Toki aina välillä huomaan haluavani asioita, eikä siinä varmaankaan ole mitään väärää. Meihin on annettu tahto ja vimma, joskaan ei välttämättä noilla sanoilla. Muistin tämän jälleen tänään kävellessäni ulos seminaarihuoneesta tyhjin mielin. Aamut ovat luomista varten ja olin tuhlannut omani, päivät ovat askareiden hoitamista varten, mutta se kului kahvilla, iltapäivisin kuuluu tehdä töitä, katsoin Päivien viemää ja löysäilin, illat ovat uudestaan luomista varten, minä join teetä ja puhuin rakentavia, kaksoismerkityksin, vähintään.
Joskus raivostutan itseäni olemalla taipuvainen toisintamaan sanojeni sisältämät merkitykset teoissani vain aavistuksen aiotusta poikkeavin, mutta kuitenkin selkeän pesäeron tekevin, muutoksin, ja sittenkään en saavuta haluamaani, sen paremmin sitä mitä olen sanoillani halunnut ilmaista, kuin sitä, minkä olen teoillani yrittänyt jostain egoistisemman puoleni kellarinnurkista kaivaa esiin, eikä tilannetta tietenkään helpota se, etten varsinaisesti ole halunnut kumpaakaan. Tuntuu melkein siltä kuin seuraisin kolmantena pyöränä kahden toisistaan tietämättömän mutta alati riippuvan itseni kamppailua elintilasta, eikä se ole hauskaa seurattavaa, ei ahdistavaakaan, vain enimmäkseen tylsää.
Kirjoittaminen on kaunista, jos kirjailija pysyy ryhdikkäänä pöytänsä ääressä ja kirjoittaa vuohenverellä. Anteeksi, ei minun noin pitänyt sanoa. Huomenna on aikainen herätys, on käveltävä teknologiakeskukseen, mistä seuraa draamaa. Näinä iltoina on joka kerta kellon lyödessä kaksitoista aiempaa vaikeampi saada varmuutta siitä, että on kulkemassa tiettyyn suuntaan, tai siitä, että on olemassa tiettyjen asioiden vuoksi, mutta siitä, että täyttää ihmisenkokoisen tilan johon muuten muodostuisi ikävä tyhjiö, voi sentään olla kiitollinen niille esi-isilleen, jotka 1400-luvulla päättivät purjehtia Saksasta tänne, vaikkei koskaan aukottomasti olekaan todistettu etteivät he saapuneet kahvilaivan ruumassa jäniksinä. Ainakin heillä oli pupunkorvat.
PS. Suosittelen tutustumaan exmen Ajatusviivaan. Sieltä saa hätkähdyttävän halun lukea runoutta.
5.4.05
Sanat että tietäisimme
Kannattaa aina pitää mielessä, että jokainen elämä on fiktiivinen konstruktio.
4.4.05
Sielut vinossa
Tänään olen nähnyt tähtiä.
Kun vielä jokin aika sitten yksi sellainen päivä jona en kirjoittanut tänne aiheutti päässä suman, johon oli kertynyt viikon verran aiheita, olen nyt ollut päiväkaudet kirjoittamatta ja pois ovat kuolleet viimeisetkin ideat kuin rikkaruohot myrkytetyltä niityltä. Olen kyllästynyt kiertelyyn. Olen kyllästynyt siihen, että asioille ruhjotaan väkisin säännöt, joiden mukaan oletetaan sitten kaikkien haluavan toimia. Olen väsynyt akateemisuuteen, se ei luo vaan kahlitsee. Olen väsynyt siihen, että kirjoilla on "genrejä".
Olen tiiliseinään matkalla. Minulla ei ole merkitystä sinällään, ei olentona; minun sanani kertovat sen mikä olen. Minua väsyttää juuri tällainen tarkoituksellinen kaunopuheisuus jota nyt kirjoitan. Otsikko tosin on ihan hyvä; "Sielut vinossa". Pidän siitä.
