Lääkärillä oli maailman löysin kädenpuristus, mutta kyllä hän hommansa osasi. Minut on diagnosoitu, ei millään niin vakavalla kuin luulin, mutta huojentavaa oli toisaalta sekin, etten ole aivan vainoharhaiseksi heittäytynyt. Jätän varsinaisen diagnoosin lukijoiden itse arvailtavaksi, ja samalla toivon että se osui nappiin; lievä epävarmuuden varjo nimittäin edelleen leijaili ilmassa siinä kliinisentylsässä sairaalahuoneessa. Olo oli kyllä kummasti helpompi kun sieltä ulos kävelin. Bussipysäkillä pieni tyttö tuli esittelemään minulle My little pony -tarrojaan, kehuin niitä. Bussissa iskivät tädit. Eivät minun kimppuuni sentään, mutta kun viereisellä penkillä istuivat, oli vaikea olla kuulematta. He olivat huomanneet saman, minkä minä. Bussin puolivälin lastenvaunutilassa oli nainen rattaineen, vain sillä erolla siihen tavalliseen, että lapsi puuttui. Sen sijaan vaunut olivat täynnä ostoskasseja. Kätevää, ajattelin, sillä tiedän, että lastenrattaiden kanssa pääsee kaupunkibusseihin ilmaiseksi. Tädeillä oli eri mielipide. Äänenvoimakkuuden pysyessä melko suurena he alkoivat ruotia tuota naista ja hänen matkustustapaansa. Siitä riitti puheenaihetta koko matkaksi, ja kun aluksi oli tyydytty vain järkyttymään siitä, mitä kaikkea ihmiset tekevät päästäkseen maksutta bussiin, oltiin lopulta jo terävinä jakamassa mielipiteitä siitä, että myös lastenrattaiden kanssa kulkevilta pitäisi aina periä maksu. Minun sympatiani eivät olleet heidän luonaan.
Bussinikkunasta näkyi myös lööppi. "ILMAILULAITOS SULKI TAIVAAN KIMIN HÄIDEN TAKIA". Luulisi että miljoonat kristityt ympäri maailman älähtäisivät, mutta ei kai se auta. Jos Ilmailulaitos sulkee Taivaan, niin eipä siinä taida Jesse-pojankaan nokka riittää koputukseen. Silti tuntuu jotenkin antikliimaksilta, että kristinuskon vuosituhantinen historia päättyy Kimin häihin.
(melkoinen antikliimaksi oli myös tämä Silmänkääntövankilan kahdessadas päivitys)
30.7.04
29.7.04
Chesterfield
Otin sinut parvekkeella ilta-auringon punaisten pilvien katseen alla. Jossain näkyi sateenkaari, se oli kattona meille. Riisuin sinut, ja kevyellä kosketuksella sytytin tuleen; minä myönnän, se on taito jonka osaan. Huulillani minä sinua kosketin, ja iskit kipinää, pitkään me jaksoimme, siellä parvekkeella, kunnes lopulta hekumamme haihtui savuna yöhön. Meidän hetkestämme oli aamulla jäljellä enää tuhkaa, pelkkiä muistoja. Tiedän että viet hitaasti hengen minulta. Emme me toisillemme sovi. Ja kuitenkin kaipaan sinua kun olet poissa, ja joka ilta luoksesi hakeudun.
Minulla on edelleen fyysisiä kipuja, mutta koska nyky-yhteiskunnassa ei fyysisistä kivuista valittamista pidetä coolina toimintana (psyykkistä tuskaansa saa levittää kaikkien silmille esim. ns. taiteen muodossa) pidän suuni kiinni, tai tässä tapauksessa sormeni erossa näppäimistä edes hetken.
Minusta muuten, ja olen jo nyt huomannut etten ole ainoa, sen ternimaitotyypin hukkumiseen liittyy jotain äärimmäisen epäilyttävää. Hirveät velat niskassa, maine juuri hiljakkoin romutettu. Ja sitten kadotaan pinnan alle. Hmm hmm.
Hmm hmm.
Minulla on edelleen fyysisiä kipuja, mutta koska nyky-yhteiskunnassa ei fyysisistä kivuista valittamista pidetä coolina toimintana (psyykkistä tuskaansa saa levittää kaikkien silmille esim. ns. taiteen muodossa) pidän suuni kiinni, tai tässä tapauksessa sormeni erossa näppäimistä edes hetken.
Minusta muuten, ja olen jo nyt huomannut etten ole ainoa, sen ternimaitotyypin hukkumiseen liittyy jotain äärimmäisen epäilyttävää. Hirveät velat niskassa, maine juuri hiljakkoin romutettu. Ja sitten kadotaan pinnan alle. Hmm hmm.
Hmm hmm.
