7.8.16

Muistoja Urjalasta

Ostin rautatieasemalta kahvin, euro kakskymmentä. Junan lähtöön yksitoista minuuttia, tarkistin, askelsin laiturille ja hermostutti vain vähän. Kahvi oli seuraavat kolme vuorokautta aloittavan kofeiiniputken ensimmäinen. Olin vähällä törmätä huomiotani hamuavaan kolmikkoon, jonka ohi ja ympäri ajatukseni kulkivat. Siinähän heitä oli, samaan junaan nousijoita, jotka sitten Toijalan asemalta pikkubussi kuljetti Urjalaan.

Se minkä panin rauhoittuen merkille heti ensi hetkinä, oli että jokainen oli jollain tavalla epävarma. Rentouduin. Niillä main vakuutuin etten ehkä kuole. Söimme, otin kahvia. Saimme huoneen, jossa asuinkumppanini heti ensimmäisenä yönä etsivät natisevien äänten aiheuttajaa, mutta allekirjoittaneen narskuvat hampaat ne vain, mikä sitten myöhemmin selvisi. Olin kyllä varoittanut etukäteen. Aamu taisi alkaa kahvilla, mutta pika-. Kahvio aukesi meille aamuihmisille epäinhimilliseen aikaan.

Tänään sain kuulla olleeni etukäteen pelätty mutta lopulta sitten puhuttelukelpoinen kuitenkin. Itse pidin suurinta osaa muista jonkinlaisina staroina - olihan moni telkkarissakin ollut. Radiossa yksi jopa joka päivä. Jaoimme kokemuksia. Hämmästyin kaikkien niiden asioiden äärellä jotka oli pitänyt tapahtua jotta juuri me kolmetoista olimme siellä. Hain kahvia. Jätin murhaillallisen väliin rauhoittaakseni ylikierroksilla käyvää hippokampustani ja istuin seminaaritilan ikkunalaudalle lukemaan yhdeltä vetäjistä saadun kirjan. Kaikki paljastuivat päivien aikana ihmisiksi. Lauantain tähtihetkeni oli seminaarin kuopuksen pelastaminen lavatansseista. Puhuin hänen kanssaan Pokemonista, Apulannasta ja Helsingin kirjamessuista; ensinmainittuja ei muuten Urjalassa ollut ainuttakaan.

Seminaarimme huipentui lauantain paneeliin, jonka yleisö oli runsasvuotinen ja jonka jälkeen saatiin kanakeittoa ilman kanaa. Maailman hirvein baari, Urjalan voimamieskisat, toistuvasti bongattu paneeliyleisön edustaja ja lopulta päädyimme nurmikolle, jolla ampiaiset pyörivät ympärillä, kirjallisuudentutkija uhrattiin, yleisö valui kaupungintaloon, muumikassi kädessä käteltiin kaupunginjohtajaa enkä minä tiennyt, eikä kukaan meistä, keitä ne muut olivat joita käteltiin, mutta käteltiin silti. Viini virtasi ja hiki, ehkä helpotuksen jo siinä vaiheessa, ja sadekin, lopulta.

Koskaan ei ole mitään organisoitu niin nopeasti missään kuin alkoholia metsän keskelle, kun päästiin tanssilavalle, kello oli kakskymmentä vaille yhdeksän ja paikanpäältä oli anniskelumahdollisuus sitten edelliskesien poistunut. Olin etukäteen lukenut muiden kirjoja vähemmän kuin olin toivonut, mutta ne olivat kaikki olleet parempia kuin arvasin. Loput ovat nyt listalla. Karaokessa vedettiin Mombasaa ja Highway to Helliä, poltin enemmän kuin vuosiin. Eilen join puoli olutta. Hain kahvia.
Hain kahvia. Hain kahvia.

"Mä en tiennyt mitä sä teet siellä. Ajattelin että sä varmaan pakkasit."
"Ei kun mä kakkasin."

Bongailimme yhteisiä tuttuja. Olimme jostain tutun näköisiä. Kuulimme räväköitä tarinoita männävuosilta ja yksi ohjaajista yhteenveti tämän vuoden osallistujat: ryhmäämme luokittelee tiemmä sana "vaisu". Määritelmä herätti vastaväitteitä. Vertasimme viikonloppua kokemuksiin Sodankylässä ja Kokemäellä, oli roadtrip Tampereelle ja yliajettu siideri. Yksi meistä oli lukenut jokaisen osanottajan kirjan. Hän sai palkinnoksi lätyn.

Ei kommentteja: