11.4.06

Kesken jääneet kirjat

Kaivoin kirjahyllystäni pitkästä aikaa esiin Stephen Kingin Musta torni -sarjan kolme ensimmäistä osaa. Alunperin 90-luvun alkupuoliskolla heti ilmestyttyään luettuina ne vaikuttivat omaan kirjoittajaminääni järisyttävällä tavalla. Ne olivat ensimmäistä lukemaani fantasiaa, jonka jälkeen Sormusten herrakin tuntui auttamatta laimeammalta (toki silti hyvältä!). Tapanani oli pitkään lukea nuo kolme kirjaa vuoden-parin välein, mutta nyt väli pääsi venähtämään kaiketi kuuteen. Ja edelleen, vaikka Kingin taso on laskenut paitsi nykytuotannon, myös uudelleenluettujen vanhojen osalta (muutama vuosi sitten luin uudelleen myöhäisteinivuosieni ehdottoman ykköskirjan, Kingin Tukikohdan - ja melkein itketti miten toistaitoiseksi jaaritteluksi se paljastui), on Musta torni edelleen kotiinpaluu. Edelleen hieno, hieno kirja... lähetän tämän myötä terveiset Sir Williamille Poriin, toverilleni matkalla kohti Mustaa tornia.

Jo ties kuinka monetta uudelleenlukua suorittaessa mieleen tulivat ne kirjat, joita en ole selvittänyt ensimmäistäkään kertaa. Ne kirjat, jotka ovat jääneet kesken... onhan niitä, erinäisistä syistä. Muistilokeroista kaivoin esiin seuraavat, pieni otos monien jo unohtuneiden keskeltä:

Kari Hotakainen: Klassikko
Autoista lukeminen alkoi jostain syystä ärsyttää. Myöhemmin tajusin erheeni, varsinkin kun minulle on jo vuosien ajan siteerattu hyviä heittoja kirjallisista päiväkirjoista, jotka tämä teos myös sisältää, ja joihin asti en ensilukemalla edes päässyt ennen kuin palautin kirjan kirjastoon. Ostin viime viikolla tämän omaan hyllyyn, ja luen kohta uudestaan, tällä kertaa, uskoisin, kokonaan.

J.R.R. Tolkien: Silmarillion
Kahdesti olen yrittänyt, ja kahdesti olen kerta kaikkiaan hyytynyt jo parinkymmenen sivun jälkeen. Tämän täytyy olla puuduttavinta jauhantaa mitä koskaan on kirjaksi painettu. Herranjumala sentään.

William Faulkner: Ääni ja vimma
Olisin niin hirveästi halunnut pitää tästä, pakonomaisesti suorastaan. Ainoaksi Faulkner-kokemukseksi kuitenkin jäi, ja kesken. En vain saanut kipinää syttymään.

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Kamalan kehuttu maagiseksi scifiksi ja ties miksi cybermagiaksi määritelty teos alkoi kiehtovasti, mutta pian osoittautui että kaikki näppäryydet ja itsetarkoitukselliset yksityiskohdat ovat pelkkää pintaa vailla syvyyttä. Fanfictioksi tämä olisi varmaan hyvä, joskin silti mitäänsanomaton. En vain keksinyt mitään syytä miksi jatkaa loppuun asti.

Jorge Luis Borges: Hiekkakirja
Hienoja novelleja hienosti kerrottuina, sitä en kiellä. Puolivälissä tosin tajusin, että nämä eivät sanottavasti muutu. Kaava toistui. Ehkä en menettänyt mitään kun jäin siihen mihin jäin.

Leena Krohn: Pereat mundus
Turhauttavaa älykikkailua, ei tämä edes tuntunut kaunokirjalliselta tekstiltä vaikka sellaiseksi väitettiin. Pettymys, koska olin Krohnin parista aiemmin lukemastani kirjasta pitänyt.

Donna Tartt: Pieni ystävä
Moni asia ei sattunut niin syvälle sieluun kuin se, että maailmanhistorian parhaan esikoisromaanin (Jumalat juhlivat öisin) kirjoittajan vuosia odotettu toinen teos oli sitten... ei, on mahdoton sanoa. En kerta kaikkiaan päässyt perille mitä se oli. Oliko se yhtään mitään? Ainakaan pariinsataan ensimmäiseen sivuun ei tapahtunut kuin jaanausta. En vain kyennyt edemmäs, kirpaisi niin pahasti mieltä.

Philip K. Dick: Haudasta kohtuun
Minusta Dick vain kirjoitti niin huonosti etten kyennyt lukemaan loppuun. Muut kokemukset kirjailijasta hyvin samanlaisia.

Günter Grass: Peltirumpu
Teoksen päähenkilö oli ärsyttävyydessään seinän takana suomi-iskelmää tauotta kovalla soittavan kerrostalonaapurin luokkaa, ja kirja jäi kesken hyvin varhaisessa vaiheessa.

F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Järisyttävän vaikuttava teos, joka pysähtyi sivulle 88 aikani yksinkertaisesti loppuessa. Dostojevskin kieli vei mukanaan. Luin tätä elokuun helteessä keskellä pihanurmea lepotolissa kärpästen suristessa - ja sitten loppui loma ja aika. Sitten kun minulla on jälleen aikaa tuntikausia joka päivä upottaa tähän, minä aloitan alusta ja luen loppuun asti. Ehkä se päivä ei ihan heti koita, harmi kyllä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti minunkaan ei kannata tarttua uudelleen Tukikohtaan - teinivuosien lukumuistoissain on se järisyttävä tarina, ja vaikka olenkin haaveillut uudelleenluennasta, voisi se ravistaa kultakiilteet muiston päältä.

Mustassa tornissa ovat lukemisen arvoista juurikin ne kolme ensimmäistä osaa ja viimeisen osan n. 100 viimeistä sivua. (Minusta on mukavaa sanoa näin kirjasarjan kanssa painiville ystäville ja tuttaville. Ajattelen sen ikään kuin antavan heille uskoa siihen, että vielä kannattaa puristaa.)

Peltirummun päähenkilö oli niin kamala, että juuri siksi kirja oli pakko lukea inhottavaan loppuunsa asti. Tai en muista, oliko loppu niin inhottava, mutta matka sinne oli vastenmielisellä tavalla kiinnostava.

Näin meillä. Kyllä helpotti avautua. Kirjoita lisää kirjoista!

- Laura

Ugus kirjoitti...

Kiitos pitkästä kommentista, kirjoitan mielelläni kirjoista, mutta aihe on niin itseäni lähellä että kynnys on aina valtava. Yritän ainakin.

Minulla on vielä Mustan tornin suomennettu vitososakin lukematta; alkoi ärsyttää kun näin sen olevan kuvitettu versio. Minulla on mielessäni jo erittäin hyvä kuva Rolandista ja kumppaneista, enkä halua kuvittajan versioiden astuvan tilalle... en oikein tiedä mitä tekisin asian suhteen. Hyvä tietää että siellä jossain edessäpäin odottaa vielä annos hyvää Tornia. Kyllä minä ne loputkin joskus luen.

Tukikohta muuten alkoi erittäin hyvin myöhemmälläkin kerralla; onhan idea jo niin ylittämättömän hyvä. Puolivälin paikkeilla mukaan tuleva - -

tai no en sanokaan mitään. Pidä se itsellesi vielä hyvänä kirjana.

Medisiinari kirjoitti...

Painiskelen itse Mustan Tornin kolmannessa osassa. Kaksi ensimmäistä osaa menivät heittämällä, mutta Jaken harhailuista jaaritteleminen vei lukuhalut hetkeksi. Jaarittelu ja täytelauseet tuntuvat korostuvan etenkin näissä eng. kielisissä...

Miten mieltymykset ovatkaan näin erilaisia! Pidän itse Silmarillionia ainakin Sormus-trilogian veroisena, ja parikymppisenä luettuna se tuntui lähes uskonnolliselta kokemukselta.

Rikos ja Rangaistus on jotain ihan omaa luokkaansa. Suosittelen luettavaksi nimenomaan ajan kanssa nautiskellen.

Andorra kirjoitti...

Löysin listaltasi kaksi suosikkiteostani, joita en malta olla hehkuttamatta; Rikos ja rangaistus sekä peltirumpu. Ne jyräsivät aikoinaan (joskin hitaasti!)eikä vaikutus ole vuosien saatossa laimentunut. Erityisesti Peltirummussa kuvattu kalansyönti-itsemurha on jotakin käsittämän kuvottavaa ja vaikuttavaa. Muistan varmaan demetikkonakin. Joskus kai kirjat muodostavat niin oman maailmansa, että siihen voi olla työlästä pureutua ja on vain helpompaa jättää kesken. Tolkienin teoksille ja monille venäläisklassikoille on käynyt minun kohdallani näin. Ulkona olen. :)

exme kirjoitti...

muistaakseni luin Mustan tornin kaksi ensimmäistä osaa, mutta minulla ei enää ole aavistustakaan, mistä ne kertoivat. oliko siinä ihmisiä? maapallo? mitä tapahtui? kenelle? olla-verbejä? mitähä?

mutta Pienen ystävän luin, ja aion lukea uudestaan. siihen meni kyllä kolme kuukautta, koska se oli niin tylsä, pitkästyttävä, haukotuttava, köyhä, tyhjä, ikävän nopeasti suomennettu ja vivahteeton. mutta uskon yhä Tarttiin. piilomerkityksiä etsimään!