28.7.04
Hypocondria infernalis
"Tuskin se mitään vakavaa on", sairaanhoitaja totesi puhelimessa ja raskaat hikihelmet putoilivat matolle otsaltani. Edellisiltana oli sanottu muuta, mutta silloin ei vielä voitu antaa vastaanottoaikoja, ne ovat jaossa vain aamukahdeksasta kymmeneen, ja niin minä sitten viritin kellon herättämään puoli kahdeksan ja aloin pikapuoliin näppäillä numeroa.
"De kostar ingenting att köa", sanoi nauhoitettu naisääni tasaisin väliajoin, ja sepäs piristi. Lopulta vastattiin. Selitin tilanteen, muistin vielä mainita että soitin jo eilen ja silloin vastannut ihminen oli aika huolissaan. Aamuhenkilön hermot olivat kuitenkin rautaa.
"Kesämiehitys", sain kuulla, ei tarpeeksi resursseja ottaa vastaa kuin akuuttitapaukset. Mikä minä sitten olen, mietin, ja tunnustelin jälleen vatsaa siitä navanseudulta alaoikealle. Umpisuoli perkele. Käskettiin tarkkailla, ja mitä minä muutakaan voin, sen kun tietäisi.
"Jos lämpö nousee niin sitten heti tänne päivystykseen". Lupasin tulla, mutta mietin samalla että jos käykin niin, että kipu vie tajun ja kuolen käsi ulko-oven kahvaa kouristaen, toinen soittamassa yksykskahteen puhelimella, jonka on epähuomiossa painanut pois päältä.
Vakuuttava tämä aamuinen sairaanhoitaja kyllä oli. Vaikka neljä päivää pisti siihen samaan kohtaan niin nyt se on kadonnut. Taisi jo yön aikana olla hiipumaan päin, vaan sitä en maininnut. Silti kaihertaa. Terveydenhoitolaitosten kesämiehitykset ovat vihoviimeinen ilmiö, voi sitä raukkaa joka ihan todella heinäkuussa sairastuu. En edes itsestäni vielä varmaksi tiedä, minä nimittäin tarkkailen. Ja tarkkailen ja tarkkailen. Kyllähän se jotenkin oudolta edelleen tuntuu... ja eikö, jos sulkee silmänsä ja kunnolla keskittyy ajattelemaan omaa kehoaan, tunnukin olo lievästi kuumeiselta... ja sydän hakkaa... ja vatsa pitää kummaa ääntä...
"De kostar ingenting att köa", sanoi nauhoitettu naisääni tasaisin väliajoin, ja sepäs piristi. Lopulta vastattiin. Selitin tilanteen, muistin vielä mainita että soitin jo eilen ja silloin vastannut ihminen oli aika huolissaan. Aamuhenkilön hermot olivat kuitenkin rautaa.
"Kesämiehitys", sain kuulla, ei tarpeeksi resursseja ottaa vastaa kuin akuuttitapaukset. Mikä minä sitten olen, mietin, ja tunnustelin jälleen vatsaa siitä navanseudulta alaoikealle. Umpisuoli perkele. Käskettiin tarkkailla, ja mitä minä muutakaan voin, sen kun tietäisi.
"Jos lämpö nousee niin sitten heti tänne päivystykseen". Lupasin tulla, mutta mietin samalla että jos käykin niin, että kipu vie tajun ja kuolen käsi ulko-oven kahvaa kouristaen, toinen soittamassa yksykskahteen puhelimella, jonka on epähuomiossa painanut pois päältä.
Vakuuttava tämä aamuinen sairaanhoitaja kyllä oli. Vaikka neljä päivää pisti siihen samaan kohtaan niin nyt se on kadonnut. Taisi jo yön aikana olla hiipumaan päin, vaan sitä en maininnut. Silti kaihertaa. Terveydenhoitolaitosten kesämiehitykset ovat vihoviimeinen ilmiö, voi sitä raukkaa joka ihan todella heinäkuussa sairastuu. En edes itsestäni vielä varmaksi tiedä, minä nimittäin tarkkailen. Ja tarkkailen ja tarkkailen. Kyllähän se jotenkin oudolta edelleen tuntuu... ja eikö, jos sulkee silmänsä ja kunnolla keskittyy ajattelemaan omaa kehoaan, tunnukin olo lievästi kuumeiselta... ja sydän hakkaa... ja vatsa pitää kummaa ääntä...
26.7.04
Suodatinrikko
Kun tänään valmistin suoranaiseksi gourmet-herkuksi osoittautunutta lounastani, purskahdin kesken kaiken hillittömään nauruun. Miksi? Syy oli postiluukusta kolahtanut Pirkka-lehti, joka palautti välittömästi mieleen aiemmin päivällä näkemäni iltapäivälehden etusivun otsikon: "Plussa-pallo pahoinpideltiin Linnanmäellä". Tämä on miltä tahansa suunnalta katsottuna yksi vuoden hillittömimmistä otsikoista. Plussa-pallo pahoinpideltiin. Ja vielä Linnanmäellä! Toivottavasti Kesko tulee nyt järkiinsä ja lopettaa koko plussa-palloihin perustuvan imagokampanjansa. Se ei toimi. Tässä nyt nähtiin millaisia aggressioita se ihmisissä herättää; luojan kiitos en itse ole koskaan vielä törmännyt plussa-palloon, sillä otsikko olisi tuolloin ollut parisen pykälää synkempi: "Plussa-palloa kidutettiin useita vuorokausia, suolistettiin, nyljettiin ja sen raajat katkaistiin hitaasti yksi kerrallaan Turussa".
