Näen ikkunasta kuolleen ihmisen. Hän makaa bussipysäkin takana ruohikkoisessa märässä rinteessä hautausmaan muurin vieressä. Pysäkillä odottavat ihmiset eivät näe kuollutta, sillä he ovat tätä kohti selin, minkä lisäksi kuollut on heitä paljon ylempänä, ja makaa vaakatasossa. Minä näen hänet toisen kerroksen ikkunastani. Hänestä vain muutaman metrin päässä makaa maan alla kymmenittäin kuolleita lisää. Jokaisen kohdalla on kivi, johon on kirjoitettu nimi ja numerot. Niiden perusteella heidät erottaa muista. Olisi ikävä käydä seisomassa väärän kuolleen ihmisen yläpuolella. Bussipysäkin takana makaavalla kuolleella on paksu sininen toppatakki ja sikäli kun näen, vain toinen kenkä.
Muistelen sitä aiempaa kertaa jona näin kuolleen. Olin kuuden, oli ensimmäistä luokkaa edeltävä kesäloma. Minä ja serkkupoika metsäretkellä, paljonpa muuta tekemistä niillä seuduilla oli. Olimme kävelleet kolmisen kilometriä, aluksi polkuja pitkin, jossain vaiheessa päätimme ottaa etäisyyttä aiemmin kuljetusta ja oikaista omaa reittiämme järvelle. Päädyimme pienelle vihreää hometta kasvavasta lastulevystä kootulle kopille, sen kattona oli repalereunainen pala aaltopeltiä. Koppi sijaitsi pienellä aukiolla suurten mäntyjen ympäröimänä, polkua sinne ei johtanut mistään. Haju oli hirvittävä. Yksi neljästä lastulevystä oli hieman vinossa, se kai toimi ovena, oli otettava kokonaan pois jos halusi sisään. Serkku kurkisti sisään ensin, minä sitten. Kopissa oli pimeää, haju tukki kaikki aistit. Hetken kun räpytteli näki paksumahaisen ihmisen joka nojasi yhteen seinistä, pää roikkui niin että kasvoja ei näkynyt. Päällä oli villapaita, muistan että siitä kasvoi suuria sieniä. Toinen käsi näkyi villapaidan hihasta, ja pimeydestä huolimatta olen varma että se oli pikimusta. Sormet näyttivät pitkiltä ja venyneiltä.
Emme jatkaneet matkaamme järvelle. Halusin kirjoittaa näkemästäni, mutta vaikka olen monesti yrittänyt, kesti yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin osasin. Olin siihen mennessä muuttunut kokonaan tekstiksi. Olin onnistuneesti katkaissut juureni, kasvattanut kuoren. Sinitoppatakkisen kuolleen selässä istuu talitintti.
PS. Jep, olin se minä oikein kuvan kanssa eilisessä Turun sanomassa yliopiston neljään periodiin siirtymistä käsitelleessä jutussa. Se on nyt virallisesti painettu lehteen: "Ugukselle sopii parhaiten verkkainen opiskelutahti". Kun sukulainen, professori tai Kelan virkailija seuraavan kerran rykäisee tietävästi ja kysäisee kauttarantain miksen jo pikkuhiljaa valmistu voin heilutella hänen edessään tätä artikkelia. Verkkaisesti.
17.1.05
Silmänräpäyksiä, osa 30
Suolakurkkuja jumalauta, miten ihmisen voi tehdä näin järjettömästi mieli suolakurkkuja?
Rekisteröin ympäristöäni, tilannetta. Kämppä jossa on nyt asuttu vuosi ja risat, seiniltä puuttu vielä tauluja. Televisiossa kirjailija Tervo on hauska, minun tekee mieli suolakurkkuja.
Ann-Mari lähti ulos ovi paukkuen, ei tule takaisin ihan äkkiä. Maistan veren suussa.
Suolakurkkuja, vaikka leivän päällä, ja helvetin paksu siivu goudajuustoa, mahdollisimman rasvaista ja suolaista hollantilaista goudajuustoa. Tai ehkä sittenkin pelkkiä suolakurkkuja, ihan puhtaasti yksin, suoraan purkista haarukalla.
Politiikasta väännetään vitsiä, ja minä katselen ulos laskevan auringon säteitä jotka saavat pihan muut talot näyttämään peilistä tehdyiltä. Vatsani kurisee, lattialla on pulloja. Ann-Mari lähti baariin ja minä olen ihan saatanan tyytyväinen siitä. Niska on aika omituisessa asennossa ja sitä särkee, yritän ymmärtää miksi en kykene kääntämään päätäni.
Lattialla on myös kengät, olohuoneen lattialla, enkä tiedän kenen ne ovat. Likaiset kengät, mistä seuraa likainen matto, suolakurkkuja, tahdon todella suolakurkkuja. Taitavat kaupat olla kiinni. On niin myöhä että arkenakin olisivat, nyt on lauantai. Ei taida mistään enää saada. Jos soittaisin Ann-Marille.
Ei taida kannattaa.
"This is the last time I'll abandon you
And this is the last time I'll forget you
I wish I could"
(Muse / Stockholm syndrome)
"So have a good drown, as you go down, alone
Dragged down by the stone"
(Pink Floyd / Dogs)
Rekisteröin ympäristöäni, tilannetta. Kämppä jossa on nyt asuttu vuosi ja risat, seiniltä puuttu vielä tauluja. Televisiossa kirjailija Tervo on hauska, minun tekee mieli suolakurkkuja.
Ann-Mari lähti ulos ovi paukkuen, ei tule takaisin ihan äkkiä. Maistan veren suussa.
Suolakurkkuja, vaikka leivän päällä, ja helvetin paksu siivu goudajuustoa, mahdollisimman rasvaista ja suolaista hollantilaista goudajuustoa. Tai ehkä sittenkin pelkkiä suolakurkkuja, ihan puhtaasti yksin, suoraan purkista haarukalla.
Politiikasta väännetään vitsiä, ja minä katselen ulos laskevan auringon säteitä jotka saavat pihan muut talot näyttämään peilistä tehdyiltä. Vatsani kurisee, lattialla on pulloja. Ann-Mari lähti baariin ja minä olen ihan saatanan tyytyväinen siitä. Niska on aika omituisessa asennossa ja sitä särkee, yritän ymmärtää miksi en kykene kääntämään päätäni.
Lattialla on myös kengät, olohuoneen lattialla, enkä tiedän kenen ne ovat. Likaiset kengät, mistä seuraa likainen matto, suolakurkkuja, tahdon todella suolakurkkuja. Taitavat kaupat olla kiinni. On niin myöhä että arkenakin olisivat, nyt on lauantai. Ei taida mistään enää saada. Jos soittaisin Ann-Marille.
Ei taida kannattaa.
"This is the last time I'll abandon you
And this is the last time I'll forget you
I wish I could"
(Muse / Stockholm syndrome)
"So have a good drown, as you go down, alone
Dragged down by the stone"
(Pink Floyd / Dogs)
Silmänräpäyksiä, osa 29
Kesäteatterielämää, kaksviiden helle, kolajuoma ja ihmisiä joita kiinnostaa vain sen oman sukulaisen roolisuoritus. Naapurin isäntä ei näyttämötaiteesta perusta, traktorin ääni peittää hiljaisimmat vuorosanat alleen. Ei välissä tosin olekaan kuin pieni koivusaareke ja muutama hehtaari peltoa.
Bongailen Kamillan entisiä luokkatovereita näyttelijöiden joukosta ja yritän muistella heidän nimiään. Kehitän pelin. Jokaisesta muistamastani tytön nimestä saan kaksi pistettä, jokaisesta pojasta yhden. Toisaalta jokainen tunnettu naama ilman nimeä tuo tytöistä yhden ja pojista kaksi pojoa miinusta. Lopulta sekoan laskuissa, alan katsella omaa ikäluokkaani mutta en näe ainuttakaan sen paremmin yleisön kuin draamankaan puolella.
Toisen näytöksen alkaessa älyän katsoa ohjelmalehtistä ja minulle selviää että näytelmä on Shakespearea. Saavutus sinänsä, ensimmäinen Sheikkini ja ikää pian kaksneljä. Näytelmän lopuksi taputan. Pyörtynyttä mummoa löyhytetään ohjelmalehdistä tehdyillä viuhkoilla ja loput limsat myydään alella pois. Paahteessa kuumenneet pullot eivät tunnu kiinnostavan ketään. Isä istuu huokaisten takapenkille selkä märkänä ja äiti viereeni, minä saan luvan ajaa kotiin. Kamilla tulee junalla tunnin päästä, kuka tietää mistä. Ei se koskaan sano. Mökillä lämmitetään sitten illalla sauna.
Bongailen Kamillan entisiä luokkatovereita näyttelijöiden joukosta ja yritän muistella heidän nimiään. Kehitän pelin. Jokaisesta muistamastani tytön nimestä saan kaksi pistettä, jokaisesta pojasta yhden. Toisaalta jokainen tunnettu naama ilman nimeä tuo tytöistä yhden ja pojista kaksi pojoa miinusta. Lopulta sekoan laskuissa, alan katsella omaa ikäluokkaani mutta en näe ainuttakaan sen paremmin yleisön kuin draamankaan puolella.
Toisen näytöksen alkaessa älyän katsoa ohjelmalehtistä ja minulle selviää että näytelmä on Shakespearea. Saavutus sinänsä, ensimmäinen Sheikkini ja ikää pian kaksneljä. Näytelmän lopuksi taputan. Pyörtynyttä mummoa löyhytetään ohjelmalehdistä tehdyillä viuhkoilla ja loput limsat myydään alella pois. Paahteessa kuumenneet pullot eivät tunnu kiinnostavan ketään. Isä istuu huokaisten takapenkille selkä märkänä ja äiti viereeni, minä saan luvan ajaa kotiin. Kamilla tulee junalla tunnin päästä, kuka tietää mistä. Ei se koskaan sano. Mökillä lämmitetään sitten illalla sauna.
Kuinka aloittaa viikko
1. Näe sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pitkä uni, jossa viime keväänä luotasi lähtenyt puolisosi palaa takaisin, ja jossa keskustelette tuntikaudet kaikesta siitä mikä ihmisten välillä voi mennä pieleen ja miten se on mahdollista korjata.
2. Herää. (varoitus; tämä vaihe saattaa olla yllättävän rankka)
3. Avaa tietokone, tuijota kolme tuntia sähköpostiohjelmaa miettien miten kertoisit hänelle näkemästäsi unesta.
4. Kun alkaa heikottaa, syö.
5. Hylkää ajatus postista. Olet nyt saanut viikollesi juuri sellaisen alun kuin ansaitsetkin. Olet valmis seuraavien päivien aikana alkaviin seminaareihin ja luentoihin. Olet valmis kirjallisiin töihin. Sinulla on henkisiä voimavaroja vaikka valmistumiseen. Olet riehakas ja onnellinen. Et tietenkään toivo voivasi lakata olemasta. Polta parvekkeella tupakka. Se lyhentää elämääsi kivasti.
*
Jaa no toisaalta voihan sitä tietenkin myös tehdä aikaavieviä nettitestejä (Skm) jotka paljastavat kiistatta että vaikka luuseri olenkin niin nörttiä minusta ei saa tekemälläkään:
2. Herää. (varoitus; tämä vaihe saattaa olla yllättävän rankka)
3. Avaa tietokone, tuijota kolme tuntia sähköpostiohjelmaa miettien miten kertoisit hänelle näkemästäsi unesta.
4. Kun alkaa heikottaa, syö.
5. Hylkää ajatus postista. Olet nyt saanut viikollesi juuri sellaisen alun kuin ansaitsetkin. Olet valmis seuraavien päivien aikana alkaviin seminaareihin ja luentoihin. Olet valmis kirjallisiin töihin. Sinulla on henkisiä voimavaroja vaikka valmistumiseen. Olet riehakas ja onnellinen. Et tietenkään toivo voivasi lakata olemasta. Polta parvekkeella tupakka. Se lyhentää elämääsi kivasti.
*
Jaa no toisaalta voihan sitä tietenkin myös tehdä aikaavieviä nettitestejä (Skm) jotka paljastavat kiistatta että vaikka luuseri olenkin niin nörttiä minusta ei saa tekemälläkään:
16.1.05
Sade raahautui sisään
Minä pidän listoista. Pari kuukautta sitten onnistuin yrittämättäkin aloittamaan tällä kirjalistallani muoti-ilmiön, jossa kaikki listasivat kirjahyllynsä tähtihetkiä. Nyt seuraa saman musiikkiversio ja mitenköhän käy? Haaste on kovempi, koska musiikkiaan listaavat kaikki ja vaarana on hukkua massaan. Onneksi siis kävellessäni eilen ainejärjestömme hallituksen vallanvaihtotilaisuuden jälkeisiin vapaamuotoisiin bileisiin (or somesuch) keksin paitsi käyttää kaikkien listaamieni äänitteiden kuvailemiseen vain kolmea sanaa; eikä tässä vielä kaikki. Koska olen kirjallinen ihminen, keksin myös jokaiselle levylle kirjallisen vertauskohdan. Aloin pohtia näitä äänite/kirja-yhteensopivuuksia Rehtorinpellonkadulla, ja päätepisteeseeni Kaskenkadun alkupäähän päästyäni oli lista valmis. (Ei se niin kovin pitkä matka ole) Ja jotkut vielä ihmettelevät miksi kuljen aina kaupungilla lasittunein katsein ja huomaamatta ketään tuttuja? Ei sillä että tämä pohjustukseni olisi ollut erityisen merkityksellinen. Itse lista on syntynyt jo kuukausia sitten ja voin sen hyvillä mielin allekirjoittaa yhä vain.
Äänitekokoelmani kymmenen ehdottomasti vaikuttavinta teosta kolmella sanalla kuvailtuna ja sisältäen kirjavertauksen:
1. Boingo / Boingo
Kaikensisältävä. Majesteettinen. Tosi.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Robert Shean & Robert Anton Wilsonin The Illuminatus! Trilogy.
2. Nick Cave & The Bad Seeds / No more shall we part
Kaunis. Täydellinen. Vavisuttava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin.
3. Pink Floyd / Wish you were here
Poisvievä. Paljonsanova. Paljonantava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Musta torni -sarjan ensimmäinen osa.
4. Tori Amos / From the choirgirl hotel
Uhkaava. Paljastava. Syleilevä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi yhdistelmä kolmea suomalaista kirjaa: Olli Jalosen Kenen kuvasta kerrot, Annika Idströmin Veljeni Sebastian ja Kirsti Ellilän Usko, toivo ja kuolema.
5. Pink Floyd / Animals
Pelottava. Raju. Ahdistava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Hohto.
6. Absoluuttinen Nollapiste / Neulainen Jerkunen
Nyrjähtänyt. Leikkivä. Täysinymmärrettävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli.
7. Björk / Homogenic
Katharttinen. Kylmä. Lämmin.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Peter Höegin Lumen taju.
8. Chroma Key / Dead air for radios
Unenkaltainen. Lohduttava. Vainoava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Iain Banksin A Song of stone.
9. Absoluuttinen Nollapiste / Suljettu
Vaikuttava. Hiljentävä. Merkittävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.
10. Nick Cave & The Bad Seeds / Abattoir blues & The Lyre of Orpheus
Kattava. Elämänsisältävä. Osuva.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi John Irvingin Kaikki isäni hotellit tai Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni.
Äänitekokoelmani kymmenen ehdottomasti vaikuttavinta teosta kolmella sanalla kuvailtuna ja sisältäen kirjavertauksen:
1. Boingo / Boingo
Kaikensisältävä. Majesteettinen. Tosi.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Robert Shean & Robert Anton Wilsonin The Illuminatus! Trilogy.
2. Nick Cave & The Bad Seeds / No more shall we part
Kaunis. Täydellinen. Vavisuttava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin.
3. Pink Floyd / Wish you were here
Poisvievä. Paljonsanova. Paljonantava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Musta torni -sarjan ensimmäinen osa.
4. Tori Amos / From the choirgirl hotel
Uhkaava. Paljastava. Syleilevä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi yhdistelmä kolmea suomalaista kirjaa: Olli Jalosen Kenen kuvasta kerrot, Annika Idströmin Veljeni Sebastian ja Kirsti Ellilän Usko, toivo ja kuolema.
5. Pink Floyd / Animals
Pelottava. Raju. Ahdistava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Hohto.
6. Absoluuttinen Nollapiste / Neulainen Jerkunen
Nyrjähtänyt. Leikkivä. Täysinymmärrettävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli.
7. Björk / Homogenic
Katharttinen. Kylmä. Lämmin.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Peter Höegin Lumen taju.
8. Chroma Key / Dead air for radios
Unenkaltainen. Lohduttava. Vainoava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Iain Banksin A Song of stone.
9. Absoluuttinen Nollapiste / Suljettu
Vaikuttava. Hiljentävä. Merkittävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.
10. Nick Cave & The Bad Seeds / Abattoir blues & The Lyre of Orpheus
Kattava. Elämänsisältävä. Osuva.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi John Irvingin Kaikki isäni hotellit tai Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni.
15.1.05
Taas rennohko viikonloppu
BISMILLAH! kimmahti hammaslääkärin työhuoneen takaseinästä kun Freddie Mercury vokaalireväytti sen taas eetteriin puolipaikallisen rockradion kautta. Sai suupieleni kääntymään hymyyn, mikä silminnähden kiusasi hammaslääkäriä, joka jurnautti poran syvemmälle, se tuntui toistelevan hammasluuni sisällä Yhdysvaltojen osavaltion nimeä, Njiark, Njiark, Njiark, tai ehkä kaupungin. Vesi kihosi silmiini ja pääni sisällä lauloin mukana, "let me go!", ääneen en uskaltanut, pelkäsin kieleni puolesta, pora oli sitä lähellä.
Puudutusainetta oli lipsahtanut ruiskuun kaiketi hieman liikaa ja hammaslääkärin viimeisen perjantaiasiakkaan sisään astuessa jo epävakaaksi käynyt käsi lipsahti sekin ja puudutuspiikki oli painunut ikenen sijasta paitsi poskeeni, myös siitä ulos ja jos asiasta jonkin hyvän puolen löysi niin sen, että potilastuoli ei taatusi tuntenut pitkään aikaan kipua. Minä sen sijaan. Yritin josko yninä auttaisi, pusersin käteni samalla nyrkkiin varmuuden vuoksi ja jännitin joka lihaksen, tuskaa se ei keventänyt, mieltä kyllä, ja pian olinkin jo kotona, nakkasin kourallisen särkylääkkeitä sisuksiini ja kalapuikot unohtuivat pannulle, minä tv:n ääreen. Paikallisuutisissa haastateltiin yliopiston lehtoria, joka oli kiedottu syvälle murhaskandaaliin mahdollisesti syyttömänä. Puhelin soi, pelastaen ruokani, melkein. "Olitko jo lähdössä?" En, koska olin unohtanut, mutta ikkunasta näkyvät linja-auton perävalot kertoivat että pian olisin, ja kävellen.
Syntymäpäiväjuhlat, eikä vain yhdet, vaan kahdet. Nyrjäytin nilkkani loikkiessani alas rappusia, mutta nelinkertaisesti lääkärin suosituksen ylittävä kipulääkeannostus siirsi ruumiinvamman huomaamisen puolella vuorokaudella eteenpäin. Outo rahina nilkan paikkeilta toki kiinnitti huomioni, ja muutkin illan mittaan jaksoivat hämmästellä jalan osoittamista lähes 60 astetta normaalista poikkeavaan suuntaan, mutten tullut vilkaisseeksi alas koska epäilin heidän juuri sitä yrittävän. Menin siihen halpaan kerran yläasteella, sittemmin olen ollut viisaampi.
Ajattelin olla illan juomatta koska seuraavanakin päivänä oli iltapuhdetta luvassa, mutta minkäs voi kun viereen istuu Pietarin matkaaja ja alkaa tarjota vodkapaukkuja. Join, särkylääke muistui mieleen kolmannen kohdalla, eikä siinä vaiheessa enää vaikuttanut uhalta terveydelle. Paljon enempää en muistakaan, joku saattoi heittää esineen läpi lasista, tai ehkä se oli pääni, ääni muistuttaa joskus paljolti samaa. Kun porukka alkoi kärttää siirtymistä baariin, ilmoitin poistuvani kotiin nukkumaan ja kohta huomasin tilaavani lisää juotavaa Bristolin tiskiltä. Leukaan sattui, mikä selvisi pian suoraksi seuraukseksi siitä, että jalkakin oli alkanut reagoida luunpalasten toisiaan vasten nirhatessa ja antanut periksi sopivasti baaritiskin edessä, pudottaen samalla minua puolisen metriä alaspäin. Baarimikko oli sillä hetkellä selin, mikä antoi minulle tilaisuuden olla tulematta heitetyksi ulos.
Istuimme tupakoimattomien puolella, ja oudon tutulta kuulostanut ääni ehdotti toistuvasti että joisimme hänen kanssaan maljan tsunamille. Eikö uhreille kuitenkin, joku ehdotti, mikä osui oikeampaan kuin arvasimmekaan, koska tuskin oli Kimble-peli havaittu kun viereisessä pöydässä jo alettiin lyödä miestä rikkinäisellä pullolla, ei sillä ehjemmällä päällä. Veri tirsahti kuin sittemmin poskipäästäni kun viimein hieman ennen kolmea kompuroin Hämeenkadulta näppäräksi päättelemääni aiemmin tuntematonta oikotietä pitkin umpikujaan. Mieleni oli kuitenkin lämmin, koska baarista jäi mukava muisto; kimppahali. Kyllä kannatti, ajattelin ja ehdin jo arvella muistolla olevan fyysinenkin kyky lämmittää kunnes tajusin että olin melkein kotiovella, joka oli melkein näkyvissä savun ja liekkien alta ja vasta sitten muistin etten sittenkään muistanut ottaa niitä kalapuikkoja hellalta.
Puudutusainetta oli lipsahtanut ruiskuun kaiketi hieman liikaa ja hammaslääkärin viimeisen perjantaiasiakkaan sisään astuessa jo epävakaaksi käynyt käsi lipsahti sekin ja puudutuspiikki oli painunut ikenen sijasta paitsi poskeeni, myös siitä ulos ja jos asiasta jonkin hyvän puolen löysi niin sen, että potilastuoli ei taatusi tuntenut pitkään aikaan kipua. Minä sen sijaan. Yritin josko yninä auttaisi, pusersin käteni samalla nyrkkiin varmuuden vuoksi ja jännitin joka lihaksen, tuskaa se ei keventänyt, mieltä kyllä, ja pian olinkin jo kotona, nakkasin kourallisen särkylääkkeitä sisuksiini ja kalapuikot unohtuivat pannulle, minä tv:n ääreen. Paikallisuutisissa haastateltiin yliopiston lehtoria, joka oli kiedottu syvälle murhaskandaaliin mahdollisesti syyttömänä. Puhelin soi, pelastaen ruokani, melkein. "Olitko jo lähdössä?" En, koska olin unohtanut, mutta ikkunasta näkyvät linja-auton perävalot kertoivat että pian olisin, ja kävellen.
Syntymäpäiväjuhlat, eikä vain yhdet, vaan kahdet. Nyrjäytin nilkkani loikkiessani alas rappusia, mutta nelinkertaisesti lääkärin suosituksen ylittävä kipulääkeannostus siirsi ruumiinvamman huomaamisen puolella vuorokaudella eteenpäin. Outo rahina nilkan paikkeilta toki kiinnitti huomioni, ja muutkin illan mittaan jaksoivat hämmästellä jalan osoittamista lähes 60 astetta normaalista poikkeavaan suuntaan, mutten tullut vilkaisseeksi alas koska epäilin heidän juuri sitä yrittävän. Menin siihen halpaan kerran yläasteella, sittemmin olen ollut viisaampi.
Ajattelin olla illan juomatta koska seuraavanakin päivänä oli iltapuhdetta luvassa, mutta minkäs voi kun viereen istuu Pietarin matkaaja ja alkaa tarjota vodkapaukkuja. Join, särkylääke muistui mieleen kolmannen kohdalla, eikä siinä vaiheessa enää vaikuttanut uhalta terveydelle. Paljon enempää en muistakaan, joku saattoi heittää esineen läpi lasista, tai ehkä se oli pääni, ääni muistuttaa joskus paljolti samaa. Kun porukka alkoi kärttää siirtymistä baariin, ilmoitin poistuvani kotiin nukkumaan ja kohta huomasin tilaavani lisää juotavaa Bristolin tiskiltä. Leukaan sattui, mikä selvisi pian suoraksi seuraukseksi siitä, että jalkakin oli alkanut reagoida luunpalasten toisiaan vasten nirhatessa ja antanut periksi sopivasti baaritiskin edessä, pudottaen samalla minua puolisen metriä alaspäin. Baarimikko oli sillä hetkellä selin, mikä antoi minulle tilaisuuden olla tulematta heitetyksi ulos.
Istuimme tupakoimattomien puolella, ja oudon tutulta kuulostanut ääni ehdotti toistuvasti että joisimme hänen kanssaan maljan tsunamille. Eikö uhreille kuitenkin, joku ehdotti, mikä osui oikeampaan kuin arvasimmekaan, koska tuskin oli Kimble-peli havaittu kun viereisessä pöydässä jo alettiin lyödä miestä rikkinäisellä pullolla, ei sillä ehjemmällä päällä. Veri tirsahti kuin sittemmin poskipäästäni kun viimein hieman ennen kolmea kompuroin Hämeenkadulta näppäräksi päättelemääni aiemmin tuntematonta oikotietä pitkin umpikujaan. Mieleni oli kuitenkin lämmin, koska baarista jäi mukava muisto; kimppahali. Kyllä kannatti, ajattelin ja ehdin jo arvella muistolla olevan fyysinenkin kyky lämmittää kunnes tajusin että olin melkein kotiovella, joka oli melkein näkyvissä savun ja liekkien alta ja vasta sitten muistin etten sittenkään muistanut ottaa niitä kalapuikkoja hellalta.
14.1.05
Hauskuutusta Tellukkelua!! (mm. Nuru nauru!)
Olisin ajanut aamulla parran jos olisin tiennyt että Turun sanomien kuvaaja räiskii minusta sarjana kuvia Juslenian aulassa ja edustalla, mutta sellaisia asioita ei välttämättä tule tajunneeksi kun lähtee kevätlukukauden ensimmäiselle tunnille. Kevätlukukausi on tässä oleellinen sana, sillä minua & opiskelutoveriani haastateltiin juuri aiheesta "Mitäpä kun ensi syksynä myös Turun yliopisto, vapaan ja akateemista työtä arvostavan kansan lahja vapaalle, lähinnä työpaikoista, tieteelle, siirtyy sekin tähän paljonpuhuttuun mutta kenties hieman paremmin joillekin muille kuin humanistisille aineille sopivaan neljän lukukauden järjestelmään?". Ja niin me sanoimme sanottavamme ja meistä tosiaan otettiin varmaan puoli rullaa kuvia. Enää ei voi olla varma ovatko tämänkaltaiset tapaukset mitään muuta kuin vain outoja käytännön piloja. Jos ei kaikki olisi jatkuvasti niin tolkuttoman absurdia pienintä arkipäiväisintä yksityiskohtaa myöten saattaisin hyväksyä tapahtuneen jonain muunakin kuin tieten tehtynä vedätyksenä tai tapauksena joka johtaa hitaaseen paineeseen johtoportaassa ja lopulta kaataa koko yliopiston kuin keilan, kardinaali! Ettekö usko?