Pereat Mundus oli pakko lukea tenttiin, johon kirjoitin esseen joka alkoi nimen "Håkan" loputtomalla toistolla. läpi meni - on kivaa olla humanisti.

Ugus kirjoitti...

Medisiinari,
odotapa vain kun pääset Tornin nelososaan käsiksi. Jaarittelu ja harhailu nousevat ihan uusille sataluvuille sivumäärissä. Se on minulle sarjan ensimmäinen osa, jota ei enää voi klassikoksi sanoa. Makuasioitahan nämä tosiaan ovat - kolmonen on minulle aivan magiaa vielä.

Ugus kirjoitti...

Andorra,
yllätyin kyllä vähän itsekin ettei Peltirumpu maistunut. Grassia on moni minulle suositellut, ja toisaalta huomasin myös tietyn samankaltaisuuden suuresti pitämäni Marquezin tapaan kirjoittaa. Kumma juttu. Ja Rikos ja rangaistus tosiaan on hieno kirja, senhän myönsinkin - sitä ei kuitenkaan tehnyt mieli pilata hutiloiden lukemalla.

Toinen venäläisklassikkosuosikkini on Gogolin Kuolleet sielut. Mielettömän hyvä!

Ugus kirjoitti...

exme,
näyttää siltä että on aika lukea Musta torni uudestaan! Kunhan pidät huolen siitä, että luet sen ALKUPERÄISEN ykkösosan, etkä missään nimessä Kingin myöhemmällä iällä kirjoittamaa "uudistettua versiota". Ajatuskin moisesta puistattaa.

Uskon kyllä myös Pienen ystävän palkitsevuuteen jos vaan jaksaisi ajatuksella keskittyä kaikkeen sen sisältämään hienovireeseen.

Lostis kirjoitti...

Minulla ja isälläni (ollaan molemmat himolukijoita) on aina ollut kirjoittamaton sääntö, että yhtään kirjaa ei jätetä kesken, poikkeuksena vain jos kuolema tulee. Pari vuotta sitten isä kuitenkin soitti ja kertoi, että se ainoa poikkeus sääntöön on mikä tahansa Kalle Päätalon kirjoittama kirja... Mainitsemistasi kirjoista tuon Donna Tarttin kahlaaminen oli mullekin aivan tuskien taival ja kun viimein sain sen luettua, en muistanut siitä sanaakaan.

Carmabal kirjoitti...

HUH! I have outlasted you in Silmarillion! No, pääsin TSH:n jälkimainingeissa n. sivulla 150, mutta sitten loppui totaalisesti puhti. Muita kirjoja Mustien Tornien lisäksi en ole lukenut, enkä taidakkaan, nykyisessä valossa. Kesken jääneitä kirjoja itseltä on ainakin Sinuhe Egyptiläinen. Se oli yläasteprojektina joskus mutten ehtinyt en jaksanut. Suosittelen muuten Neil Gaimanin Anansi Boys kirjaa! Ostin, ahmin ja pidin! Seuraavaksi ostin Gaimanin American Gods uuspainoksen... vaikuttaa hyvältä..

Anonyymi kirjoitti...

American Gods on aivan Huippu!

Alisa kirjoitti...

Luin Rikoksen ja rangaistuksen joitakin vuosia sitten in English. Halusin kaksi kärpästä (vaan en tappaa) kerralla: tutustua klassikkkoon ja sparrata englanninkieltä. Meni siinä kaksi kolme kesälomaa, mutta kannatti.

Anonyymi kirjoitti...

Childe Roland to the Dark Tower Came-ra!

Not there yet, my friend. I got lost... in someone... else...

Sir W.

Ugus kirjoitti...

Sekä Kalle Päätalo että Neil Gaiman ovat minulle jääneet proosatuotannoillaan vieraiksi, joskin Gaimanin Sandman-sarjakuva on parhaita lukemiani tekeleitä koskaan. American Godsista olen kylläkin lukenut paljon negatiivisia kommentteja, hm.

Rikos ja rangaistus englanniksi kuulostaa hc:ltä. Uskon silti että kannatti.

Sir W., we all got lost somewhere along the road.