Tekisi mieli huutaa. Vuonna 1980 olin iloinen, siitä on valokuva todisteena. Valokuvat väsyttävät. Nykyisellä digiajalla niitä on kaikkialla, niitä on liikaa. Kuvaa ja tekstiä on loputtomasti, ne ovat lakanneet olemasta tärkeitä asioita.
Musiikilla oli ehkä vielä sukupolvi tai pari sitten merkitystä. Elokuva ja televisio ovat aina olleet pelkkiä massaviihdemonoliittejä. Kun kansojen mielet turtuvat, kansat eivät ajattele. Tehdäänpä uusi elokuva.
"Minä en tarkoita mitään tästä."
Minua väsyttää se, että napsimalla blogeista virkkeitä pääsee osallistumaan digitaalisen runouden portaaliin. Mikä tahansa on helppoa kun sitä ei tee itse. Minua hävettää että jaksan vaahdota jostain noin mitäänsanottamasta asiasta kerta toisensa jälkeen.
Pikkusieluisuus on pahe. Aina ei jaksa olla avara. Jos yrittäisi ymmärtää, tietäisi enemmän, ja korostan sanaa "yrittäisi". Se on mahdotonta kuitenkin.
Tietenkin.
Jos saisin paperille tulostettuna siisteihin riveihin allekkain kaikki rakkaudenosoitukset ja hellät sanat joita olen ääneen sanonut eri ihmisille, lista olisi kaoottinen ja ruma.
Ihmiset ovat hieno asia.
Kissat ovat aivan järjettömän hieno asia.
Kun vielä jokin aika sitten yksi sellainen päivä jona en kirjoittanut tänne aiheutti päässä suman, johon oli kertynyt viikon verran aiheita, olen nyt ollut päiväkaudet kirjoittamatta ja pois ovat kuolleet viimeisetkin ideat kuin rikkaruohot myrkytetyltä niityltä. Olen kyllästynyt kiertelyyn. Olen kyllästynyt siihen, että asioille ruhjotaan väkisin säännöt, joiden mukaan oletetaan sitten kaikkien haluavan toimia. Olen väsynyt akateemisuuteen, se ei luo vaan kahlitsee. Olen väsynyt siihen, että kirjoilla on "genrejä".
Olen tiiliseinään matkalla. Minulla ei ole merkitystä sinällään, ei olentona; minun sanani kertovat sen mikä olen. Minua väsyttää juuri tällainen tarkoituksellinen kaunopuheisuus jota nyt kirjoitan. Otsikko tosin on ihan hyvä; "Sielut vinossa". Pidän siitä.
Tekisi mieli huutaa. Vuonna 1980 olin iloinen, siitä on valokuva todisteena. Valokuvat väsyttävät. Nykyisellä digiajalla niitä on kaikkialla, niitä on liikaa. Kuvaa ja tekstiä on loputtomasti, ne ovat lakanneet olemasta tärkeitä asioita.
Musiikilla oli ehkä vielä sukupolvi tai pari sitten merkitystä. Elokuva ja televisio ovat aina olleet pelkkiä massaviihdemonoliittejä. Kun kansojen mielet turtuvat, kansat eivät ajattele. Tehdäänpä uusi elokuva.
"Minä en tarkoita mitään tästä."
Minua väsyttää se, että napsimalla blogeista virkkeitä pääsee osallistumaan digitaalisen runouden portaaliin. Mikä tahansa on helppoa kun sitä ei tee itse. Minua hävettää että jaksan vaahdota jostain noin mitäänsanottamasta asiasta kerta toisensa jälkeen.
Pikkusieluisuus on pahe. Aina ei jaksa olla avara. Jos yrittäisi ymmärtää, tietäisi enemmän, ja korostan sanaa "yrittäisi". Se on mahdotonta kuitenkin.
Tietenkin.
Jos saisin paperille tulostettuna siisteihin riveihin allekkain kaikki rakkaudenosoitukset ja hellät sanat joita olen ääneen sanonut eri ihmisille, lista olisi kaoottinen ja ruma.
Ihmiset ovat hieno asia.
Kissat ovat aivan järjettömän hieno asia.
