Kahvilatesti 16: Kahvila Papukaija, Linnanmäki

Lempipaikkani Helsingissä on Lauttasaaren lintutorni, mutta siellä ei ole kahvilaa, miksi sitten onkin pitänyt alkaa pyhiinvaeltaa sitä oikeaa etsien ympäri kaupunkia, ja piru vie että onkin aikaavievää puuhaa se. Käy työstä, ja kun työ alkaa rasittaa, mennään rentoutumaan, esimerkiksi vaikka toiseksi lemmimpään paikkaani täällä, Sealifeen, jossa on lapsen kanssa tullut käytyä jo monesti, ja varmaan kävisin välillä itseksenikin, jos ei niin ruojan kallista olisi. Ja sittenkin: kun rentoutuminen alkaa olla suoritettu, on yleensä syytä mennä kahville, ja onpa Sealifen yhteydessäkin pienoinen kahvila, joka keskellä talvea (tämä käyntini on joulukuulta, olen sitä vähän kypsytellyt ennen tätä raportointia, eli tarkemmin sanoen "unohdellut") oli aika hupaisan hiljainen, ja erikoinenkin siksi, että on tietenkin virallisemmin Linnanmäen kahvila, ja sen suuret lasiovet ja ikkunat antavat suoraan huvipuiston puolelle, joka tosiaan talven otteessa (tosin tämä käyntini on ajalta ennen lumen tuloa - hyvä jumala miten kauan siitä tuntuu olevan) on kiehtovalla tavalla autio.

Virallisestihan Sealife ja Linnanmäki eivät ole yhteydessä, kun toinen on kansainvälinen akvaarioketju ("no kaikkee sitä", sanois maalainen), ja toinen suuruudenhullu huvipuisto, joka juuri keksi hilpeän ajatuksen siitä, että hakee virallisen kaupunginosan statusta Helsingiltä. "Ihan sellaisena hauskana juttuna vaan", totesi toimitusjohtaja veitikka silmäpussissaan, ja kyllä minuakin naurattaisi ajatus siitä, että esimerkiksi katujen hoito täten siirtyisi huvipuiston omilta harteilta kaupungin vastuulle, mutta toisaalta en usko että ihan niin surrealistisessa maailmassa vielä elämme, että hakemuksella tehtäisiin jotain muuta kuin pyyhittäisiin kaupunginhallituksen suurta yhteistä berberiä. Tai no, rahahan noissa piireissä liikkuu, joten kaikki lienee mahdollista. Ei sillä, kyllä minä Linnanmäestä tykkään, se on kiva huvipuisto ja varsinkin syksyn valoviikoilla julmetun kaunis, mutta paljasjalkaisena pirkanmaalaisena on kyllä sanottava, että eihän se Särkänniemelle pärjää likikään. Paitsi sillä, että sisäänpääsy on ilmainen, no niin, nyt alkaa verenpaine nousta kun muistelen sitä viime kesäistä Särkis-käyntiä, jolloin piti pulittaa melkein kolmekymppiä, että pääsin lapsen kanssa sisään portista, en siis vielä sen paremmin huvipuiston kuin (kohteena olleen) eläinpuistonkaan alueelle. Vaan portista sisään. Verkkoaitojen väliin. Sitten piti maksaa lisää että pääsi eläinpuistoon. &%¤#*!

