Ihmisen, semmitenkin länsimaisen, historia on esineissä. Valokuvissa esiintyvät silmälasit rytmittävät henkilön visuaalista elämäntarinaa. Tai vaatteet, niin kuin sekin musta nahkatakki joka joskus määritti olemukseni mitä teräväpiirteisimmin. Sittemmin se muuttui inhokiksi ja on jonnekin matkan varrella kadonnut; kumma ettei siitä ilmeisesti ole yhtään kuvaakaan vaikka vuosia käytin. Sittemmin on tulleet muut takit, nahkaiset ja farkkuiset, nykyisin liikun kaikkialla punaisessa hupparissa.
Oman ajankäytön tarina koostuu tietokoneista. Minä olen omistanut niitä viisi, mikä tuntuu määränä pieneltä. Nykyisin laitteet ovat lyhytikäisiä, ei viittä tietokonetta saa venymään melkein kolmen vuosikymmenen matkalle. Mutta katso:
1. Salora Fellow
Ensimmäisen tietokoneeni sain joululahjaksi 1984. Siinä oli muistia 16 kilotavua, pari joystickin irvikuvaa ja kasettiasema, joka oli suurempi ja painavampi kuin tietokone itse. Peleistä on mieleen jäänyt varsin toimiva sokkelovariantti Key hunter, sekä Moon buggy -klooni Planet patrol. Miinuksena kamala kumimattonäppäimistö, jossa näppäinäänet. Viiltävä piippaus joka painalluksella.
2. Commodore 64
Syksy 1987, olin viidesluokkalainen ja kaikilla lähipiirin kavereilla jo kuusnepa olikin. Koneen vaikutus elämääni oli suuri. Aluksi satojen kopioitujen pelien muodossa, myöhemmin (1990) demoscenen ja muun alamaailmakulttuurin kautta. Viimeiset diskettini eri maailmankolkista sain postista abikeväänä -95, jolloin nepa oli jo saanut väistyä huoneeni paraatipaikalta nurkkaan. Mutta edelleen se on tallessa, kaikkine tuhansine disketteineen.
3. IBM PS/1
Kevät 1993, olin ekavuotinen lukiolainen ja onnistuin ruinaamaan itselleni pc:n, kai lähinnä yhden kaverin vaikutuksella; hänellä oli julmetun hienoja pelejä kuten Civilization ja Dune 2. Opin DOSsin ja Windows 3.11:n hienoudet melko nopsasti, ja sille tasolle pc:n käyttöjärjestelmäkykyni sitten ovat jääneetkin. Kirjoittelin ensimmäisiä novellintapaisiani Worksilla jo tuona ensimmäisenä keväänä, mutta vasta loppuvuonna 1996 aiheeseen toden teolla paneutuen. Joskus -95 sain modeemin, sillä soittelin ensin purkkeihin, syksyllä -96 löysin internetin. Olipa se menoa.
4. Compaq Armada
PS/1 jäi ainokaiseksi pöytä-pc:ksi jonka olen omistanut, ja saa jäädäkin. Elokuussa 1998 minusta tuli läppärikäyttäjä. Windowsin vaihtuminen 95:ksi ärsytti, mutta toki kone itsessään oli tehokkaampi kuin edeltäjänsä. Kovalevyn kokokin oli huima, muistaakseni yli 100 megaa. Ei se millään täyttynyt. Kirjoituskone tämä lähinnä oli, pelaamiseen olin totaalikyllästynyt jo tuolloin. No joo, joskus 2000-luvun alussa tuli silloisen puoliskon pöytäkoneella kyllä hakattua Wormsia ja muutamia seikkailupelejä hyvinkin tiuhaan. Mutta oma kone oli kirjoitusalusta.
5. HP Pavilion
Nykyinen läppärini on hankittu lähes päivälleen kuusi vuotta sitten. Windows Xp on mainioin käyttöjärjestelmä johon olen konsanaan törmännyt, ja on ollut yksi syy siihen, ettei konetta ole tehnyt mieli vaihtaa. Tämä on ensimmäinen tietokoneeni, jossa netti on ollut kiinteästi kiinni melkein alusta asti. Siksi tämä on yhtälailla surffausväline kuin kirjoitus, ja tietty tämän koneen myötä tulivat kuvaan cd:t, dvd:t, digikuvanpyörittely ja sen sellainen. Uusi kone on kuitenkin ostoslistalla lähinnä siksi, että nykyinen internet on käynyt liian raskaaksi vanhalle juhdalle työstää. Pelkään että kovalevyn laakerit laukeavat.
Kaiken pointti? Ei mikään. Olen kai vain iässä, jossa elämä jäsennellään listoiksi ja osiin, vuodet eivät sinällään merkitse, vain niiden katkelmallinen jäsentyminen milloin minkäkin keinotekoisen otsikon alle. Enhän minä todella aikonut kirjoittaa tästä. Minun aiheeni piti olla piirtäminen. Se, että jos edessäni on valokuva, minä osaan kyllä sen mukaan piirtää ihan aidonnäköisen kissan, jopa sitä hieman halutusti muunnellen, sopivasti. Mutta mielikuvituksestani en saa esiin kissaa. Jos yritän, siitä tulee sarjakuvahahmo, kissanukke. Ja sitten tytär, noin kolme ja puoli vuotta, piirtää yhtenä elokuisena aamuna kissan. Eläväisemmän kuin mihin minä kykenisin ikinä. Katso vaikka:
4 kommenttia:
Jos optikkoliikkeissä yhtään jaksettaisiin kiinnittää huomiota silmälasien istuvuuteen, liikkeissä työ vähenisi varmaan puoleen. Olen jokaisten lasieni kanssa käynyt 3-5 kertaa liikkeessä korjauttamassa istuvuutta, kun ne työntekijät siellä eivät koskaan keskity ja korjaa laseja kunnolla. Tai sitten he eivät osaa. Jos heitä ei kiinnosta.
Heh, joku melkein-samis.
Mun jokapäiväkäyttöinen HP Pavilion on seitsemän vuoden takaa, ja tosiaan uuden hankinta on mielessä sen takia, että videot eivät enää kunnolla pyöri.
Ahaa, sinä olitkin niitä onnekkaita joilla oli nepassa levari. Mitä hienostelua! Minä väänsin enempien latauspalkkien toivossa ruuvia kunnes Amiga. Tosin minullakin oli sentään sen verran moderni kasettiasema, että sitä ruuvia saattoi vääntää suoraan sen kannassa kiinni olleesta nupista. Ei siis tarvinnut ruuvimeisseliä niin kuin jotkut varhaiset nepistit (tuon sanan keksin tässä ja nyt).
Voisin tarttua meemiin, jollei PC-kaudellani koneita olisi tullut ja mennyt jo niin paljon, etten enää kykene muistamaan niitä kaikkia saatika niiden järjestystä.
Levari nimenomaan mahdollisti demoscenen ja muun alakulttuurin seuraamisen. Kasettipuolella tätä puolta kuusnelosesta ei ollut ollenkaan olemassa.
Lähetä kommentti