29.7.07

Mies eikä mikään joka ei valita

Ostin kolme vuotta sitten lenkkarit, hieman vitsinäkin toteutin uhkaukseni ja painuin mainoksen perässä Lidliin hankkimaan kahdeksan euroa maksavan parin. Pidin niitä sen ensimmäisen kesän, ja suurimman osan toista, tosin toisen käyttökautensa loppupuolella lenkkarit alkoivat sanoa työsopumistaan hiljalleen irti ja saumat repeilivät. No, kahdeksalla eurolla lenkkarit kahdeksi kesäksi, ei hullumpaa, varsinkaan kun istuivat jalkaankin kivasti. Joka tapauksessa esiin tuli uuden parin osto. Satuin olemaan juuri vanhempieni luona risaisine tossuineni, joten äiti havahtui: uudet jalkineet on pojalle saatava, ja parhaasta päästä! Ei siinä auttanut, mentiin urheiluliikkeeseen ja hyllystä löytyi sadan euron Asicsit, tosin tarjoushintaan 65, josta äiti lupasi maksaa puolet. Kävihän se. Siitä on nyt kaksi vuotta ja saumat Asicseista repsottavat, vesi solahtaa läpi, on reikiä kankaassa. Tulee vain mieleen että minulle naurettiin silloin neljä vuotta sitten kun sanoin että ostan mieluummin kahdeksan euron lenkkarit parin vuoden välein kun monen kympin lenkkarit täsmälleen yhtä usein. Mutta kun näin se vaan menee, lenkkarimaailmassa.

Saimme lahjaksi muutama viikko sitten komeassa pakkauksessa kaksi Fiskarsin "stainless steel"-merkattua keittiöveistä. Iso Halloween-mallinen ja pieni sahalaitainen, joka on kaikilla muilla kielillä "tomato knife", "tomatokniv" tai vastaavaa, suomeksi "pieni keittiöveitsi". Noh. Ensimmäisen tiskauksen jälkeen olivat molemmat ruosteessa. Onneksi ei maksettu niistä, kun eivät vissiin ihan halpoja ole nuo Fiskarsit. Jos olisi ulkomaisia ystäviä, nyt ei tekisi heille mieli suositella suomalaista laatutuotetta. On meillä 30 vuotta käytettyjä keittiöveitsiäkin onneksi, eivät ruostu.

Remonttimiesten kanssa kävi kerran niin että muutettiin vastaremontoituun asuntoon ylioppilaskylässä ja parvekkeen kynnyksen pelti sojotti riekaleisena pystyssä kuin jalanviiltelyyn tarkoitettu ansa. Soitettiin huoltomies. "Onpa rivo!" hän huudahti nähdessään sen ja alkoi korjaushommiin. Selvisi siinä että oli hänen omaa työtään alunperinkin se kynnys. Voi kyllä huonomminkin remontin kanssa käydä.

3 kommenttia:

exme kirjoitti...

miä ostin vuonna 2002 lenkkarit, joilla on nyt juostu sekä asfalttia että metsäpolkuja ansiokkaasti monta kesää. eikä vieläkään mitään muita rikkeitä kengissä ole, kuin metsässä revennyt päälikangas.

tekivät ennen parempaa laatua. sitten tuli tarpeen taas lisätä talouskasvua, ja todettiin että "eihän se nyt vetele, että samoissa lenkkareissa kulkevat monta kesää! joka kesälle pitää uudet myydä, vaikka väkisin!" ja alkoivat tehdä huonompaa.

minulla on pari Fiskarsia avaamattomassa paketissa (miksi kaikki antavat lahjaksi keittiöveitsiä?), mutta luettuani selityksesi taidan jättääkin ne avaamatta. (kannattaa muuten lähettää tulikivenkatkuinen valitus tehtaalle, siitä saattaa seurata jotain hyvää.)

Ugus kirjoitti...

Hmm, valittaminen tehtaalle ei käynytkään mielessä, uskaltaisikohan sen toteuttaa? Mutta jos sieltä saa vain uusia ruostuvia Fiskars-veitsiä.

exme kirjoitti...

AINA pitää valittaa! ei pidä niellä huonoa kohtelua, oli se sitten epäkohteliaan ihmisen tai ruostuvan veitsen muodossa.