Olen jälleen tehnyt havaintoja pikkupaikkakunnasta, tällä kertaa nimistä, niin paikkojen kuin henkilöidenkin. Tein näet eilen iltapäivällä pienimuotoisen hautausmaakierroksen, sellaiset kuuluvat aina maalla asioidessa kuvaan. Niiden perinteisempien kohteiden lisäksi sain tilaisuuden kohdata ensi kertaa molempien vanhempieni isovanhempien haudat - täällä juuret ovat syvässä. Paikallisuus on historiaa ja se jatkuu pitkälle. Hautausmaat (niitä kertyi kierrokselle kaksi) ovat senkinkokoisessa paikassa kuin se mistä olen kotoisin, eräänlaisia historiankirjoituksen konkreettisia lisälukuja. Tiiviin yhteisöllisyyden aistii siinä, miten tietyt sukunimet toistuvat suhteellisen pienikokoisella hautuumaalla yhä uudestaan ja uudestaan, tyylikkäistä nykykivistä 70-luvun tasamuotoisuuden kautta ensimmäisiin modernistisiin viritelmiin ja sitten viime vuosisadan alun pieniin kivilaattoihin ja lopulta järeisiin paaseihin, joista teksti on jo kulunut osittain pois. Sellaisetkin nimet, joihin ei ole koskaan muualla törmännyt, näkyvät siellä minne vain katsookin. Maanviljelijä, kirkkoherra, valtiopäivämies. Nykyisin ihmisen ammattia ei enää ikuisteta hautakiveen, eikä "web designer" välttämättä siinä hyvältä näyttäisikään. Silti ihmisen elämän ääripäiden päivämääristä ja siitä, keiden nimet on samaan kiveen hakattu, syntyy tarinoita. Yhdessä toisten samannimisten, tai naapurikiven "omaa sukua" -merkintöjen, kanssa syntyy loputon kertomus, lukemattomista pienistä tarinoista risteävä maalaiskunnan historia.
Paikannimikatsaukseni taas liittyy ennen kaikkea kadunnimiin. En tiedä oliko kunta investoinut uusiin kyltteihin vai mistä johtui se, että tunnuin havaitsevan niitä paljon aiempaa enemmän kurvaillessani syrjäisiä teitä kunnan reunalta toiselle hautausmaiden välisen matkan. Pienimmillä metsään ja/tai pellonreunaan sukeltavilla korkeintaan kolmen talon teillä on yleensä hauskimmat nimet, ja täytyy sanoa että turkulaisena minua huvitti suuresti se, että sain havaita tuosta pikkukunnasta (eikö olekin ärsyttävää etten koskaan kerro sen nimeä?) löytyvän niin Markulantien kuin Parrantienkin. Ei puutu kuin Pohjoiskaari, ja Tampereen suunnasta Turkuun saavuttaessa käytettävät pikavuoropysäkit olisivat kaikki koossa. Ehdoton ykkönen, eli se jonka nähdessäni olin vähällä ajaa ojaan, oli kuitenkin Horontie. Se kiilaa kaikkien aikojen kadunnimilistallani edellisen suosikkini, eli Porista löytyvän Pervonkadun, ohi, sillä Pervonkatu on kuitenkin jossain määrin maanläheisempi kuin huimaan spekulointiin johdattava Horontie. Kyllä meilläpäin vaan osataan. Vaan niin Turussakin; täältä löytyvä Kaljakuja pysyttelee suosikkilistani kärjen tuntumassa edelleen. Ja jos sinne maalle vielä hetkeksi palataan niin ei ihan kotikonnuiltani mutta naapurikunnasta löytyvät sekä Makkaratanhua että Sudenmulkkauksenpolku. Huumorintajua vai sen täydellistä puutetta, sitä olen miettinyt.
Ai niin, entäpä päivän otsikko? Se oli maalattu suurin mustin kirjaimin hautausmaalla sijaitsevan jäteastian kylkeen. Ei nerokkain mahdollinen sijainti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti