6.10.20

Plight of the humblebee

1. Kävin eilen kolmessa eri kirjastossa. Yliopistolla vain henkilökunnalla oli hengityssuojain kun taas kansa kulki ilman, kaupunginkirjastossa päinvastoin. SKS:n kirjastossa en nähnyt ristin sielua (myönnettävä tosin on, etten tiedä miltä sellainen näyttää), joten käyttäjädata jäi vajaaksi. Itse pukeudun nykyään suojaimeen julkisissa sisätiloissa piipahtaessani, vaikka hengittäminen pahasti työlästyykin. Mutta teenpä vaikutuksen, kun lähestyn maski naamalla vaikeasti hinkuen.

2. Henkkamaukan kynsilakkavalikoima on yllättävän hyvä. Valitsin värikseni sävyn nimeltä "You say tomato". Siinä räiskyvät mielleyhtymät. Ensimmäistä kertaa ihmisikään peilissä ei näy kokonaan vieras olento.

3. Kun hissiremontti jatkuu nyt kolmatta viikkoa (ja vissiin vielä toiset kolme), huomaa että pikainen roskapussin vientikin tuntuu jaloissa, terv. nimim. "Kuudes kerros". Alaspäin olen toki aina kulkenut portaita. Jos muuten jotain tästä pian kymmenen vuotta kotiosoitteenani olleesta talosta jään kaipaamaan, niin se on sateen ropina; asuntoni on vinttikerroksesta aikoinaan asunnoksi muutettu, eikä yläpuolella ole kuin peltikatto ja Taka-Töölön taivas.

3,5: Peltikatto ja Taka-Töölön taivas on myös tulevan lavatanssibändini nimi. Tai runokokoelmani otsikko. Tai molempia.

4. En ole koskaan tilannut ruokaa kotiin, mutta jos silmää räpäyttämättä ottaisin vastaan minulle Wolt-lähettien kantamat ateriat, söisin hyvin noin kerran kuussa. Epäilen tähän syyksi sen, että asunnon numeroni on sama kuin talon numero kadulla. Mutta lieneekö tällainen erehtyily kovinkin yleistä alalla? Korona-aikoina on lisäksi yleistynyt tapa jättää ruoka oven taakse odottamaan ottajaansa ilman kohtaamista. Jos hissi olisi toiminut, olisin toissaviikolla saanut pizzan ja ison pullon limpsaa, mutta ehdin vielä nähdä lähetin selän hänen poistuessaan paikalta. Ensi kerralla otan mitä tuodaan enkä enää oikaise. Ehkä aloitan arvostelublogin. "Tilaamatta saadut Wolt-lähetykset".

5. Olen viimeksi käynyt uimassa vuonna 2014. Tarkoittaako se, että jos ensi kesänä käyn esim. kolmesti, on vielä neljä talviturkkia heittämättä sinä vuonna? Phuh.

6. Viitisen vuotta sitten minulla oli hyllyssä pieni osasto kirjoille, joiden kirjoittajan tunsin henkilökohtaisesti. Tuntuivat erikoisilta sellaiset. Nyt niitä on niin pirusti, ja lisää pukkaa, tänä vuonna varmaankin enemmän kuin koskaan. Toistakymmentä lähipiiristä ponnistavaa teosta on tänä vuonna jo tullut painosta ja syksyyn taitaa vielä pari mahtua. Phuh.

7. Olen aina inhonnut viherkasveja sisällä. (pidän kasveista, kunhan ne pysyvät luonnossa) Mutta nyt ikkunalaudallani on kaksi kivaa mehikasvia. Annoin niille nimiksi Eka ja Veka. En povaa niille pitkää ikää, mutta suht häiritsemättömiä ovat toistaiseksi.

Ei kommentteja: