12.12.08

Eräät repii siitä

Kerään yhteiskunnallista angstia huomiseksi. Vain harrastusmielessä sentään, enhän ole siten poliittinen että ajaisin asioitani tai muiden, vaikka tietenkin toriparkkia vastustan enemmän kuin mitään toista valopäistä porvarikeksintöä vähään aikaan. Viikkoon, varmaan. Duunariveri kuitenkin velvoittaa; sitä on kuivuneina rystysissä pitkään launtaiaamun puolelle. Laskekaapa lätsänne lippa puolitankoon taas erään kovia kokeneen työn raskaan raatajan, juoman kurkkuunsa kaatajan, epäonnistuneen viikonlopun kunniaksi. Miekkonen oli ojassa, ei selvänä, ei varmasti erityisen lämpimänäkään mutta vittuilla muisti ohikulkeville. Viskasin suuntaansa pahansilmän.

Kotona nakkasin takkia naulaan ja niskaa kenoon. Klikkasin nettiä ja mitä se näytti: Google näytti uudistuneen. Tarjoaapa peijooni hakijalle vaihtoehtoja; pelottavan ohjaileva sananarvuuttaja siis nykyisin, joka tiedontarjonnan ohella myös vie verkkoväkeä pässinä lieassa kohti juuri niitä sanoja joita katsoo tarpeelliseksi.

No, piti kokeilla. Ja hopsheikkilä mutta sieltähän se löytyi, minun lokakuisena aamuna vuonna 2002 unihäikiössä kehittämäni yhdyssanalapsonen, pian peruskouluikäinen, on melkein kymmenentuhatta kertaa jo olemassa:




On maailmassa siis vielä pieniä hauskoja juttuja.

5 kommenttia:

exme kirjoitti...

minä haen tällä: http://www.blackle.com/

Ugus kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Siirryin myös tuon käyttäjäksi. Musta taustaväri on paitsi energiaasäästävä, myös silmille hellempi kuin valkoinen.

Jani kirjoitti...

Tuo Blacklen energiansäästöaspekti on kyseenalaistettu useammassakin lähteessä. Sen sijaan silmiähän se kiistatta säästää, koska se on silkkaa subjektiivisuutta.

Niijakun kerran hakukonesuosikkeja ruvettiin esittelemään, niin here's how I roll.

Ugus kirjoitti...

No hiukan hämärältähän tuo kuulosti. Tiedä sitten kuka totta haastaa tässäkin asiassa - itselle silmiensäästö on silti kivoin juttu Blacklessa.

Pitääpä tutustua tarkemmin tuohon sinunkin linkkaamaasi. En ihan laakista saanut selville mikä sen juju on.

Jani kirjoitti...

Niin, en minäkään pelkästään Googlen sanaan luottaisi tuossa. Nehän joutuisivat puun ja kuoren väliin, jos myöntäisivät että musta tausta olisi ekoystävällisempi ja muuttaisivat väritystään sen takia, koska kuitenkaan varmaan useimmat eivät siitä piittaisi vaan rupeaisivat rääkymään valkopohjaista takaisin vain silkasta muutosvastarinnasta (ja ehkä voimme tässä postuloida myös niiden nurinkurissilmäisten olemassaolon, jotka ihan oikeasti kärsivät lukiessaan vaaleaa tekstiä tummalta taustalta).

Scroogle on ruma kuin perse, mutta sen juju on siinä että ne (ainakin lupaustensa mukaan, mitään hyviä riippumattomia lähteitä en tälle ole löytänyt) hävittävät tunnollisesti kaikki hakijoiden itsestään jättämät tiedot. Voin siis hakea kääpiöhomopornoa ihan kaikessa rauhassa, koska Googlen logeissa hakuni voidaan yhdistää ainoastaan Scroogleen, jolla on minun lisäkseni iso joukko muitakin käyttäjiä. Lisäksi Scroogle tarjoaa https:n yli toimivaa hakua, eli hakujani ei voida vakoilla esimerkiksi Ruotsissa hakusanojen matkatessa täältä Scrooglen palvelimelle.