtaarimallinen joka takataskusta pilkistää kuin sieltä pyrkisi ulos kohti syyhyäviä näppejä. No, on tämä miehisyys jo varmaan tullut osoitetuksi ja on aika lompakoida oman halun mukaan: pinkki! Ja paljon pienempi ja paljon enemmän taskuja sälälle.

Istuinpa sitten KLIPPAN-sohvallemme tuossa illankorvalla, tarkoituksenani siirtää rahat, kortit ja muu hämärä lompsasta uuteen. Ja alkoihan se selvitä että minkä takia tuo vanha räyskä on aina ollut niin pirun täynnä. Junaliput vievät tilaa, ja nämä olivat enimmäkseen vuosilta 1999 ja 2001. Elokuvaliput eivät yksistään niinkään, mutta toisaalta pahvisia nuo finnkinoiset ovat joka tapauksessa, ja riittihän niitä. Olen näköjään käynyt katsomassa Matrixin elokuun 18. päivä vuonna 1999. Koko elokuvavisiittihistoriani vuosilta 1999-2002 on kulkenut mukanani joka jumalan päivä; varmaan senkin jälkeen olisi mutta lakkasin käymästä elokuvissa kun kyllästyin.

Ja mikäs se tämä sitten? "Kutsu opiskelemaan kansanopiston kirjoittajalinjalle", kurssit alkavat elokuussa 1998. A4-kokoinen arkki, taiteltu, aina mukana. Samaa kingsize-matskua edustaa optikon arvio silmälasitarpeellisuudesta näköarvoineen, päivätty joulukuussa 1991. Rokotuskortti, iso pahvinen, ja verenpainekortti, vielä isompi pahvinen jossa tasan yksi merkintä: kolesterolimittaus vuodelta 1997. Huittisten Kymppimusiikin kanta-asiakaspassi, suuri, jossa yksi leima syksyltä 1995, ostin muistaakseni Lapinlahden Lintujen albumin Tyttö huutaa hii! kasettina. Kun en varmaan ollut cd:stä tuolloin vielä kuullutkaan.

Pizzapasseja Turkuun, Raumalle, muualle, videovuokraamopasseja joissa kaikissa yksi leima, Jääkarhukerhon jäsenkortti (laminoitu), Aku Ankka -keräilykortti, Telen puhelinkortti (arvo 50 markkaa), sälää, krääsää, tilperoinaa!

Ja kaksi miljoonaa kuittia, joilla toki on oma päiväkirjankaltainen arvonsa; olen näköjään ostanut tämän nytkin käyttämäni pöydän lokakuun kahdeksas vuonna 2001 Ekotorilta, sittemmin monesti palasissa Yo-kylän asunnosta toiseen muutetun, ja tänne se joskus jätekasaan jää kun lähden. Muistan kun kokosin sitä; Mike Oldfieldin Voyager soi stereoissa, oli ilta, laavalamppu svengasi. Hyviä muistoja, nyt ei suihkuun mut jos kahvia.

Meni tuo vanhakin lompsa nyt ohueksi mutta en enää luota siihen.