Työn ja mielikuvituksen mies

Päätin olla joviaali, ja ajauduin pää edellä pusikkoon mutta helevetin hauskaa oli koko matkan sairaalaan. Jos totta puhutaan, mitään edellisen virkkeen asioista ei tapahtunut. Toukokuun viimeinen päivä näyttäytyi yliopistonmäellä siten, että kuudennen vuoden opiskelijat ryntäilivät paniikissa laitokselta toiselle ilmoittautuen, viimeinen mahdollinen päivä kun oli, kesätentteihin. Mutta minä ja Saara istua rentouduimme keskusaukion penkillä nauttien kivettömiä viinirypäleitä. Kyllä se on kuulkaa kesä nyt. Se alkaa tahollani konkretisoitua etenkin ylihuomenna, kun ensimmäinen todennäköisesti lukuisista junamatkoista halki Suomen on edessäni; matka käy Kokkolaan, jossa käyn lunastamassa Carmabalilta euroviisuvedonlyönnistä voittamani pizzan. Lukuisia muitakin matkoja tiedossa, ja mitä sitten vaikka tämä kesä ajaa minut konkurssin partaalle? Niin käy joka kesä! Sehän kesässä on hienoa! Ei kun huonoa piti sanomani.

Oheinen kuvani (suurkiitokset osaavalle kuvaajalle, exmelle, joka kuvan myös käyttööni luovutti!) on herättänyt mielleyhtymiä supersankareihin, enkä pane moisia pahakseni. Ugus-miehen supervoimia ovat vihollisen mykistäminen ja yliluonnollisen pieneen tilaan mahtuminen. Hänellä on myös hämmästyttävä kyky vituttaa. Silti toisinaan tekisi vain mieli halata kaikkia lukijoitani kollektiivisesti. Kimppahali! Anyone...? Echo....?

Jos liikutte Turussa lähipäivinä, poiketkaapa Kirjakahvilassa ostamassa itsellenne oma RAPA.

Pihatien sora oli yön aikana muodostanut kuvioita

Keskimäärin kuinka monelle ihmiselle sanoo elämänsä aikana "älä pelkää"? Keskimäärin kuinka monta lasillista yönlämmintä viiniä kerrostaloasukas juo aamupäivällä tietokoneensa ääressä? Minua huvittaa se ajatus, että näillä asioilla on yhteys. Ja tietenkin minua huvittaa sekin ajatus, että olisi olemassa kaksi asiaa, joiden välillä ei olisi mahdollista nähdä yhteyttä. Vaikka ei välttämättä voisikaan sanoa että kaikella on tässä maailmassa tarkoitus, voi silti todeta tasapainon saavuttuvan lopulta kaikessa. Mikään ei jää käymistilaan, ja minkään jäljiltä ei, vuonna miljoona ja risat kun universumi sanoo pips ja siirtyy seuraavaan kortteliin, todeta "tämä on vielä kesken".

Näköjään kaksi lasillista. Ainakin tänään. Kyytipojaksi irtokarkkeja.

Viime yönä näin miten jänis venyttelee. Ja hautoja. Muistatteko miltä lapsena näyttivät jäniksen jäljet lumessa? Ison sormen tökkimiä hangessa; ja eikö olekin raivostuttavaa alkaa tähän aikaan vuodesta puhua lumesta? Koska jänis venyttelee kuin kissa, tarkoittaako se, että ne polveutuvat samasta eläimestä, ja ennen kaikkea: onko sen eläimen nimi kinis? Miksi sana "polveutua" tuo mieleeni aina kuvan loputtomasta raajasta, joka avaruuden tyhjyydessä yhä uudestaan itsekseen niveltyy? Hautakiveen oli hakattu henkilön etunimet "Ensi Lemmitty", mutta vaimo on aina vain "hans hustru". Lakkasin olemasta yksilö G.A. Petreliuksen haudan äärellä. Miksei minun mukaani ole nimetty kaupunginosaa?

Tasapaino.

(Ai niin ja piti sekin kertoa, että viime yönä näin unta, joka sijoittui 60-luvun alkuun. Siinä esiintyi nuori kirjailijalupaus Pentti Saarikoski, jota kustantajan edustajat, minä kuuluin heihin, painostivat hylkäämään alkuperäiset ambitionsa ja kirjoittamaan mammuttimaisia historiallisia romaaneja, koska toisen kustantajan talliin kuuluvalle Mika Waltarille piti saada kilpailija. Aikansa mietittyään Saarikoski suostui. Se oli jokseenkin masentava uni.)

