Kas, taas tämä päivämäärä kolahti kohdalle. Tavaksihan se on tullut huomioida vaikken tiedä miksi... neljä vuotta Silmänkääntövankilaa tänään. Merkkipäiväruikutuksiin kyllästyneet voivat skipata tämänkertaisen(kin), koska periaatteestani en tingi vaan totean: ennen oli kaikki paremmin. Oli oli, uskokaa.
Parit muistot:
Joulukuussa 2003 olin ihan täpinöissä kun ensimmäisen viikon jälkeen yli 20 ihmistä oli tilannut Silmänkääntövankilan blogilistalta, vaikka tuolloinen sisältö oli silkkoa.
Seuraavan vuoden tammikuussa Mea opasti miten saadaan auki kommenttilaatikko ja verkostoiduin yhdessä yössä. Kärppinä olivat paikalla muutamat, joiden tiedän edelleen lukevan. Kommentit sen sijaan ovat kadonneet taivaan tuuliin.
Joskus loppukeväästä taisin olla menestyneimmilläni; silloisen blogilistan sijaluvuilla 75-80 huitelin, tilaajia oli muistaakseni yhdeksisenkymmentä parhaimmillaan. Kuten huomaatte, tämä viisitoistaminuuttiseni jätti lähtemättömän jäljen ja kyllästyttää lukijani säännöllisesti hamaan Silmiksen loppuun asti. Sitä vanhoja joka silmään muistaa tikulla.
Lisäsin kuvatuksen itsestäni sivupalkkiin loppukesästä 2004. Jakomielinen suhde omaan fyysiseen ilmentymään (mikä on osittaista seurausta myös tuntemasta peilikammosta) on johtanut siihen että kuvat vaihtuvat. Tiuhaan. Ja vaikka nykyään tuntuu että nekin harvat joilla joskus on kuva blogissa ollut, ovat sen ottaneet pois, minä ihan tykkään siitä että tekstillä on kasvot ja sen vuoksi tuo omakin on tuossa pysynyt. Ilmoittakaa jos häiritsee.
Lumoojan numerossa 4/2004 julkaistiin proosallisempia katkelmia Silmiksen ensimmäisen toimintavuoden ajalta. Katkelmien yhteydessä oli minun kuvani, jonka ottajaksi oli mainittu aivan väärä henkilö.
Vuosi 2005 oli, kuten olen aiemminkin maininnut, Silmänkääntövankilan ehdoton huippuvuosi. Eikä siitä sitten sen enempiä.
Kyseisen vuoden keväällä tapasin toisen bloggaajan livenä; pariuduimme ja perheellistyimme sittemmin.
Lokakuussa -05 siirryin nykyiseen Bloggerin omaan kommentointisysteemiin, joka on aika kivasti toiminut, ja seuraavana jouluna digitalisoin valokuvauslaitteistoni, minkä seuraukseni blogin ulkoasu muuttui ankeanharmaasta sellaiseksi ankeanharmaaksi, missä on välissä huonoja kuvia.
Keväällä 2006 aloitin salaisen avautumisblogin, joka lakkasi heti (omaa syytäni, mitäs lisäsin linkkejä muihin) olemasta paitsi salainen, myös avautumisblogi. Voin tässä yhteydessä nyt mainita kaikille sen perään haikaileville, että aika aikaa kutakin ja henki pois blogilta. Sen verran hyvä otsikko sillä kuitenkin on että varaan itselleni oikeuden jatkaa joskus myöhemmin jotain aivan muuta saman nimen alla.
Tammikuussa 2007 aloitti KuvaKuva.
Huhtikuussa 2007 puhuin ensi kerran julkisesti bloggaamisesta, ja toivottavasti viimeisen. Minulla ei ollut paljoa järjellistä sanottavaa.
Eikä muistojakaan tämän enempää.
Terveiset ja rispektit: Mea, exme, Jani (Marginaalin telakointi jätti tyhjän tilan päivärytmiini), Kirsti, Benrope, Jaakob, Lord, Misu, Marimba, Joni, Carmabal ja muut joista osa jaksaa edelleen, osa ei, mutta kaikki ovat tavalla tai toisella läsnä. Meikäläinen ei taida täältä kulumallakaan mennä.
8 kommenttia:
En ole unohtanut, miltä tuntui törmätä silmiksen vankilaan ensimmäistä kertaa. Kun hyppäsit keihäänä hankeen, olin myyty.
Onnet ja jaksuhalit.
Kiitti. Keihään ajoista on niin kauan että taju lähtee. Tositapaukseen sekin kirjoitus perustui.
Rispektit vaan itsellesi. Silmiksen riippumattomuus, jatkuvuus ja luotettavuus ovat jotain mitä olen aina kadehtinut. Toivon blogillesi monia tulevia merkkipäiviä!
Testamentti tervehtii Silmänkääntövankilaa ja nostaa hattua. Silmis oli ensimmäisiä blogeja, joita aloin alkuvuodesta 2004 lukea. Nyt se on niitä ainoita, joita yhä jaksan lukea. Moraalinen esikuva, jos kehtaisin sanoa.
Toivon voivani silmäileväni Silmistä vielä kiikkustuolissakin.
Vaikka tikulla muistaakin, niin vanhoja hyviä aikoja on ikävä. Silloin Blogistan oli pieni ja leppoisa kylä. Vähän kuin aamupäivien brittisarjoista.
Hauskaa onnea vuosipäivän johdosta ja muutenkin.
Myötäilen edellisten mielipiteitä elikä Skv on hiano blogi ja tätä vielä jaksan ja haluan lukea vaikka montaakaan muuta en enää viitsi. Lienet uudistanut Silmistä silleen sopivasti. Moni hyvä blogi on tullut tiensä päähän, joku muuttunut tunnistamattomaksi, joku ei muuttunut pätkääkään vaan vuodesta toiseen jatkuu tasan sama jorina. Sulla on joku hyvä resepti kun lukijakunta säilyy uskollisena.
Aijai, minusta on jotenkin niin mieltälämmittävää aina lukea näitä muisteloita. Niin ne vuodet vierii. Onnea matkaan vastaisuudessakin. Kyllä tämä facebookin peittoaa, vai peittoaako? Peittoaa.
No kyllä peittoaa.
Ja kiitokset vain kaikille kommentoijille. Täällä pyörii kivaa sakkia.
Lähetä kommentti