Muistatteko kun pari vuotta sitten oli blogimaailmassa hirmu suosittua luokitella itsensä yhden netistä löytyvän persoonallisuustestin mukaan? Siis sen josta sai tulokseksi ISKTR tai muuta vastaavaa nonsenseä. Aiheestahan perusti joku bloginkin, joka nähtävästi ei pitkään päivittynyt, ja kai sitä on huonompiakin aiheita blogille olemassa kuin eri ihmisten testitulosten julkistaminen mutten nyt äkkiä keksi.
Ja sitten: puoliso ja minäkin teimme nyt tuon testin, kun aikaa oli huumasta tarpeeksi kulunut. Ehkä osasyyllinen oli meidän sähköpostisen ensikontaktimme kolmevuotispäivä, tai vain sattuma, tai ehkä kosmologinen neurosäilä. Tai sadate, tai vivahde. Helvetistäkö minä tiedän. Testin lopputulos oli kuitenkin sitäpäinen, että puoliso on järkeilevä ajattelija ja syitä ja loogisuutta etsivä ratkaisija, kun taas minä keskityn reagoimaan kaikkeen tunteella mutta olemaan puhumatta reagoinneistani. Pelottavan nappiin osui.
Mutta mikä oli sittenkin hienointa eilen: nähdä Citymarket vuosikymmenten jälkeen, sen jykevät kattorakenteet osittain romahtaneina, lepakot ja pääskyt sen pimenneiden lamppujen ja homehtuneiden tuuletuskanavien päällä asustamassa, kaatuneiden hyllyjen muodostamat holvimaiset käytävät, tomua tonneittain ja sadoittain ruostuneita ostoskärryjä niille sijoilleen sinne tänne jääneinä kuin ihmisillä olisi äkkiä ollut valtava kiire sieltä pois ja kuu valaisi katon reiän kautta kaupan keskipistettä ja sinne oli levitetty poltettuja patjoja, siellä oli tyhjiä mustuneita pulloja ja tomuun painuneita jalanjälkiä, unohdettujen asuinsijoja.
2 kommenttia:
Missä sellainen raunio on?
Turun Länsikeskuksessa vuonna 2048, missä piipahdin.
Lähetä kommentti