31.3.05
Meillä oli täällä joskus kiva pieni yhteisö
Tuli sama olo kuin tänään Kirstille silloin kun ensi kerran havaitsin kirjoitusoppaan bloggaajille. Minä tuohduin ja kuvotuin. Mikä tuo anonyymihenkilö kuvittelee olevansa tullessaan tyhjästä ja ilmoittaessaan blogia jo kauan pitäneille miten homma tehdään? Jos se on vitsi, ei minua naurata, ja sen kuitenkin mieluummin toivoisin olevan vitsi kuin totta.
Bloggausohjeita! Mikäpä siinä! Tasapäistetään blogit, kun maailmasta on muutkin tekstit jo jauhettu persoonattomaksi massaksi josta ei saa erottua koska jos erottuu ei menesty. Tehdään blogitkin toistensa peilikuviksi, kirjoitetaan vain tietyllä tavalla! Ohjeblogin tagline kertoo kirjoittajan ideologiasta paljon enemmän kuin haluaisin tietää: "Näin kirjoitat tehokkaita tekstejä blogiin". Markkinointiajattelu jyrää. Ei olla persoonallisia, ei tehdä niin kuin itse haluttaisiin, muututaan samanlaisiksi, ollaan tehokkaita. Aina kun jollekin alalle aletaan kirjoittaa "ohjeita" on se ala tullut enemmän tai vähemmän tiensä päähän.
Minulle tekstissä on tärkeintä ollut aina se, että sääntöjä ei ole. Ei ole ohjeita. On olemassa loppumaton määrä tapoja tehdä, eikä mikään niistä ole oikeampi kuin toinen. Täältäkin ne yrittävät sen viedä.
Blogit ovat kuulemma jo Ilta-sanomissa. Eikö täällä maailmassa mikään enää pysy tyylikkäänä ja vain harvojen huomaamana alakulttuurina? Masentaa.
Bloggausohjeita! Mikäpä siinä! Tasapäistetään blogit, kun maailmasta on muutkin tekstit jo jauhettu persoonattomaksi massaksi josta ei saa erottua koska jos erottuu ei menesty. Tehdään blogitkin toistensa peilikuviksi, kirjoitetaan vain tietyllä tavalla! Ohjeblogin tagline kertoo kirjoittajan ideologiasta paljon enemmän kuin haluaisin tietää: "Näin kirjoitat tehokkaita tekstejä blogiin". Markkinointiajattelu jyrää. Ei olla persoonallisia, ei tehdä niin kuin itse haluttaisiin, muututaan samanlaisiksi, ollaan tehokkaita. Aina kun jollekin alalle aletaan kirjoittaa "ohjeita" on se ala tullut enemmän tai vähemmän tiensä päähän.
Minulle tekstissä on tärkeintä ollut aina se, että sääntöjä ei ole. Ei ole ohjeita. On olemassa loppumaton määrä tapoja tehdä, eikä mikään niistä ole oikeampi kuin toinen. Täältäkin ne yrittävät sen viedä.
Blogit ovat kuulemma jo Ilta-sanomissa. Eikö täällä maailmassa mikään enää pysy tyylikkäänä ja vain harvojen huomaamana alakulttuurina? Masentaa.
28.3.05
Host host mummel rap host
Alunperin tapahtuma kulki nimellä peli-ilta, mutta se pääsi venymään; lähdin kotoa kävelemään kohti Martin puutalokortteleita kahden aikaan lauantai-iltapäivänä ja palasin takaisin kopperooni maanantaina neljän jälkeen. Kaksi vuorokautta ja risat alkaa olla jo siinä "illan" käsitteen rajoilla. Ei tällaisia asioita voi koskaan tarpeeksi arvostaa. Kyky olla rennosti, stressaamatta. Jos haluaa jatkaa levonkaltaista roikkumista toisenkin vuorokauden niin miksei. Tämä yhteiskunta on liian kiireinen. Meillä niukasti alle kolmekymppisillä on oikeus taantua.