Mutta se lounas, siitä minun oikeasti piti kirjoittaa. Totuushan on, että olen kämäinen ruuanlaittaja; hallitsen tasan yhden reseptin, munakkaan. Olen kehitellyt sen itse, ja se on hyvä, tuottaa tasaisen pehmeän juuri oikealla tavalla maustetun ja täytetyn kananmunaekstaasin. Tänään olin sen verran nälkäinen, että päättelin pelkästään munakkaan olevan riittämätön. Siispä kun valmistin vasemmalla kädellä tuota oliivi-herkkusieni-sipuli -täytteistä munanautintoani (pliis, älkää tarttuko tähän), yritti oikea käteni tuottaa samanlaista tomaatti/juusto -painotteista spagettiateriaa, jollaista UBooks tarjoili minulle eilen tunisialaisen punaviinin ohessa. En uskonut onnistuvani, enkä sataprosenttiseen yhtenevyyteen eilisen kanssa päässytkään, mutta hyvää siitä tuli, ja kuin kohtalon oikusta oli munakaskin kenties paras koskaan. Sen jokainen elementti oli täydellisyyttä hipoen kohdallaan, ja kun kumosin spagetit sen munakkaan rinnalle suurelle Arabia Verdana -lautaselleni... Mm. Tres bien, kuten Asterix sanoisi. En toivonut sen lainkaan loppuvan.
Tämänkertainen otsikko muuten viittaa päässäni tapahtuneeseen tekstinsuodattimen halkeamiseen. Tällä hetkellä mikään ei ole estämässä näitä vuodatuksiani, ja tila saattaa hetken aikaa kestää; uuden suodattimen kun joutui tilaamaan varaosatukusta Saksasta. Koittakaa malttaa, kyllä se sieltä tulee. Hintakin vain 30 euroa postikuluineen, ei paha.
Mutta se lounas, siitä minun oikeasti piti kirjoittaa. Totuushan on, että olen kämäinen ruuanlaittaja; hallitsen tasan yhden reseptin, munakkaan. Olen kehitellyt sen itse, ja se on hyvä, tuottaa tasaisen pehmeän juuri oikealla tavalla maustetun ja täytetyn kananmunaekstaasin. Tänään olin sen verran nälkäinen, että päättelin pelkästään munakkaan olevan riittämätön. Siispä kun valmistin vasemmalla kädellä tuota oliivi-herkkusieni-sipuli -täytteistä munanautintoani (pliis, älkää tarttuko tähän), yritti oikea käteni tuottaa samanlaista tomaatti/juusto -painotteista spagettiateriaa, jollaista UBooks tarjoili minulle eilen tunisialaisen punaviinin ohessa. En uskonut onnistuvani, enkä sataprosenttiseen yhtenevyyteen eilisen kanssa päässytkään, mutta hyvää siitä tuli, ja kuin kohtalon oikusta oli munakaskin kenties paras koskaan. Sen jokainen elementti oli täydellisyyttä hipoen kohdallaan, ja kun kumosin spagetit sen munakkaan rinnalle suurelle Arabia Verdana -lautaselleni... Mm. Tres bien, kuten Asterix sanoisi. En toivonut sen lainkaan loppuvan.
Tämänkertainen otsikko muuten viittaa päässäni tapahtuneeseen tekstinsuodattimen halkeamiseen. Tällä hetkellä mikään ei ole estämässä näitä vuodatuksiani, ja tila saattaa hetken aikaa kestää; uuden suodattimen kun joutui tilaamaan varaosatukusta Saksasta. Koittakaa malttaa, kyllä se sieltä tulee. Hintakin vain 30 euroa postikuluineen, ei paha.
Pallot olivat yleismuodoltaan pyöreitä
Tuskin olin ehtinyt viettää launtai-iltani manaten ihmisvajetta ympärilläni, kun sunnuntai otti jo aamupäivällä ripeän äkkikäännöksen kohti rentoa ajanviettoa. Tulevan kirjankustantajan & merkittävän konsernijohtajan (jos kaikki juhannuksiset suunnitelmat käyvät toteen; ja miksipä tosiaan eivät kävisi) kanssa venähti päivä pitkäksi viinin merkeissä, ja jos novelleihin oli jotain konkreettisia korjausehdotuksia olemassa, niin ne kyllä ovat jo unohtuneet. Paluumatkalla näin oudon ilmiön taivaalla Kupittaanpuiston yllä, ne olivat harmaita ja liikkuivat muodostelmassa, joka viittasi älykkyyteen. Lempeä pyöreä muoto kätki jotain sanoinkuvaamattoman pahaa, mutta ei ollut aikaa jäädä seuraamaan tilannetta tarkemmin. Olin hetkeä aiemmin muistanut Big Brotherin juuri alkaneen.