Kaikki on lopultakin selvää.
Kaikki on lopultakin selvää.
12.1.05
Sivuja leopardinnahkakantisesta päiväkirjasta
"Kuka se tyyppi oli josta sä puhuit sun kavereitten kans tänään luennon jälkeen?"
"Yks meidän opiskelijoista, näit sä sen muutaman kerran syksyllä. St. Tomas Mesmerizé."
"Ai se. Eiks se ollut jotenkin sekaisin päästään."
"Tavallaan. Se oli naimisissa ja sen vaimo lähti, mitä ne olis ollut yhdessä, viis vuotta ainakin. Se ei päässyt siitä yli koskaan."
"Viis vuotta? Eiks se oo aika nuori?"
"No, nuorena menneet. Eihän ne kestä. En mä sitä niin hyvin tunne, siinä on käsittääkseni yks sen ongelmista. Kukaan ei kovin hyvin tunne sitä. Se on aika etäinen. Ei siitä ota selvää. Lisäks se kirjoittelee verkkoon päiväkirjaansa ja ymmärrettävästi monia kiusaa se. Sillä on tapana sanoa asioita turhan suoraan. Se on aika kiusallista jos ei sitä ihmistä tunne kunnolla."
"Ai niin. Mäkin luin niitä joskus syksyllä, mutta en mä tajunnut mitä se selitti."
"Harva täysin tajuaa. Kai se yrittää sanoa jotain oleellista maailmasta. Se homma kiteytyy siihen että se rakastaa yhä sitä entistä vaimoaan. Eikä se voi sanoa sitä sille. Ja sitä se sitten kiertelee. Veti viinaa koko kesän ja kärsinyt syksystä asti krapulaa. Piruparan ens kesä sais olla vähän parempi."
"Mä käsitin että se veti jotain kovempiakin kesällä."
"Ää, ne on puheita vaan. Mutta oli se aika eksyksissä. Antoi elokuussa yhden miehen iskeä itsensä ja meni sänkyyn sen kanssa, ei sille ollut väliä sillä kuka siitä piti kiinni. Se halus ihmistä lähelleen. Mut sit se ahdistui siitä ettei se voinut kertoa kellekään, kun kaikki meikäläiset tietää sen tyypin kenen kanssa se oli ja siitä olis vaan taas tullut sanomista."
"Siltähän tuli kirjakin joskus, eikö?"
"Huhuja mäkin oon kuullut, muttei sitä kirjaa kukaan oo nähnyt. Se on vaan niitä sen juttuja. St. Tomas Mesmerizéllä on aika isot jutut joskus. Tuskin itsekään muistaa mitä kaikkea on puhunut ja kenelle. Se on joku torjuntamekanismi. Elää muita elämiä kun omaa ei jaksa."
"Jonkinlaista avunhuutoa."
"Jumalauta, se jätkä on kävelevä avunhuuto."
"Mun mielestä se oli ihan kiva ainakin silloin syksyllä kun mä sen näin."
"Älä luota siihen. Se on niin täynnä paskapuheita ja lupauksia, se on epätoivoinen ja hakee ihmistä kaikkialta, liimautuu kiinni ja imee tyhjiin. Mä oon nähnyt niin käyvän. Ei se kontrolloi itseään enää lainkaan. Ei sitä oo kovin paljon näkynyt viime aikoina, mikä on ihan hyvä. Sen pelkkä läsnäolo rupes välillä ahdistamaan."
"Mikä sen liiton rikkoi?"
"En mä tiedä. Ei kukaan oo edes nähnyt sitä vaimoa. Joku epäili kerran että sekin olis vaan keksitty juttu. Vitustako sen tietää. Se on oikeesti aika pelottava hahmo. Kulki yhden helvetin hyvännäköisen goottimuijan kanssa kesällä, mutta on sen jälkeen ollut taas yksin. Huhuja liikkuu että olis aika nolosti sekin juttu päättynyt."
"Älä saatana."
"Mä oon joskus lueskellut niitä sen nettijuttuja, eli on se olemassa yhä. Mullahan on itellänikin sellanen pseudopäiväkirja, Silmänkääntövankila."
"Siis hetkinen, mä luulin että sen St. Tomasin sivu oli -"
"Ai mikä?"
"No siis... Mitä se sitten kirjoittaa jos sun sivun nimi on -"
"Hämmentääkö?"
"Mä en oo enää yhtään perillä että mistä tai kenestä sä puhut."
"Hyvä. Se oli tarkoituskin. Haluttaisko sua vielä kerran?"
"En mä nyt halua. Sä sekotit mun pään sillä tyypillä. Pidetään vähän taukoa."
"Sure thing honey. Rakastatsä mua?"
"Pelottava kysymys."
"Yks meidän opiskelijoista, näit sä sen muutaman kerran syksyllä. St. Tomas Mesmerizé."
"Ai se. Eiks se ollut jotenkin sekaisin päästään."
"Tavallaan. Se oli naimisissa ja sen vaimo lähti, mitä ne olis ollut yhdessä, viis vuotta ainakin. Se ei päässyt siitä yli koskaan."
"Viis vuotta? Eiks se oo aika nuori?"
"No, nuorena menneet. Eihän ne kestä. En mä sitä niin hyvin tunne, siinä on käsittääkseni yks sen ongelmista. Kukaan ei kovin hyvin tunne sitä. Se on aika etäinen. Ei siitä ota selvää. Lisäks se kirjoittelee verkkoon päiväkirjaansa ja ymmärrettävästi monia kiusaa se. Sillä on tapana sanoa asioita turhan suoraan. Se on aika kiusallista jos ei sitä ihmistä tunne kunnolla."
"Ai niin. Mäkin luin niitä joskus syksyllä, mutta en mä tajunnut mitä se selitti."
"Harva täysin tajuaa. Kai se yrittää sanoa jotain oleellista maailmasta. Se homma kiteytyy siihen että se rakastaa yhä sitä entistä vaimoaan. Eikä se voi sanoa sitä sille. Ja sitä se sitten kiertelee. Veti viinaa koko kesän ja kärsinyt syksystä asti krapulaa. Piruparan ens kesä sais olla vähän parempi."
"Mä käsitin että se veti jotain kovempiakin kesällä."
"Ää, ne on puheita vaan. Mutta oli se aika eksyksissä. Antoi elokuussa yhden miehen iskeä itsensä ja meni sänkyyn sen kanssa, ei sille ollut väliä sillä kuka siitä piti kiinni. Se halus ihmistä lähelleen. Mut sit se ahdistui siitä ettei se voinut kertoa kellekään, kun kaikki meikäläiset tietää sen tyypin kenen kanssa se oli ja siitä olis vaan taas tullut sanomista."
"Siltähän tuli kirjakin joskus, eikö?"
"Huhuja mäkin oon kuullut, muttei sitä kirjaa kukaan oo nähnyt. Se on vaan niitä sen juttuja. St. Tomas Mesmerizéllä on aika isot jutut joskus. Tuskin itsekään muistaa mitä kaikkea on puhunut ja kenelle. Se on joku torjuntamekanismi. Elää muita elämiä kun omaa ei jaksa."
"Jonkinlaista avunhuutoa."
"Jumalauta, se jätkä on kävelevä avunhuuto."
"Mun mielestä se oli ihan kiva ainakin silloin syksyllä kun mä sen näin."
"Älä luota siihen. Se on niin täynnä paskapuheita ja lupauksia, se on epätoivoinen ja hakee ihmistä kaikkialta, liimautuu kiinni ja imee tyhjiin. Mä oon nähnyt niin käyvän. Ei se kontrolloi itseään enää lainkaan. Ei sitä oo kovin paljon näkynyt viime aikoina, mikä on ihan hyvä. Sen pelkkä läsnäolo rupes välillä ahdistamaan."
"Mikä sen liiton rikkoi?"
"En mä tiedä. Ei kukaan oo edes nähnyt sitä vaimoa. Joku epäili kerran että sekin olis vaan keksitty juttu. Vitustako sen tietää. Se on oikeesti aika pelottava hahmo. Kulki yhden helvetin hyvännäköisen goottimuijan kanssa kesällä, mutta on sen jälkeen ollut taas yksin. Huhuja liikkuu että olis aika nolosti sekin juttu päättynyt."
"Älä saatana."
"Mä oon joskus lueskellut niitä sen nettijuttuja, eli on se olemassa yhä. Mullahan on itellänikin sellanen pseudopäiväkirja, Silmänkääntövankila."
"Siis hetkinen, mä luulin että sen St. Tomasin sivu oli -"
"Ai mikä?"
"No siis... Mitä se sitten kirjoittaa jos sun sivun nimi on -"
"Hämmentääkö?"
"Mä en oo enää yhtään perillä että mistä tai kenestä sä puhut."
"Hyvä. Se oli tarkoituskin. Haluttaisko sua vielä kerran?"
"En mä nyt halua. Sä sekotit mun pään sillä tyypillä. Pidetään vähän taukoa."
"Sure thing honey. Rakastatsä mua?"
"Pelottava kysymys."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)