Viime aikoina on ollut monilla tapana poimia edustavia otoksia uusien blogien virrasta, ja minä liityn joukkoon, koska ajatus on hyvä. Juuri tällä hetkellä elättelen toivoa, että sekä Meganin muistokirja (ei ainakaan toistaiseksi vielä Blogilistalla...) että Hassuja tarinoita siilisaarelta löytäisivät lukijansa. On se kumma ilmiö, että hyvin kirjoitettua tekstiä lukee aina mielellään.

Tänään alkavat Subilta X-filesin uusinnat. Taidanpa katsoa.

RAPA on laskeutunut

Virkeä kanalja

Kuvittele millaista olisi, jos sinä et olisi sinä. Pysähdy miettimään tätä asiaa hetkeksi. Miltä tuntuisi nähdä sinut kadulla, vilkaisisitko toista kertaa tuota kumarassa kulkevaa hahmoa, joka hieman hermostuneesti vilkuilee ympärilleen ihmisvilinässä? Jos olisit ystäväsi, puhuisitko muiden kanssa selkäsi takana ihmissuhteistasi, niiden epäonnistumisista ja epätoivoisuudesta? Jos et olisi sinä, pitäisit ulkonäöstäsi kenties enemmän kuin pidät nyt, ellet sitten ole tällä hetkellä narsisti. Jos et olisi sinä, voisit katsoa samoja kasvoja kuin nyt, mutta muulloinkin kuin peilistä. Rakastuisitko sinuun? Oletko juuri sellainen ihminen, jota olet kaivannut, olisitko ainoa joka ymmärtäisi sinua sataprosenttisesti? Tietenkään et, koska et olisi sinä, olisit vieras... näyttäisitkö ujolta baarin nurkassa, vai kuuluisiko naurusi kovaäänisenä seurueesi riehakkaan metelin yläpuolella? Palaan taas ensimmäiseen kysymykseeni, se vaivaa minua. Jos näkisit itsesi sattumalta, kiinnittäisitkö näkemääsi mitään huomiota?

Katso nyt tarkasti käsiäsi, joista toinen lepää tietokoneen hiirellä. Näet kämmenselät, sormet, näet vielä talven jäljeltä vaalean ihon. Käsiesi ulkonäkö välittyy sinulle valon heijastuksena, jonka silmiesi näköhermot ottavat vastaan ja kuljettavat aivoihin, joissa signaali muuttuu kuvaksi. Et todella näe käsiäsi. Et todella voi luottaa siihen, että aivosi antavat todellisen kuvan. Kenen silmin sinä katsot? Kenen kädet näet?

Tarkastele nyt ajatuksiasi. Eivätkö ne kuulostakin vierailta? Kuka kuiskii sinun mieleesi epäilyksiä siitä ettet ole kuka uskot olevasi? Eikö tämä olekin vihje? Herää.

Herää.

Herää.

King for a day

kuva: exme

Viikonloppu imi minut ideatasolla kuiviin, ja ainoa muistikuvani on se, miten istuin jokirannassa ja lauloin J:n kanssa kuorossa Ahkerien Simpanssien kappaletta Paratiisin käärme. Vitsit sikseen, oikeasti minä muistan myös huiman kollektiivisen luovuuden, joka johti siihen, että ihan lähipäivinä on monissa kiihkeinä odottavissa kätösissä uunituore lehti.

Ajattelin muuttua kesäksi. Itkisin suuria ja kimaltavia onnen kyyneleitä jos maapallon pyöriminen nyt pysähtyisi ja kesä olisi aina luonamme. Ei enää koskaan pakkasta, ei enää koskaan kylmää ja pimeää. Miten minä jumaloinkaan tätä vuodenaikaa. Paahda, aurinko! Älä koskaan sammu, horisontin taaksekin saat vaipua vain pariksi tunniksi vuorokauden vaihteessa. Haudo meitä valollasi eikä milloinkaan ole enää yö.

Saanko sanoa? Saanko? Ihan totta? Anna mun nyt... No okei, en mä sitten, hihi. Kyl sä sen kuitenkin pian saat tietää. Pian alkaa kesäkuu, ja jos ei heinäkuuta olisi, se olisi vuoden paras kuukausi.

Sääli ettei nykylapsilla ole mitään oivaltavia leluja, kun meilläkin sentään oli 80-luvulla kalkitos.

Elossa todistamaan

Ihan että elossa ollaan, kertoakseni, todistan tänään; että voisi olla enimmäisempi kiinnostus, ja mitä, materialistia minusta ei saa, taiteilijaksi olen liian naiivi, joskus olin itseni, siten miten itse ollaan, välittääkseen asioita, asioista, ja loppuun pääte: -kin.

You scored as Postmodernist. Postmodernism is the belief in complete open interpretation. You see the universe as a collection of information with varying ways of putting it together. There is no absolute truth for you; even the most hardened facts are open to interpretation. Meaning relies on context and even the language you use to describe things should be subject to analysis. Postmodernist 88% Cultural Creative 75% Existentialist 69% Idealist 56% Materialist 44% Romanticist 44% Fundamentalist 38% Modernist 13% What is Your World View?

Hopeanhohtoinen lainelautailijaeli "Se sattuu kun sielua syödään"tai "Ole vielä sydämeni"

Purista hampaat yhteen, älä ajattele.

Ne asiat satuttavat eniten muita, jotka itselle merkitsevät vähiten. Hauska paradoksi, eikö? Melkein naurattaa, etkö näekin nämä pisarat silmänurkistani valumassa? Ehkä asiat eivät ole sittenkään niin pahasti. Kykenen edelleen muistamaan miltä suosikkinalleni pää tuntui - perheen koira söi sen kun olin seitsemäntoista, ja valehtelin ettei asia minua enää sen ikäisenä kalvanut.

Usko on henkilökohtainen asia. Joka pelkää sitä pilkattavan, älköön tehkö siitä julkista. Tämä maailma on sanoilla silattu. Sanat häipyvät ajan mittaan pois. Mikään kirjoitettu ei ole ikuista, kaikki lausuttu unohtuu. Jokainen kaupunki on tomua lopulta.

Melkein olin tänään jättämättä elämäni ensimmäistä opintolainahakemusta kun muistin, että sadan vuoden päästä ei ole olemassa ketään, jolle olisi mitään merkitystä sillä ajautuiko Ugus henkilökohtaiseen konkurssiin vuonna 2005 vai ei. Proxima Centaurista katsoen meitä ei ole. Täältä katsoen Proxima Centauria ei ole. Mahtaa harmittaa.

Sain tänään tekstiviestin, joka alkoi "Luojan kiitos, olit väärässä".

Ei asia oikeasti ollut noin vakava.

Kunpa tietokoneita ei olisi koskaan keksitty.

Jos joudun taloudelliseen ahdinkoon, syytän vain muita blogeja

Tänään olen harjoittanut irstautta. Älkää siitä minua syyttäkö, vaan Marginaalissa höyryävää lättykeskustelua. Eihän tuon aiheuttamia mielitekoja enää kyennyt vastustamaan, varsinkaan kun sain ihan uutena asiana kuulla sellaisenkin että kaupasta saa lättyjä. Olihan se käytävä tarkistamassa, ja totta todella, siellähän ne pinaattilättyjen vieressä nököttivät, Pirkka-perkeleet. Niiden lisäksi purkki kermaa, ja Shivasta mansikkahilloa, koska niitä keskon marmelaadivariantteja ei hilloiksi välttämättä miellä.

Rasvasin pannun, lättyjen lämmetessä vatkasin kermavaahdon. Mätin lautasen täyteen. Liian hyvää. Jopa rietasta tällainen syöminen. Ja ennen kuin ehditte: eivät tietenkään kotitekoisen lätyn veroisia, muttei tarvitsekaan. En minä näistä mitään varsinaista vikaakaan keksi, siis ellei pidä vikana sitä, että toisenlainen lätty olisi vielä parempi.

Sitä kermavaahtoa oli paljon. Sitä vielä jäikin. Minä tykkään kermavaahdosta.

Taloudellinen tilanteeni ei tietenkään sallisi minun ostavan lättyjä, kermaa, hillopöniköitä. Olen taas siinä tilanteessa, puolitoista kuukautta kirjanpitäjän tarkkuudella kaikki menoni ylös kirjattuani, että katkaisen päästäni verisuonen jos jatkan tätä piheilyä vielä hetkenkin. Tämä on kohdallani sykleittäin toistuva kuvio: onnistun elämään muutaman viikon juuri niin niukasti kuin opintotuella pitääkin, sitten raja ylittyy ja tuhlaan parissa päivässä kaiken sen vähän rovon joka on jäänyt edellisviikoilta talteen. Sopii minulle. Ei tänne rikastumaan ole tultu. Kuulun ihmisryhmään, jolle halpasarjan kauppalätytkin ovat ylellisyyttä.

Minut komennettiin tietokoneen äärestä joenrantaan katselemaan sorsia. Kuulostaa hyvältä toimintamallilta. Toteutan.