Lisäsin siis askelripeyttä. Pallot näyttivät katoavan jonnekin Varissuon suuntaan, ja sehän jo selittikin paljon. Yöllä kello kaksi puhelimeni soi, olin vielä unessa kun vastasin, heräsin vasta tuijottaessani puhelinta kädessäni, yrittäen epätoivoisesti miettiä 1) mikä se on, 2) miten sen saa pois päältä ja 3) miksi sieltä kuuluu puhetta. Vajosin taas tiedottomuuteen. Aamulla olin sentään reipas. Kävellessäni ehdin juuri ajatella, ettei se eilinen puoli rasiallista vihreää Belmontia tunnu missään, kun kylpylähotelli Caribiasta käveli eteeni häkellyttävästi Vladimir Putinin näköinen mies keltainen muovikassi kädessään. Kuljin hänen perässään, mutta en minä seurannut, meillä sattui vain olemaan sama matka. Itsekseen naksuvan Primeran kohdalla erkanimme, ja se oli vain hyvä, ne Belmontit muistuttivat itsestään vihlaisemalla rintaa ja nyt tuntuu oikeastaan ihan hyvältä istua täällä tietokoneluokassa vähän aikaa.
Ne pallot ovat taivaalla taas, voin seurata niitä ikkunasta kirjoittaessani. Silloin tällöin ne vilahtavat pilvien välistä kuin menossa olisi hektinen taivaallinen kroketti. Onko ihmisiä kadonnut Turussa viime yönä? Mikä oli se kummallinen häiriö, joka näkyi lumisateisina välähdyksinä läpi tv:n joka kanavan noin kello 23.45? Siinä näkyi huojuvia ihmisenkaltaisia hahmoja jotka näyttivät uponneen hitaaseen, laahaavaan tanssiin. Jos en olisi nukahtanut niille sijoilleni, olisin nähnyt pallot Aurajoen yllä kello neljä. Niin luki lapussa, jonka aamulla löysin jääkaapin oveen kiinnitettynä oudolla magneetilla. Se ei näyttänyt lainkaan olevan tästä maailmasta peräisin.
Lisäsin siis askelripeyttä. Pallot näyttivät katoavan jonnekin Varissuon suuntaan, ja sehän jo selittikin paljon. Yöllä kello kaksi puhelimeni soi, olin vielä unessa kun vastasin, heräsin vasta tuijottaessani puhelinta kädessäni, yrittäen epätoivoisesti miettiä 1) mikä se on, 2) miten sen saa pois päältä ja 3) miksi sieltä kuuluu puhetta. Vajosin taas tiedottomuuteen. Aamulla olin sentään reipas. Kävellessäni ehdin juuri ajatella, ettei se eilinen puoli rasiallista vihreää Belmontia tunnu missään, kun kylpylähotelli Caribiasta käveli eteeni häkellyttävästi Vladimir Putinin näköinen mies keltainen muovikassi kädessään. Kuljin hänen perässään, mutta en minä seurannut, meillä sattui vain olemaan sama matka. Itsekseen naksuvan Primeran kohdalla erkanimme, ja se oli vain hyvä, ne Belmontit muistuttivat itsestään vihlaisemalla rintaa ja nyt tuntuu oikeastaan ihan hyvältä istua täällä tietokoneluokassa vähän aikaa.
Ne pallot ovat taivaalla taas, voin seurata niitä ikkunasta kirjoittaessani. Silloin tällöin ne vilahtavat pilvien välistä kuin menossa olisi hektinen taivaallinen kroketti. Onko ihmisiä kadonnut Turussa viime yönä? Mikä oli se kummallinen häiriö, joka näkyi lumisateisina välähdyksinä läpi tv:n joka kanavan noin kello 23.45? Siinä näkyi huojuvia ihmisenkaltaisia hahmoja jotka näyttivät uponneen hitaaseen, laahaavaan tanssiin. Jos en olisi nukahtanut niille sijoilleni, olisin nähnyt pallot Aurajoen yllä kello neljä. Niin luki lapussa, jonka aamulla löysin jääkaapin oveen kiinnitettynä oudolla magneetilla. Se ei näyttänyt lainkaan olevan tästä maailmasta peräisin.
24.7.04
Säätäjän ralli
Ihme säätämistä tämä elämä, ja siis nimenomaan tietokoneista nyt puhun. Kunpa kehitys lakkaisi pian kehittymästä tällä alalla, vaikka taitaa olla turha toive. Miksi ihmiset haluavat aina uudempaa ja tehokkaampaa, tai ei välttämättä edes tehokkaampaa; ainoastaan erilaista kuin ennen? Vai haluaako kukaan? Kyseessä taitaa olla vain markkinavoimien vedätys. Onpa tätä nyt viime aikoina tullut ihmeteltyä. Viikon kun olin Turusta pois niin puolet näistä Educariumin tietokoneluokan koneista oli saanut uuden käyttöjärjestelmän; Windows 2000 oli vaihtunut XP:hen. Ja mikäs siinä, kai. Mutta ihmeesti sujuvammin sitä ihminen käyttää näitä vanhoja kakstonnisia. Miksi piti päivittää? Mitä hyötyä siitä on kenellekään ollut? Valikot ovat erilaisia, toiminnot ovat erilaisia... kaikkea uutta pitää taas opetella, kun olisi ihan yhtä hyvin voitu pysyä tässä vanhassa ja toimivassa. On se pirua. Itselläni on kotikoneessa ysivitonen Windows, eikä muuten ihan äkkiä vaihdu, koska cd-asemattomaan koneeseen ei paljon käyttöjärjestelmiä asennella. Eipä tarvikaan. DOS-kehotekin on edelleen päivittäisessä käytössä, siis jos pitää tiedostoja kopioida, pakkailla tai poistella niin siellähän se kätevimmin käy.
Tuo päivittämisvimma iski myös allmusiciin, vanhaan suosikkisivustooni. Pistivät koko ulkoasunsa uusiksi, siis juuri sen hemmetin toimivan - ja nimenomaan yksinkertaisuutensa vuoksi hemmetin toimivan - ulkoasun, jossa yhdellä helpolla sanahaulla sai eteensä artistin täydellisen historiikin, diskografian, etcetera. No, nytpä sivusto on mennyt monimutkaisemmaksi ja kaikkea pitää klikkailla sinne tänne että saa haluamansa tiedot kasaan. Ennen niin selkeä albumin kaikki tiedot sisältänyt sivu on nyt hajautettu osiin, ja ennen niin selkeä ulkoasu on kaoottinen ja google-mainosten täplittämä. Että näin! Vanhat linkkini (joita olen tuossa sivun oikean reunan palkissa käyttänyt) sentään vielä toimivat, mutta voi olla että uusia ei synny; ainakaan näillä yliopiston selaimilla (Explorer 5) ei etusivun hakutoiminto useista yrittämistä huolimatta anna mitään muuta tulosta kuin "error on page". Se siitä ja sen kestävyydestä, veikkaan. Onhan se totta että kaikki hyvä joskus loppuu, herää vain kysymys että miksi.
Ja jos säätämisestä oikein toden teolla puhutaan, niin koittakaapas saada siirrettyä cd:llinen digikameralla näpsittyjä 9,2 megan kokoisia kuvatiedostoja disketin kautta koneeseen, jossa ei cd-asemaa ole. Saan tätä projektia suorittaessani hämmästyttäviä flashbackeja vuosiin 1995-2000, jolloin olin ylpeä autonomistaja. Vuoden verran itseäni nuorempi Fiat 127 ruostui tallissa ja moottorin osat kävivät tutuiksi; en keksi ainuttakaan osa-aluetta jossa ei noiden vuosien aikana olisi ollut täydelliseen auton toimintakyvyttömyyteen johtanutta vikaa. Oli se rassaamista. Hauskaakin toisinaan. Muistan yhä sen mäntywunderbaumin, joka iski vasten kasvoja kun astui autoon sisälle. Radio ei toiminut, mutta kasetillinen Beatlesia oli siihen autoon puolipysyvästi jumittunut. Bensatankin sai auki ruuvimeisselillä, pelkääjän puoleista ovea ei millään. Äänitorvi toimi pissapojan viiksestä ja päinvastoin, tai totta puhuen ei; ristiinkytkennät olivat huomattavasti monimutkaisempia. Sisäinen säätäjäni sai tuosta ajasta ylitarjonnan, jonka vaikutus ei ole vielä päättynyt. Jos olisi, voisi tämäkin sivu näyttää paremmalta. Kaikki nyt toistaiseksi kuitenkin vain ajallaan.
Tuo päivittämisvimma iski myös allmusiciin, vanhaan suosikkisivustooni. Pistivät koko ulkoasunsa uusiksi, siis juuri sen hemmetin toimivan - ja nimenomaan yksinkertaisuutensa vuoksi hemmetin toimivan - ulkoasun, jossa yhdellä helpolla sanahaulla sai eteensä artistin täydellisen historiikin, diskografian, etcetera. No, nytpä sivusto on mennyt monimutkaisemmaksi ja kaikkea pitää klikkailla sinne tänne että saa haluamansa tiedot kasaan. Ennen niin selkeä albumin kaikki tiedot sisältänyt sivu on nyt hajautettu osiin, ja ennen niin selkeä ulkoasu on kaoottinen ja google-mainosten täplittämä. Että näin! Vanhat linkkini (joita olen tuossa sivun oikean reunan palkissa käyttänyt) sentään vielä toimivat, mutta voi olla että uusia ei synny; ainakaan näillä yliopiston selaimilla (Explorer 5) ei etusivun hakutoiminto useista yrittämistä huolimatta anna mitään muuta tulosta kuin "error on page". Se siitä ja sen kestävyydestä, veikkaan. Onhan se totta että kaikki hyvä joskus loppuu, herää vain kysymys että miksi.