Öm, hetkinen, kahvila Papukaija... Olimme tosiaan kombinaatiolla kaks+yks liikkeellä, ja iso tila lähes tyhjyyttään kumisi kun akvaariokierroksen jälkeen sinne saavuimme. Ei ollut talvilomakausi, ei viikonloppu (muistaakseni), ei mikään muukaan sesonki, ja niin saimme suuresta salista valita mieleisemme pöydän. Olipa siellä tosiaan tilaa, ja pöytäkokojakin monta sorttia, näppärästi erikokoisille seurueille mitoitettu tila tietenkin, ja oletettavasti kesällä täysi ja meluisa, koska kaikki materiaali oli jotenkin kaikuvaista, tuolien puiset jalatkin kolskuivat ja kraahivat vasten kovaa lattiapintaa. Tarjontaa oli kyllä kivasti, ei ollut hiljainen aika saanut vaikuttaa tiskin sisältöön, joskin henkilökuntaa edustanut nuori naishenkilö ei katsonut kohti sen paremmin meitä kuin tarjotintammekaan, mikä sitten laskua katsottuna kyllä näkyi, koska vaalea sämpylä oli lyöty sisään ruisleipänä ja kanelipullat suklaaleivoksina. Noh, kai kaikki suurinpiirtein samanhintaista olisi ollut, joten samapa tuo. Kahveja ei sentään myyty teenä.

Tarjoomukset olivat muistaakseni hyviä. Pulla oli pehmoinen, ja kuulemma sämpyläkin kelpasi, tosin varmaan ymmärrättekin että tämä kaikki saattaa sekoittua muistoihin miljoonista muista kahviloista, koska tapanani ei ole tehdä muistiinpanoja. Testiryhmän nuorimmalle olisi toinenkin pulla maistunut, mikä tapahtuukin joka kerta kun kahvilassa käydään. Hämmentävää. Kahvista muistan maininneeni että se oli ihan oikeasti hyvää, toisin kuin kahviloissa yleensä, mikä tietenkin pistää miettimään mitä ihme itsekidutusta tämäkin projektini on pentele, ja alussa tietenkin vasta, kuusitoista kahvilaa ei ole kuin pieni liraus porttikongiin kun koko kaupungin aaltoina kuohuvaa tarjontaa miettii, mutta tuleepa nähtyä paikkoja.



Ei minulla ole Papukaijasta paljoa pahaa sanottavaa. Pidin siitä, että kahvia juodessaan saattoi katsella autioon huvipuistoon. Sen lehdettömät puut ja tuulen ja pakkasen puristuksessa nitkahtelevat vuoristoradat olivat monin tavoin hyvin kiehtova visuaalinen kohde, ja olisin mielelläni lähtenyt kamerani kanssa laajemminkin tsekkailemaan mestoja, paitsi ettei sinne päässyt, luulisin, kyllä siellä joku kulki toisaalta. Takoi niitä lasiovia nyrkein ja ulvoi jotain, mitä en kuullut kun toisessa pöydässä juuri silloin tuoli kalahti. Käänsin katseeni, millä välin hahmo lasin takaa oli poistunut, verisen jäljen sentään jätti mennessään. Ihme jengiä.

Scoreboard:

Tarjonta
Valinnanvaraa riitti, pullat tuoreita, sämpyläkin suuri. Ei moittimista.

Hintataso
Ok, mikä tarkoittaa että olin varautunut maksamaan rutosti enemmän. Ei siis halpa noin yleisessä mielessä, mutta huvipuistokahvilaksi suoranainen lidli. Paitsi tasokkaampi. En käy Lidlissä ikinä, joku raja minullakin sentään.

Sijainti
No en nyt ihan usko että kukaan menee vain kahvilamielessä tänne, mutta toisaalta jos menisi, niin olisi lähellä, ainakin näin Taka-Töölön vinkkelistä. Kesällä katselin ikkunasta sitä uutta hurjasti mainostettua vimpainta, Ukkoa, jonne porukkaa jäi vähän väliä jumiin ja sitten niitä nosturilla sieltä pelastettiin. Oli se viihdettä, kuin tv:ssä konsanaan.

Erityispiirteet
Tarjottimella ja kuitilla eri ostokset, vaan saattoihan se olla sellaista huvipuistohenkistä kommervenkkeilyäkin, hitostako kaltaiseni tosikko sellaisen asian ymmärtäisi. Ihan kiva kahvila oli.