Käytössämme oli lainattu Playstation kakkonen ja Grand theft auto -sarjan viimeisin osa. Aluksi ahdistuin pelin väkivaltaisuudesta ja moraalittomuudesta, mutta sunnuntai-iltapäivään mennessä rusikoin poliiseja kaksipäisellä dildolla ja viiltelin mummon hengiltä keskelle suojatietä ilman mitään erityistä syytä. Minun lapsuudessani tietokonepelit olivat hauskoja, mutta voi veikkoset, niin oli tämäkin. Toinen viikonloppua yhtä vahvasti leimannut peli oli Great Giana sisters, jota pelasimme kahdella kannettavalla HP:lla kuusnelosemulaattorin voimin.
Etsi eroja.
Yritän tosissani vierottaa itseni internetistä, mikä saattaa johtaa päivitysten vähentymiseen Silmänkääntövankilassa, ja katso! Kaikilla oli heti parempi mieli. Tämä verkkoperkele syö minut ontoksi sisältä. Olisi kiva tehdä jotain ei-virtuaalista elämällään taas pitkästä aikaa; tai ainakin jotain ei-interaktiivista. Ihan vain itselleen. Kaikella on nykyisin yleisö, jokaisella on kohde, merkitykset katoavat saumoihin.
Minulla on aina pidemmän ystävien parissa vietetyn ajan jälkeen vahva tunne verkkomaailman ahdistavasta keinotekoisuudesta, ja niin kai taas. Suuntaus oli joka tapauksessa muodostumassa jo ennen tätä viikonloppua. Meillä oli kyllä hauskaa. Missä menevät keinotodellisuuden rajat?
Olen hieman yli viikon aikana nukkunut neljässä eri paikassa, ja minä olen aina suhtautunut matkustamiseen ja muiden luona yöpymiseen perin nihkeästi. Vanha oppii uutta, ja minä näköjään myös. Kaikki oli helpompaa ennen kuin. Ja silloin kun.
Mukavuudenhalussani en tajunnut nieleväni kilometreittäin siimaa jonka päässä odotti väkäsekäs koukku.
Käytössämme oli lainattu Playstation kakkonen ja Grand theft auto -sarjan viimeisin osa. Aluksi ahdistuin pelin väkivaltaisuudesta ja moraalittomuudesta, mutta sunnuntai-iltapäivään mennessä rusikoin poliiseja kaksipäisellä dildolla ja viiltelin mummon hengiltä keskelle suojatietä ilman mitään erityistä syytä. Minun lapsuudessani tietokonepelit olivat hauskoja, mutta voi veikkoset, niin oli tämäkin. Toinen viikonloppua yhtä vahvasti leimannut peli oli Great Giana sisters, jota pelasimme kahdella kannettavalla HP:lla kuusnelosemulaattorin voimin.
Etsi eroja.
Yritän tosissani vierottaa itseni internetistä, mikä saattaa johtaa päivitysten vähentymiseen Silmänkääntövankilassa, ja katso! Kaikilla oli heti parempi mieli. Tämä verkkoperkele syö minut ontoksi sisältä. Olisi kiva tehdä jotain ei-virtuaalista elämällään taas pitkästä aikaa; tai ainakin jotain ei-interaktiivista. Ihan vain itselleen. Kaikella on nykyisin yleisö, jokaisella on kohde, merkitykset katoavat saumoihin.
Minulla on aina pidemmän ystävien parissa vietetyn ajan jälkeen vahva tunne verkkomaailman ahdistavasta keinotekoisuudesta, ja niin kai taas. Suuntaus oli joka tapauksessa muodostumassa jo ennen tätä viikonloppua. Meillä oli kyllä hauskaa. Missä menevät keinotodellisuuden rajat?
Olen hieman yli viikon aikana nukkunut neljässä eri paikassa, ja minä olen aina suhtautunut matkustamiseen ja muiden luona yöpymiseen perin nihkeästi. Vanha oppii uutta, ja minä näköjään myös. Kaikki oli helpompaa ennen kuin. Ja silloin kun.