Ja jos säätämisestä oikein toden teolla puhutaan, niin koittakaapas saada siirrettyä cd:llinen digikameralla näpsittyjä 9,2 megan kokoisia kuvatiedostoja disketin kautta koneeseen, jossa ei cd-asemaa ole. Saan tätä projektia suorittaessani hämmästyttäviä flashbackeja vuosiin 1995-2000, jolloin olin ylpeä autonomistaja. Vuoden verran itseäni nuorempi Fiat 127 ruostui tallissa ja moottorin osat kävivät tutuiksi; en keksi ainuttakaan osa-aluetta jossa ei noiden vuosien aikana olisi ollut täydelliseen auton toimintakyvyttömyyteen johtanutta vikaa. Oli se rassaamista. Hauskaakin toisinaan. Muistan yhä sen mäntywunderbaumin, joka iski vasten kasvoja kun astui autoon sisälle. Radio ei toiminut, mutta kasetillinen Beatlesia oli siihen autoon puolipysyvästi jumittunut. Bensatankin sai auki ruuvimeisselillä, pelkääjän puoleista ovea ei millään. Äänitorvi toimi pissapojan viiksestä ja päinvastoin, tai totta puhuen ei; ristiinkytkennät olivat huomattavasti monimutkaisempia. Sisäinen säätäjäni sai tuosta ajasta ylitarjonnan, jonka vaikutus ei ole vielä päättynyt. Jos olisi, voisi tämäkin sivu näyttää paremmalta. Kaikki nyt toistaiseksi kuitenkin vain ajallaan.
23.7.04
Rock-a-bye Baby
Kävin vaihtamassa pariston rannekellooni, se oli pimennyt sen viikon aikana jonka vietin kotoa pois, oli mykkänä yöpöydällä, tai no jos tarkkaan katsoi niin siinä näkyi kellonaika 1:23 (iltapäivä oli kuitenkin), ja sunnuntai (vaikka torstai oli), ja noin puolentoista sekunnin välein se urheasti nytkäytti omaan yksinäisyyteensä juuttuneen ajan taas sekunnin verran eteenpäin. Tuo kello on siis digitaalinen, merkkiä Orient, ja erikoiseksi sen kai tekee se, että sain sen kahdeksanvuotislahjaksi. Kuka pitää nykyaikana samaa rannekelloa kaksikymmentä vuotta (sillä tuo raja tulee kyllä täyteen tällä uudenpiukealla paristolla), sitä olen tänään miettinyt ja miettiessäni kävelin kahdesti saman ihmisen ohi niin että sai jälkeeni huudella. Pysähdyinhän minä lopulta, ja myönnän kyllä etten itsekään pidä rannekelloa enää kuin silloin, jos on tiedossa kiire. Eikä nykyisin ole enää kiire. Ole enää aikoihin ollut.
Astelin äsken kaupungilla rock-asenteella. Vilkuilun coolisti tyttölapsia ja hengasin mitäänsanomattomasti notkuen auringon lämmittämää tiiliseinää vasten hörppien samalla Fanta Shokataa, joka on ohittanut Pepsin suosikkijuomanani kuluneiden kahden viikon aikana. Aurinko heitti varjoni seinään ja silmien kohdalla oli siinä varjossa reiät. Jossain soi kitarasoolo.
Totta puhuen mitään edellisen kappaleen asioista ei tapahtunut, paitsi Fanta Shokata, eikä sekään tänään. Minulla ei ole rock-asennetta. Jos asenteeni pitäisi muuttaa musiikkilajiksi, se olisi pop-sävytteistä progea, mutta onneksi kukaan ei tee niin, hyppäisin sillalta ihan satavarmaan jos totuus paljastuisi.
Astelin äsken kaupungilla rock-asenteella. Vilkuilun coolisti tyttölapsia ja hengasin mitäänsanomattomasti notkuen auringon lämmittämää tiiliseinää vasten hörppien samalla Fanta Shokataa, joka on ohittanut Pepsin suosikkijuomanani kuluneiden kahden viikon aikana. Aurinko heitti varjoni seinään ja silmien kohdalla oli siinä varjossa reiät. Jossain soi kitarasoolo.
Totta puhuen mitään edellisen kappaleen asioista ei tapahtunut, paitsi Fanta Shokata, eikä sekään tänään. Minulla ei ole rock-asennetta. Jos asenteeni pitäisi muuttaa musiikkilajiksi, se olisi pop-sävytteistä progea, mutta onneksi kukaan ei tee niin, hyppäisin sillalta ihan satavarmaan jos totuus paljastuisi.
22.7.04
Kesätoimittajan pitkäveteinen välihuomautus
Silmänkääntövankilan toimituskunta soitti ja pyysi tekemään päivityksen, ja niinpä miehen (?) on tehtävä se mikä miehen (?) on tehtävä ja tekstiä syntyy kuin nuijapäitä. Uguksen perään haikailevat voivat toistaiseksi huokaista helpotuksesta, hän on kunnossa, ja pysyy poissa imellyttämästä teitä hempeillä pohdinnoillaan. Niin, perhana vieköön, rakastunuthan se miesparka on, ja tämän vuoksi ovat saaneet normaalisti korkeimmalle pallille priorisoidut ajanviettotavat, kuten tämähäntä Silmänkääntövankila, kokea miltä tuntuu olla neglektoitu. Enää Ugus ei sentään sijaitse Kokkolassa, hän palasi Turkuun, ja suuntasi saman tien Kinopalatsiin katsomaan Spiderman kakkosta, sillä hänellä oli Kinopalatsin vapaalippu ja sekin viimeistä päivää voimassa. Tähän väliin Ugus haluaa itse kommentoida jotain:
"Spiderman kaksi, sinänsä viihdyttävää ajantappoa, mutta loppua se ei meinannut millään. Huippukohtia seurasi, niistä onnistuneimpana jäi mieleen berserkille vaihtaneen junan pysäytys yhden henkilön voimin, tosin Rogue teki saman jo Uncanny X-menin numerossa 215 (taisinnepäin) Skotlannissa... julkaistu suomessa Ryhmä-X 8/88:ssa. Siihen en nyt puutu. Itse Hämähäkkimies näytti harvinaisen huonolta tietokonepelihahmolta loikkiessaan talojen välissä, myötähävetti erikoisefektitiimin puolesta. Sen sijaan Tohtori Mustekalan lonkerot olivat nerokkaasti toteutetut ja Alfred Molina kyseisessä roolissa kiskaisi leffan parhaan näyttelijäntyön, vaikkei J.K. Simmonsin sarjakuvamaisesti esittämä J. Jonah Jameson jäänyt kauas jälkeen. Kirsten Dunst sen sijaan, niin paljon kuin hänestä näyttelijänä pidänkin, oli totaalisen epäsopiva Mary Jane, anteeksi vain. Ja kaikki Hämiksensä lukeneet tietävät, että se seitti tulee mekaanisesta laitteesta, jota täytyy aina vähän väliä seittinesteellä täyttää. Leffassa näytti siltä, kuin seitti olisi syntynyt Hämpystä itsestään, mikä on oikeastaan aika ällöä. Jatko-osia leffalle pedattiin mukavasti, sillä pikkuruisissa sivuosissa vilahti itse sarjakuvasta tuttuja hahmoja, jotka myöhemmin lyövät varmasti Hämärille luuta kurkkuun; tarkoitan siis tohtori Connorsia (josta tulee Lisko), ja John Jamesonia (josta tulee Ihmissusi). Ihmeesti kyllä tuli Batman-leffat mieleen, kun New Yorkin arkkitehtuuri muistutti kovasti Gotham Cityn vastaavaa ja Danny Elfmanin..."
Ja tätä jatkuu ja jatkuu. On sulla Ugus sana hallussa, mutta ziisus kraist. Palatkaamme ajankohtaisempiin asioihin. Soittaessaan aiemmin tänään (ilmeisesti junasta, sillä puhelu katkesi kolmen minuutin välein ja lopulta sain tekstiviestin, jossa luki "VITTU TÄÄLÄ MITÄÄN KENTTÄÄ OO =/") Ugus oli hieman huolestunut siitä, miten hänen lukijansa, jotka sivumennen sanoen muodostavat perustan sille, mitä Ugus on, ja millaiseksi hän on kuluneiden kuukausien aikana muovautunut, ottavat vastaan hänen kenties muuttuneen ulosantinsa. Yritin rauhoitella häntä sillä olin pussikaljalla Aurajoen rannalla enkä olisi jaksanut kuunnella moista ruikutusta, mutta ymmärrän tietysti ongelman. Voiko Ugus enää olla rehellisesti kyyninen? Voiko hän ahdistua? Entä jos hänen elämänsä muuttuu onnelliseksi? Ja old number one: Onko Ugus enää sama Ugus?
Minua henkilökohtaisesti eivät nämä mietteet rassaa hevonperseen vertaa, mutta itse Silmänkääntövanki on hieman huolissaan. Yritin sanoa, että kun hänellä nyt on ensimmäistä kertaa elämässään jotain mitä tulevaisuudelta oikeasti odottaa, olisi kenties viisasta olla takertumatta tällaisiin. Henkilö on henkilö, ja muutos on muutos, ja jokainen ihminen muuttuu hitaasti ja hiljalleen, ja jos Silmänkääntövankila muuttuu mihinkään suuntaan niin parempaan, koska sen kirjoittaja kykenee nyt pyörimään myös muissa aiheissa kuin omassa sisäänpäinkääntyneessä kehässään. Juuri tämän minä yritin sanoa. Mutta puhelu oli silloin katkennut jo viimeisen kerran, puhelimenikin pudonnut jokeen ja minä itsekin sammunut mahalleni ruohikolle housut nilkoissa ja puolityhjä lonkeropullo käden tiukassa puristuksessa.
Kyl se on hyvä jätkä se Ugus kun se hommas mulle tän duunin.
"Spiderman kaksi, sinänsä viihdyttävää ajantappoa, mutta loppua se ei meinannut millään. Huippukohtia seurasi, niistä onnistuneimpana jäi mieleen berserkille vaihtaneen junan pysäytys yhden henkilön voimin, tosin Rogue teki saman jo Uncanny X-menin numerossa 215 (taisinnepäin) Skotlannissa... julkaistu suomessa Ryhmä-X 8/88:ssa. Siihen en nyt puutu. Itse Hämähäkkimies näytti harvinaisen huonolta tietokonepelihahmolta loikkiessaan talojen välissä, myötähävetti erikoisefektitiimin puolesta. Sen sijaan Tohtori Mustekalan lonkerot olivat nerokkaasti toteutetut ja Alfred Molina kyseisessä roolissa kiskaisi leffan parhaan näyttelijäntyön, vaikkei J.K. Simmonsin sarjakuvamaisesti esittämä J. Jonah Jameson jäänyt kauas jälkeen. Kirsten Dunst sen sijaan, niin paljon kuin hänestä näyttelijänä pidänkin, oli totaalisen epäsopiva Mary Jane, anteeksi vain. Ja kaikki Hämiksensä lukeneet tietävät, että se seitti tulee mekaanisesta laitteesta, jota täytyy aina vähän väliä seittinesteellä täyttää. Leffassa näytti siltä, kuin seitti olisi syntynyt Hämpystä itsestään, mikä on oikeastaan aika ällöä. Jatko-osia leffalle pedattiin mukavasti, sillä pikkuruisissa sivuosissa vilahti itse sarjakuvasta tuttuja hahmoja, jotka myöhemmin lyövät varmasti Hämärille luuta kurkkuun; tarkoitan siis tohtori Connorsia (josta tulee Lisko), ja John Jamesonia (josta tulee Ihmissusi). Ihmeesti kyllä tuli Batman-leffat mieleen, kun New Yorkin arkkitehtuuri muistutti kovasti Gotham Cityn vastaavaa ja Danny Elfmanin..."
Ja tätä jatkuu ja jatkuu. On sulla Ugus sana hallussa, mutta ziisus kraist. Palatkaamme ajankohtaisempiin asioihin. Soittaessaan aiemmin tänään (ilmeisesti junasta, sillä puhelu katkesi kolmen minuutin välein ja lopulta sain tekstiviestin, jossa luki "VITTU TÄÄLÄ MITÄÄN KENTTÄÄ OO =/") Ugus oli hieman huolestunut siitä, miten hänen lukijansa, jotka sivumennen sanoen muodostavat perustan sille, mitä Ugus on, ja millaiseksi hän on kuluneiden kuukausien aikana muovautunut, ottavat vastaan hänen kenties muuttuneen ulosantinsa. Yritin rauhoitella häntä sillä olin pussikaljalla Aurajoen rannalla enkä olisi jaksanut kuunnella moista ruikutusta, mutta ymmärrän tietysti ongelman. Voiko Ugus enää olla rehellisesti kyyninen? Voiko hän ahdistua? Entä jos hänen elämänsä muuttuu onnelliseksi? Ja old number one: Onko Ugus enää sama Ugus?
Minua henkilökohtaisesti eivät nämä mietteet rassaa hevonperseen vertaa, mutta itse Silmänkääntövanki on hieman huolissaan. Yritin sanoa, että kun hänellä nyt on ensimmäistä kertaa elämässään jotain mitä tulevaisuudelta oikeasti odottaa, olisi kenties viisasta olla takertumatta tällaisiin. Henkilö on henkilö, ja muutos on muutos, ja jokainen ihminen muuttuu hitaasti ja hiljalleen, ja jos Silmänkääntövankila muuttuu mihinkään suuntaan niin parempaan, koska sen kirjoittaja kykenee nyt pyörimään myös muissa aiheissa kuin omassa sisäänpäinkääntyneessä kehässään. Juuri tämän minä yritin sanoa. Mutta puhelu oli silloin katkennut jo viimeisen kerran, puhelimenikin pudonnut jokeen ja minä itsekin sammunut mahalleni ruohikolle housut nilkoissa ja puolityhjä lonkeropullo käden tiukassa puristuksessa.
Kyl se on hyvä jätkä se Ugus kun se hommas mulle tän duunin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)