20.10.13

Olipa kerran poika jolla oli

Siis toiseksi viimeinen. Tämä on se viimeinen. Tajusin että Silmänkääntövankila ei voi loppua konventionaalisesti ilmoittamalla lopetuksesta ja sitten lopettamalla. Sen pitää tehdä tämäkin väärin. Silmis, kiroukseni ja ainoa rakkaani. Särö kivisydämessäni. Onhan tällä kaikella ollut merkitys, se kysyy, ja minä vastaan: suurempi kuin käsität. En olisi mitä olen ilman. Tytärtäni ei olisi ilman tätä blogia. En olisi astunut moneen sellaiseen saliin, en olisi kulkenut niitä käytäviä jotka, en olisi törmäilly niihin fotoneihin, en asuisi nyt tässä kaupungissa, tekisi tätä työtä, maksaisi tätä velkaa. Tästä eteenpäin on puhdas pöytä, Ugus, minä, pieni ja kaunis ja yksinäinen.

Parasta tässä on ettei kukaan voi koskaan tietää.


2 kommenttia:

Jani Uusitalo kirjoitti...

Kierrät veistä haavassa! I like it.

Ugus kirjoitti...

Kierrän veistä kuin tahkoa.