Mukavuudenhalussani en tajunnut nieleväni kilometreittäin siimaa jonka päässä odotti väkäsekäs koukku.
24.3.05
Rastaatta
Pääsiäinen, miten merkityksetöntä! Turun ylioppilaslehden englanninkielinen kolumni oli viime numerossa otsikoitu "Easter, bigger than Christmas for some". Olisin mielelläni jatkanut sitä alaotsikolla "A Shitload of nothing for most". Taas saa turhautua ylimääräisistä pyhistä jolloin mikään ei liiku eivätkä paikat ole auki. Piti alkossakin käydä jo tänään, vaikka suunniteltua ohjelmaa on vasta lauantaina, jatkuen todennäköisesti kauas sunnuntain puolelle. Varustukseen kuuluu tällä hetkellä makuupussi, tietokone, uimahousut, pullo australialaista valkoviiniä ja kamera. Voi tulla outo viikonloppu. Sitä odotellessa vietän pitkähkönperjantain maalla.
Olen pahoillani että aiheutin epäsuorasti monen kiinnostuksella lukeman blogin päättymisen.
Olen pahoillani että aiheutin epäsuorasti monen kiinnostuksella lukeman blogin päättymisen.
23.3.05
Tanssin ajatuksen kaaria ja olen niin saatanan väsynyt
Kesti kolme tuntia herätä tänään, kolme senjälkeistä tuntia kun olin noussut sängystä, minkä tein vasta yhdeksältä, eli noin kaksi tuntia normaalia heräämisaikaani myöhemmin. Uni ei päästänyt otteestaan, siinä polulta aukesi luukku, jonka kautta putosin syöveriin, siellä velloi orgaanisen näköistä massaa joka hetkittäin kiinteytyi hampaiksi, silmiksi ja milloin miksikin. Se söi ihmisiä. Sen kautta piti mennä. Luukun jälkeen pääsi vihreään laaksoon, joka muuttui tietokonepeliksi. Kaksi matoarmeijaa tappoi toisiaan, niiden nimet leijuivat ilmassa, ja jostain syystä kaikilla oli jokin Dylanin albumin nimi, muistan ainakin "John Wesley Hardingin" ja "Blonde on blonden". Jossain vaiheessa madot muuttuivat peurantapaisiksi eläimiksi. Yksi haavoittui kaulaan, jouduin viiltämään sen kurkkuun haavan jottei se olisi tukehtunut vereensä. Meistä tuli ystävät. Alitajunta, mitä helvettiä taas yrität sanoa?
Kun lopulta heräsin, laitoin Van Morrisonin Astral weeksin soimaan ja se vei mukanaan kuin uni aiemmin. Tanssin ympäri kahdeksaatoista neliötäni. Nautin olosta. Sitten vilkaisin ikkunasta ulos, ja 50 metrin päässä minusta seisoi surujoukko kukkasineen ja mustine takkeineen, arkkua laskettiin hautaan. Pysäytti. Laitoin ruokaa, menin sen jälkeen tupakalle, saattojoukko oli kadonnut, mutta tyttö vaaleanpunaisessa pipossa käveli hitaasti kukkasten peittämän haudan ääreen. Hän seisoi paikallaan liikkumatta saman ajan jonka vietin parvekkeella. Niin lähellä ettei olisi tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa ja olisin voinut puhua hänelle. Sisälle palattuani huomasin että taas nukutti. Taas aukesi polulla luukku joka imaisi sisäänsä, taas madot taistelivat, taas laskin veret. Minä olen tottunut tulkitsemaan uniani ja minä olen tottunut siihen että joku on aina osannut löytää niistä elementtejä joita en ole itse havainnut.
Onko lapsen hyväksikäyttö liian vaikea aihe käsiteltäväksi lyhytelokuvassa? Ainakin se on vaikea kirjoittaa. Työstin aamupäivällä synopsista. En enää tiedä väsyttääkö, raja ylittyi, nyt vain puhkon suonia.
Kahville. Jos helpottaisi.
"'I'm tired' I said
'You always look tired' she said
'I'm admired' I said
'You always look tired' she said"
(Elbow / Fugitive motel)
Kun lopulta heräsin, laitoin Van Morrisonin Astral weeksin soimaan ja se vei mukanaan kuin uni aiemmin. Tanssin ympäri kahdeksaatoista neliötäni. Nautin olosta. Sitten vilkaisin ikkunasta ulos, ja 50 metrin päässä minusta seisoi surujoukko kukkasineen ja mustine takkeineen, arkkua laskettiin hautaan. Pysäytti. Laitoin ruokaa, menin sen jälkeen tupakalle, saattojoukko oli kadonnut, mutta tyttö vaaleanpunaisessa pipossa käveli hitaasti kukkasten peittämän haudan ääreen. Hän seisoi paikallaan liikkumatta saman ajan jonka vietin parvekkeella. Niin lähellä ettei olisi tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa ja olisin voinut puhua hänelle. Sisälle palattuani huomasin että taas nukutti. Taas aukesi polulla luukku joka imaisi sisäänsä, taas madot taistelivat, taas laskin veret. Minä olen tottunut tulkitsemaan uniani ja minä olen tottunut siihen että joku on aina osannut löytää niistä elementtejä joita en ole itse havainnut.
Onko lapsen hyväksikäyttö liian vaikea aihe käsiteltäväksi lyhytelokuvassa? Ainakin se on vaikea kirjoittaa. Työstin aamupäivällä synopsista. En enää tiedä väsyttääkö, raja ylittyi, nyt vain puhkon suonia.
Kahville. Jos helpottaisi.
"'I'm tired' I said
'You always look tired' she said
'I'm admired' I said
'You always look tired' she said"
(Elbow / Fugitive motel)
22.3.05
"Mehän ovat kuin kaksi marjaa", ja muita lähinnä ajantappomielessä ylöskirjattuja asioita
Minulle on muutaman kerran sanottu, että olen Tommi Liimatan näköinen. Ei ole ollut niinkään paikkansa pitävä väite mielestäni, ennen kuin satuin näkemään itsestäni viime viikonloppuna otetun kuvan. Siis katsokaa nyt itsekin:
Että tällaista tänään. Kumpi meistä kadottaa identiteettinsä? Kaipaisiko Abso joskus Tommi-tuuraajaa keikoille? Olisin heti valmis!
Olen asunut tässä yksiössä nyt neljä kuukautta, ja tänään kuulin ensimmäisen kerran kuinka naapurissa harrastettiin seksiä. Tunsin iloa siitä että jollakulla tässä mehiläiskennossa on elämää. Kaksiossa asuessa sitä touhua sai kuulla eri suunnilta kyllästymiseen asti, täällä ei. Seinäthän ovat tietenkin kuin paperia, joten yksityiskohdistakin sai nauttia. Lopulta kyllästyin ja lähdin ulos. Tuskin olin päässyt ovesta kun vastaan tuli paitsi nuutunut seminaaristapalaaja, myös äänekäs kulkue, joka kenties esitti jonkinlaista pääsiäisdramatisointia, ainakin yksi kantoi isoa ristiä. Olisivat nyt vähän vaivautuneet; nasaretilaisehko pukeutuminen olisi auttanut uskottavuuteen. Toppatakeissaan ja pipoissaan kulkue näytti jotenkin, no, väsähtäneeltä, eikä auttanut se, että ristinkantajalla näytti olevan hirmu hauskaa.
Herra K kertoi tänään lounaalla seikan, josta pelkäsi maineensa menevän, mitä koitan edesauttaa julkaisemalla faktan täällä: Tommi Läntinen (Tommeja tänään riittää) on hänen useimmin keikalla näkemänsä artisti. Miksen minä ikinä kirjoita mistään muusta kuin Tommi Läntisestä ja hänen keikoistaan? Eikun kirjoitanpa.
Jonin Elämä ja teot on hyvin kirjoitettu kolumninkaltainen blogi, joka ansaitsee laajemman huomion. Eilen hän totesi että kaikesta sanomastaan on yleensä 90% ironiaa. Olen huomannut saman, mutta jäin silti miettimään: oliko tuo kyseinen toteamus ironiaa? Pää alkoi hajoilla. Tunnen myös nöyryyttä sen edessä, että joku on tänä blogger-aikakautena viitsinyt nähdä vaivaa koodatakseen itse bloginsa. Ohhoh.
Marimba muistutti muutama päivä sitten musiikkikirjaston olemassaolosta. Olen sen aktiivisesti unohtanut, viisi ja puoli vuotta Turussa ja olen sieltä muistaakseni kerran levyjä lainannut. No, vahinko takaisin, marssin sinne eilen (tieto siitä, että kirjaston muuton vuoksi levyjen eräpäivä menee pitkälle toukokuun puolelle, ei haitannut) ja vielä uudestaan tänään, yhteensä hyllystä lähti mukaan 21 levyä. Mitkä jumalaiset valikoimat kaikkea hämärämpää tavaraa! Potkin itseäni päähän siitä, että vasta nyt sinne ajaudun, vaikka toisaalta, parempi myöhään. Mukaan lähtivät seuraavat levyt:
Laurie Anderson: Big science
Aphex Twin: Richard D. James album
John Cale: The Academy in peril
Current 93: Sleep has his house
Curved Air: Phantasmagoria
Miles Davis: In a silent way
Dead Can Dance: Into the labyrinth
The Doors: Strange days
Bob Dylan: Nashville skyline
Hatfield and the North: The Rotters club
Henry Cow: In praise of learning
Michael Hoenig: Departure from the northern wasteland
Loveproge (eri esittäjiä)
Van Morrison: Astral weeks
Yoko Ono: Plastin Ono band
Jukka Orma: Kultahiekkaa
Kari Peitsamo: Vedestä nousee kasvi
Kauko Röyhkä: Kaksi koiraa
Soft Machine: Third
Univers Zero: Heatwave
Sophie Zelmani: Sing and dance
...käytännössä kaikki artisteja, joiden tuotantoon on parhaimmillaan pian kymmenen vuoden ajan pitänyt tutustua, mutta aina se on jäänyt, monia näistä ei tahdo löytää mistään kaupasta, osaa ei edes netin kautta. Davis, Dylan, Peitsamo ja Röyhkä tietenkin tutumpia, mutta näitä levyjä en ole kuullut. Kylläpä sisälläni taas tämänkin pläjäyksen äärellä nautiskelija hyrrää. Paitsi tällä hetkellä, kun päässä soi loputtomana luuppina Aphex Twinin "Milkman". Ottakaa se pois.
Lopuksi testitulos, tämä kirjallisuuden klassikko olen:
Virginia Woolf: Orlando. You are a challenge, for
outer events, the outside world, the time etc.
play no importance to you. Your focus is in
writing, in gender issues, and inside your own
head. Self-analysis and exploration of yourself
as well as the outer world hold great
importance to you.
Which literature classic are you?
Pitäisi kai sivistää itseään sen verran että tuon lukisi. Ää, jos kattois vaan sen leffan.
Että tällaista tänään. Kumpi meistä kadottaa identiteettinsä? Kaipaisiko Abso joskus Tommi-tuuraajaa keikoille? Olisin heti valmis!
Olen asunut tässä yksiössä nyt neljä kuukautta, ja tänään kuulin ensimmäisen kerran kuinka naapurissa harrastettiin seksiä. Tunsin iloa siitä että jollakulla tässä mehiläiskennossa on elämää. Kaksiossa asuessa sitä touhua sai kuulla eri suunnilta kyllästymiseen asti, täällä ei. Seinäthän ovat tietenkin kuin paperia, joten yksityiskohdistakin sai nauttia. Lopulta kyllästyin ja lähdin ulos. Tuskin olin päässyt ovesta kun vastaan tuli paitsi nuutunut seminaaristapalaaja, myös äänekäs kulkue, joka kenties esitti jonkinlaista pääsiäisdramatisointia, ainakin yksi kantoi isoa ristiä. Olisivat nyt vähän vaivautuneet; nasaretilaisehko pukeutuminen olisi auttanut uskottavuuteen. Toppatakeissaan ja pipoissaan kulkue näytti jotenkin, no, väsähtäneeltä, eikä auttanut se, että ristinkantajalla näytti olevan hirmu hauskaa.
Herra K kertoi tänään lounaalla seikan, josta pelkäsi maineensa menevän, mitä koitan edesauttaa julkaisemalla faktan täällä: Tommi Läntinen (Tommeja tänään riittää) on hänen useimmin keikalla näkemänsä artisti. Miksen minä ikinä kirjoita mistään muusta kuin Tommi Läntisestä ja hänen keikoistaan? Eikun kirjoitanpa.
Jonin Elämä ja teot on hyvin kirjoitettu kolumninkaltainen blogi, joka ansaitsee laajemman huomion. Eilen hän totesi että kaikesta sanomastaan on yleensä 90% ironiaa. Olen huomannut saman, mutta jäin silti miettimään: oliko tuo kyseinen toteamus ironiaa? Pää alkoi hajoilla. Tunnen myös nöyryyttä sen edessä, että joku on tänä blogger-aikakautena viitsinyt nähdä vaivaa koodatakseen itse bloginsa. Ohhoh.
Marimba muistutti muutama päivä sitten musiikkikirjaston olemassaolosta. Olen sen aktiivisesti unohtanut, viisi ja puoli vuotta Turussa ja olen sieltä muistaakseni kerran levyjä lainannut. No, vahinko takaisin, marssin sinne eilen (tieto siitä, että kirjaston muuton vuoksi levyjen eräpäivä menee pitkälle toukokuun puolelle, ei haitannut) ja vielä uudestaan tänään, yhteensä hyllystä lähti mukaan 21 levyä. Mitkä jumalaiset valikoimat kaikkea hämärämpää tavaraa! Potkin itseäni päähän siitä, että vasta nyt sinne ajaudun, vaikka toisaalta, parempi myöhään. Mukaan lähtivät seuraavat levyt:
Laurie Anderson: Big science
Aphex Twin: Richard D. James album
John Cale: The Academy in peril
Current 93: Sleep has his house
Curved Air: Phantasmagoria
Miles Davis: In a silent way
Dead Can Dance: Into the labyrinth
The Doors: Strange days
Bob Dylan: Nashville skyline
Hatfield and the North: The Rotters club
Henry Cow: In praise of learning
Michael Hoenig: Departure from the northern wasteland
Loveproge (eri esittäjiä)
Van Morrison: Astral weeks
Yoko Ono: Plastin Ono band
Jukka Orma: Kultahiekkaa
Kari Peitsamo: Vedestä nousee kasvi
Kauko Röyhkä: Kaksi koiraa
Soft Machine: Third
Univers Zero: Heatwave
Sophie Zelmani: Sing and dance
...käytännössä kaikki artisteja, joiden tuotantoon on parhaimmillaan pian kymmenen vuoden ajan pitänyt tutustua, mutta aina se on jäänyt, monia näistä ei tahdo löytää mistään kaupasta, osaa ei edes netin kautta. Davis, Dylan, Peitsamo ja Röyhkä tietenkin tutumpia, mutta näitä levyjä en ole kuullut. Kylläpä sisälläni taas tämänkin pläjäyksen äärellä nautiskelija hyrrää. Paitsi tällä hetkellä, kun päässä soi loputtomana luuppina Aphex Twinin "Milkman". Ottakaa se pois.
Lopuksi testitulos, tämä kirjallisuuden klassikko olen:
Virginia Woolf: Orlando. You are a challenge, for
outer events, the outside world, the time etc.
play no importance to you. Your focus is in
writing, in gender issues, and inside your own
head. Self-analysis and exploration of yourself
as well as the outer world hold great
importance to you.
Which literature classic are you?
Pitäisi kai sivistää itseään sen verran että tuon lukisi. Ää, jos kattois vaan sen leffan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)