<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

13.4.12

K-18: Café 4, Stockmann 

On yliampuvaa suureellisuutta ja sitten on Helsingin Stockmann, jonka jokaisesta kahdeksasta kerroksesta löytyy vähintään yksi kahvila, ylimmästä peräti liuta, hienoine ravintoloineenkin ilmeisesti, mutta sinne asti en ole sentään eksynyt. Ollakseni niinkin vähäkuluinen pihistelijä kuin olen (en varmaan ikinä pääse eroon opiskeluaikojen kulutustottumuksistani; ah sitä onnen tunnetta kun opintotuesta sai jäämään useammankin kympin tilin pohjalle säästöön!), käyn omituisen usein Stockmannilla. Haluan kuitenkin korostaa niille, jotka ovat synkän hahmoni siellä nähneet, etten totisesti hakeudu sinne ostaakseni asioita kalliilla (jonain päivänä kerron siitä pirun hintavasta pyöräilykypärästä, joka krhm vahingossa lähti mukaani ja vasta kotona huomasin etten ollut maksanut sitä), vaan koska siellä kaikesta selviää vähällä kulkemisella; inhoan ostoskierroksia noin ylipäätään, minkä vuoksi suosin nykyisin tavarataloja, niin epämiellyttäviä paikkoja kuin kokonaisvaltaisesti muuten ovatkin (ja tietenkin useammin minut löytää Kampin Anttilasta, josta ostan 90% kaikesta vähästä mitä ylipäätään ostan, ruoka poislukien), mutta tosiaan, Stockmann: ja jostain ihmeen syystä olen monastikin päätynyt nimenomaan kahville ja nimenomaan neloskerroksessa loogisesti sijaitsevaan Café 4:ään (Café four? Café nelonen? Café quattro?), jossa varsinkin iskääkin ostosväsyneemmän lapsen kanssa on tullut käytyä. No, tällä kertaa oli aikuisempaa seuraa, ja olimme juuri tulleet täyttävältä salaattiaterialta Kaivopihan Unicafésta, joten jälkkärikahville tänne, ja eiku observoimaan.



Yleisesti ottaen Café 4:n, ja oletettavasti jokaisen Stokkan kahvilan, asiakaskunta koostuu, ainakin keskipäivän aikaan, jolloin itse yleensä olen siellä, yksittäin istuvista eläkeläisistä, joista jokaisella on edessään joku hieno kahvi, kympin vähintään kustantanut suklaaleivos ja päivän lehti. Odotan kuumeisesti sitä päivää, että itse olen kuudenkympin tuolla puolen, perhana, sittenpä minäkin! Mutta siihen asti tyydyn normisumppiin ja tarjouspullaan, joita sentään, varmaankin eilisiä, on tiskin vieressä aina ei-niin-näyttävässä vadissa kasana, kun ne hienot konditoriatuotteet ovat vitriinissä himoittavasti valaistuna. Ja niin tälläkin kertaa; pöytiä on vain muutama, niissä jokaisessa keskimäärin 1.1 eläkeläistä lehtineen ja leivoksineen, sentään yksi vapautui käytävän puolelta, paikasta jossa istuskellessaan sai ihailla Pentikin astioita, ei hintaa esillä mutta kuka nyt Stockmannilla shoppailisi sellainen, jolle on jotain väliä se mitä mikäkin maksaa. Mistä puheen ollen Kahvenelosen hintataso oli mahdollista pitää kohtalaisen kivana juurikin valitsemalla kaikkein basicimmat tarjoilut, alle vitosella pääsin yhdistelmällä kahvi & puusti, seuralainen otti pelkän teen vissiin, en muista hintaa, mutta hieno oli muki.



Hörpinpä siinä sitten kahviani, katsellen sitä vanhusten virtaa. Ettäkö iäkkäämpi polvi maassamme olisi jotenkin köyhää, hevonkukkua sanon minä, niillä on varaa ostiskella mitä rivompia pullaviritelmiä, ja jokaisella epäilyttävästi vielä ostoskassi mukana, sitä oli taidettu käydä hankkimassa 25 euron juustohöylä saman kerroksen keittiöosastolta hieman aiemmin. Eläkkeitä on leikattava tuntuvasti ja pian! En muista miltä pulla maistui, ihan ok kai vaikka kuvassa kuivalta näyttääkin (ja taisi vähän ollakin), kahvikaan tuskin oli myrkkyä kun on täällä useamminkin tullut käytyä. Tarjoomusten määrä oli melko iso näinkin pieneksi nurkkaryystöläksi, mutta kyllä jälkeenpäin hieman harmitti, etten ottanut Mövenpickin jäätelöä, sitä kun totisesti tungettiin silmille, sen verran isolla oli Mövenpick-logo seinille lätkäisty sinne sun tänne. Näytti muutamalle mummolle hyvinkin maistuvan. Eivät muuten syöneet mummot jäätelöä minun lapsuudessani. Se oli lapsille varattu herkku silloin, Valion vaniljaa kuutio pöytään sillä välin kuin aikuiset kastoivat nisua costaricaan. Niin muuttuu maailma, Ugukseni. Trippimehutkin olivat tetroissa!

Stockmann herättää ihmisissä jonkinlaista sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Eivät muualla tuntemattomat juttele lattensa äärestä viereisiin pöytiin niin kuin täällä, ja nytkin kävi ulkomaalaismies naapurista kommentoimaan kameraani, mikä ahdisti siinä määrin että kiskoin takin päälleni ja poistuin. Hän jäi pyytelemään anteeksi, mutta selälleni sai puhua, ehkä oppi jotain. Ja sinne he jäivät, nuoripari lastenvaunuineen, molemmilla aikuisilla oikeaoppiset poolokaulusvillapaidat, täti turkiksineen, harmaa herra pienine kakkuloineen ja isoine jäätelöannoksineen ja se yksi kylähullu kumisaappaissaan ja karmeassa repussaan, joka lampsi paikalle, rönähti tuoliin ja nappasi hesarin. Aiheutti paikan tunnelmaan ihan lievän särön, johon mekin reunapöydästämme sitten kai lopulta valahdimme. Sen verran hajuton ja mauton oli Café 4, että tiedän käyväni siellä edelleenkin, ja tiedän ettei siitä vastakaan jää mitään mieleen. Paitsi jos Mövenpickiin sorrun, mutta peli on sitten menetetty, ja sydän ja sielu, olen ehkä ihan hieman jäätelönarkkis, mutta Ben & Jerry on kyllä ylihypetettyä kuraa.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker