Sun Silmistä mä nään

Laskeskelin tuossa aamuyöllä, että kun tapanani on nukkua viisi tuntia vuorokaudessa, saan viikossa 21 tuntia valveutunutta lisäaikaa verrattuna siihen kunnolliseen kansalaiseen, joka nukkuu suositellut kahdeksan. Entä mitä teen tällä viikottaisella lisävuorokaudella? Lähinnä luen. Joko verkkotekstejä tai kirjoja; kerran viikossa sentään tiskaan. Myönnettäköön, että joskus tämä rytmi pistää väsyttämään. Silloin vaivun vuoteelleni ja putoan kuin tukki pariksi tunniksi toiminnantäytteisten selkounien pariin. Niitä en koskaan näe öisin.

Sitä alkaa ihminen tässä iässä miettiä, mitä jättää jälkipolville perinnöksi. Blogi ja facebook-profiili toki säilynevät verkossa hengen jätettyä kuihtuneen ruumiin, mutta mikä perintö sellainen on, jota ei edes fyysisesti ole? Hienointa olisi aikakapseli. Ostaisin asunnon, elelisin siellä kunnes kuolisin, muumioituisin nojatuoliin korvillani kuulokkeet, joista minut sata vuotta myöhemmin löydettäessä edelleen soisi Elbow'n Seldom seen kid. Ja tavarat ympärilläni muistuttamassa paremmasta ajasta. Pyykit telineessä: pyyhe, kalsarit ja kaksi mustaa paitaa. Työpöydällä pino vihkoja, laskuja, muistikirjoja ja lappuja. Kirjoja yöpöydällä, kirjoja ruokapöydällä, kirjoja pienen hyllykön päällä pinossa. Altaassa tiskit, ja muumimuki nojatuolin vieressä, jonne kahvi on kuivunut, sitten homehtunut, home sittemmin kukkinut ja sekin kuollut. Ne miettisivät, löytäjäni, mikä rituaaliesine se on. Miksi sen kuvissa on sellaisia hahmoja, miksi sen sisällä on orgaanista ainetta.

Hautausmaaksi löytäjäni pitäisivät sitä poikkeuksellisen massiivisena, mutta toisaalta he varmasti tietäisivät joka kultuurilla olevan omituisuutensa. Tämän nyt tutkimansa ne päättelisivät pelänneen kuolemaa niin kovasti, että on rakennettu taloja, kerros kerroksen jälkeen hautakammioita täynnä tavaraa matkalla ikuisuuteen omistajansa mukana, ja jokaisessa monihuoneisessa kammiossa istuu yksi yksinäinen vainaja, jokaisella samanlainen tyytyväinen irve kasvoillaan.

On jotenkin masentavaa kun tietää asuvansa kaupungissa, jossa maamme ensimmäinen metropommi-isku tulee väistämättä tapahtumaan. Tai no voi se parin vuoden päästä jo Espoossakin sattua.