30.8.20

Kuu Sciurusta kesään

Toissapäivänä kävelin Hietaniemen hautausmaalla, missä kohtasin hauskan oravan. Se nousi ylös kiviportaita joita pitkin olin juuri aikeissa alkaa laskeutua, pysähtyi ylimmälle askelmalle ja jäi tuijottamaan minua. Olimme metrin päässä toisistamme. Astuin hienotunteisesti taaemmas antaakseni järkyttyneeksi arvelemalleni kurrelle tilaisuuden livahtaa teilleen. Se vipelsi yhtä pitkän matkan perässäni kuin olin pakittanut, kallisteli päätään. Aloin kiertää sen sivuitse kohti portaita, mutta orava laukkasi edelleni, pakitti itsensä ylärapulle estäen kulkuni ja jäi pää kenossa tapittamaan minua. Katselimme siinä toisiamme hetken.

"Mitäköhän sulla on asiaa?" kysyin, koska maalla lähinnä itsekseni (eli kissan kanssa) viettämieni kuukausien aikana otin tavakseni höpistä kaiket päivät eläimille. Kissalle jutustelun ohella puhua pälpätin ainakin sammakoille, oraville, supikoirille, kukkakärpäsille, sisiliskoille, päästäisille ja lukemattomille hämähäkeille. Taisi jotain muitakin vielä olla.

Tämä Hietsu-orava reagoi kysymykseeni kuitenkin tavalla joka onnistui yllättämään: se ampaisi eteenpäin ja lähti kapuamaan jalkaani pitkin ylös kynnet napakasti farkunlahkeeseen tarraten. Polven ylitettyään se taas pysähtyi. Katsoimme toisiamme silmiin; tilanteen omituisuus sai minut purskahtamaan nauruun, mistä orava joko ei tykännyt tai pelästyi – otti ns. ritolat joka tapauksessa ja häntä viuhtoen hävisi hautojen varjoihin.

Muutama vuosi sitten kohtasin samaisella hautausmaalla kärpän, mutta se ei sentään alkanut kiipeillä minussa. Kuten ei se kettukaan, joka jolkotteli editseni laiskasti vilkaisten uimastadionin lähellä keväällä. Totta puhuen ainoa minussa kiipeillyt luonnonvarainen karvaturri on tätä ennenkin ollut orava: vastasyntynyt poikue telmi ympärilläni kun istuin saunanportaalla. Kiipeilivät varpaitteni yli (olivat hyvin pieniä ne poikaset vielä) ja toistensakin, kompuroivat heinikossa ja tupsahtelivat kuonolleen. Oli muuten sama kesä, jolloin muutama viikko sitten täällä muistelemani supikoirapentuekin minua kävi nuuskimassa.

Niin että jos joskus jotain uraa harkitsen, niin oravakuiskaajaksi voisi ryhtyä. Tai niiden kiipeilytelineeksi ainakin.

Ei kommentteja: