Bussissa matkalla kotinurkilta takaisin se iski: ikääntymisen tunne rintapieleen kuin moukari. Olin vanhempien luota pakannut reppuun läjän valokuvia 80-luvun alusta ja omat ala-asteen aikaiset päiväkirjani. Olen niissä rasittavan kliseinen pikkupoika, sekä että; jokseenkin persoonaton olento, ja kai se on jatkumo: missä kohdin ihminen muodostuu kaltaisekseen? Onko vanha vasta kun ei enää muista lapsuuttaan? Aikuinen tuskin silloinkaan. Huomaan ajan kulumisen, enkä ikääntyvistä vanhemmistani, vaan kissasta. Aleksi näytti vähän rupsahtaneelta mummolta kömpiessään sohvan taakse nurkkaan nukkumaan. Mielen täytti suru siinä bussin penkillä: eikö se juuri ollut tarmokkaan utelias kissanpentu? Eläimen elinkaaren voi seurata imeväisiästä vanhuuden vaivoihin. Voiko sitä sydän särkymättä katsella? Ei tietenkään voi, ja Aleksi sentään on onnellinen vanhus: nukkuessaankin kehräsi. Tykkää minusta edelleen, vaikka epäillen. Lopulta käy kuonolla tökkäämässä kuitenkin. Kiitos siitä. Katselin vilistävää maisemaa ja se näytti puristimessa tiivistyviltä vuosilta.
8 kommenttia:
Onko kissalla kuono, mietin.
Eipä ole vielä sellaista kissaa tullut vastaan, jolla ei olisi ollut.
Minä tulin minuksi 23-vuotiaana, mutta vaikka haluaisin siitä yleistää totuuden, se lienee kovin yksilöllistä. Ja, toisaalta, voin vasta kuvitella olevani minä, ja tulla minuksi vasta 52-vuotiaana.
Näin kerran kadunmiehen, jolla oli kuonosta jäljellä noin 75%.
Itsensä löytämine sisältää jonkinlaisen valmiiksi tulemisen oletuksen myös, ja se tuntuu vaaralliselta. Eikö silloin vääjäämättä asetu sijoilleen ja lakkaa kehittymästä? No, mistäs tietäisin toisaalta, kun vasta mietin mitä elämältä haluaisin...
Kuonot sen sijaan kohoavat tästä kirjoituksestani yllättävään sukseeseen anonyymien kommentoimina. En osaa enää sanoa mitään. Kuonot ovat sitä hienompi asia, mitä pienemmässä eläimessä ne ovat kiinni.
Hankalaa aihetta käsittelet. Ite olen havahtunut aiheeseen viimeisten vuosien saatossa. Nuorempana ajattelin, että siihen ja siihen ikään mennessä saavutan sitä ja tätä ja olen tällainen. Tuliko minusta sellainen kuin kuvittelin? Voin rehellisesti sanoa jo tässä vaiheessa, että en ole vielä tähänkään päivään mennessä tehnyt yhtäkään asiaa, jota kuvittelin nuorena tekeväni enkä todennäköisesti ole tekemässäkään. Enkä tiedä mikä minä olen tai mitä minusta tulee. Tosin olen jo kokki ja tiedän että jään "vanhaksi piiaksi" ja ties mitä. Silti kaiketi voin sanoa että olen tyytyväinen elämääni, vaikka se joskus tuntuu hieman hankalalta enkä välttämättä tiedä kuka minä oikeasti olen. Enkä usko että koskaan kykenisin tietämään. Enkä toisaalta haluaisikaan kuin vasta kuolin vuoteella. Mutta onko silloin liian myöhäistä?
Mutta missä vaiheessa ihminen alkaa elää elämäänsä, sitä jonka alkamista nuorena odottaa? Minä ainakin edelleen elän sellaista alitajuista odotusvaihetta. Takaraivossa on sellainen "kunhan tämä tästä vielä niin sitten se elämä alkaa" -olo...
No kai se joskus alkaa. Ehkä jopa ennen kuin aikanaan loppuu.
Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-2 miljardia euroa vuodessa.
- Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".
Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.
lyyxem.freehostia.com/teljo.htm
Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.
Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.
- Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori
lyyxem.freehostia.com/1930.htm
Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.
Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908
Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.
http://suomenmaa.bravehost.com/
Lähetä kommentti