5.7.08

Niin sanottu "Für Elise -paniikki"

Olla vastentahtoisesti olemassa on tiedostaa omat mahdollisuutensa ja mukautua yhteiskunnan vastaanottokyvyttömyyteen. Kuitenkaan vastarinta ei ole suotavaa, sillä ihmiselle on loppujen lopuksi annettu, tässä muodossaan, vain yksi elämä, ja jos poskensa iskee vasten todellisuuden karheaa pintaa, saa ennemmin tai myöhemmin huomata vajonneensa kokemusten koskissa kuohunnan sijasta kylmännahkeisiin akanvirtoihin vellomaan nahkiaisten näykkiessä pohkeita. Ei elämä ollut ennen niin mustavalkoista. Pilvetkin kumpuilevat tänään kuin siat halki kaupungin koilisesta lounaaseen, ne tahraavat mustilla varjoillaan tilan jossa joku yrittää rakastaa, toinen toivoo, kolmas pelkää ettei hänestä ole kumpaakaan, eikä täten, tietenkään. Hän on saavuttamaton. Ystäväpiirini notkahtaa rajan yli yksi kerrallaan. Kolme vuotta sitten se alkoi, jatkuu vielä toiset kolme, enkä sitten tunne enää ketään alle kolmekymppistä. Mutta ruoho kasvaa joka kevät uudelleen. Sade hämää luulemaan että jossain on elämää. Avaruudessa tai täällä.

1 kommentti:

ninni kirjoitti...

Soitin kerran fur elisea yhdessa ravintolassa ja yritin peitella paniikiani, en tiennytkaan etta siina on jotain yleista

kiiski