23.10.07

Myrskyn merkit

Peijakkaan tosi on se mitä nakkikioskeilla kuiskailevat: minä olin pikkupoikana hieman nörtähtäviin harrastuksiin taipuvainen, ja osittain pikemminkin siksi että kuvittelin sen minunkaltaiselleni kiltille pojalle harrastukseksi sopivan kuin siksi että olisin itse niin hirveän kiinnostunut aiheesta ollut, aloin joskus ehkä hieman ennen kymmenettä ikävuottani keräillä postimerkkejä. Tämä on varmasti Silmänkääntövankilan historian tähänasti noloin tunnustus. Muutaman vuoden sitä jatkui, merkkikokoelmani kasvoi kohtalaisen suureksi ja useita maita käsittäväksi, joskin koko ajan muistan hieman alitajuisesti kummastelleeni sitä että miksi niitä postimerkkejä itse asiassa piti kerätä. Järjestelin niitä muutamaan kansioon maittain ja aihepiireittäin ja lopulta, ehkä yläasteelle siirtymisen aikoihin, kerta kaikkiaan kyllästyin touhuun ja unohdin merkit niille sijoilleen. Pari vuotta sitten vanhemmat ilmoittivat että kotopuolessa tehdyn komerontyhjennyksen yhteydessä merkit olivat löytyneet, kyselivät että mitäpäs niille. Mielessä vilahteli suttuisia kuvia jossakin sivukujalla Turussa näkemästäni postimerkkiliikkeestä, mitä seurasi enkelkuoron taustoittama visio setelinipuista. Totesin että tuokaapa tänne kun joskus käväisette. Arvaahan jatkon: en minä niitä mihinkään ole saanut viedyksi, ja nyt kun taas on muuttoa edessä niin tuoltahan ne löytyivät komeron perältä, kolme kansiollista filateliaa ja iso läjä irtomerkkejä. Ja nyt on kyllä sitten sellainenkin juttu että en jumaliste enää noita raahaa yhteenkään asuntoon mukanani. Teen siis uniikin tarjouksen: jos lukijakunnassa ketä kiinnostaa, hän ottakoon yhteyttä ja postikulujen hinnalla (tai jos asuu Turussa voi tarjota minulle kahvit jossain keskustan lukuisista kuppiloista) saapi merkit itselleen. Muussa tapauksessa, ja haluan korostaa tätä, ne lentävät muutaman päivän kuluessa kaikki kaaressa ROSKIIN.

Ohessa kuvia: kotimaista valikoimaa 50-luvulta kasariin (ja sodanaikaisia leijonamerkkejä kymmenittäin), kukkaisaiheisia merkkejä Aasian maista Afrikkaan (ja Ceskoslovakiaan), Postin julkaisemia virallisia "vuoden merkit" -kansioita 80-luvun alusta ja muuta tylsää. Roskiin lennettyään nämä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat jäänteet kulkeutuvat Orikedon jätteenpolttolaitokselle, jossa ne roihahtavat liekkiin tuottaen noin mikrosekunnin verran lämpöä jollekin Lausteella asuvalle alkoholistireiskalle. Mikä on hyvä. Jostain syystä merkkikokoelman näkeminen herättää minussa nyt suurta vihaa.













9 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Hahaa, niinpä olen muuten minäkin ollut filatelisti. Muistan vieläpä aloittaneeni vähän ennen kymmenettä ikävuotta, ja lopettaneeni joskus ennen yläastetta. Minulla on varmaan vielä jossain postimerkkikansiokin ja se filatelistin salkku, jota muistaakseni postista sai silloin ostaa. Siinä oli mukana suurennuslasi ja pinsetit, varmaan jotain muutakin.

Jotkut keräsivät leimojakin kirjekuorista - sen päälle en ole vielä koskaan ymmärtänyt. Postimerkeissä on sentään kivoja kuvia, jotka heijastavat aikaansa, luulisin.

Ugus kirjoitti...

Oho, että salkku oikein! Minulla oli vain ne pinsetit, ja ehkä suurennuslasi. Ja nyt kun mainitsit niin taisin jopa jonkinlaisia erikoisleimoja joskus metsästää. Tuskalliset muistot palaavat mieleeni.

exme kirjoitti...

hehkutan jo mielessäni ajatusta siitä, kuinka joku keräilijäparka löytää hakukoneella juurikin tämän päivityksesi noin vuoden kuluttua tästä päivästä...

... samalla ajattelen toiveikkaasti, että ehkä jopa minä opin joskus heittämään jotain pois, noin vain.

Anonyymi kirjoitti...

Missäköhän mun kokoelmani on, en taatusti ole heittänyt sitä pois. Enkä heitä.

Jokainen pikkupoikana nössömpää puolta nuorisosta edustanut yksilö on kerännyt postimerkkejä. Suurin rikokseni pikkupoikana oli postimerkkiluettelon lainaaminen kirjastosta yli vuodeksi. Palautin luettelon kun seuraavana vuonna tuli uudempi lainattavaksi. Jota sitten pidin hallussani seuraavan vuoden.

Ugus kirjoitti...

Benrope, juuri tuollaiset tyypit ottivat kupoliin silloin kun olin kirjastotyöntekijä! Toinen suosittu ikilainakohde oli kolikkokeräilijän hintaopas.

Juuri se, että kaikki nöösipojat ovat olleet postimerkkeilijöitä, tekee tästä harrastuksesta omalla kohdallakin niin kirpaisevan. Että on ollut niin massasta erottumaton jo lapsena, sniif.



exme, tämä on suurinpiirtein ensimmäinen asia mitä ikinä heitän pois. (ja jos ei sana leviä niin voin kertoa että yhden kansiollisen ulkomaisia merkkejä jätän muistoksi...) Sille tänne googlettaneelle keräilijälle: mitäs myöhästyit.

Joni Kärki kirjoitti...

"Jokainen pikkupoikana nössömpää puolta nuorisosta edustanut yksilö on kerännyt postimerkkejä. "

Hah, jos minulla olisi pitkä taulukko, jossa on kaksi saraketta: nössö ja ei-nössö, niin nyt tulisi ensimmäinen rasti jälkimmäiseen sarakkeeseen.

Ugus kirjoitti...

Olisinpa melkein sinuakin pitänyt nassikkafilatelistina!

-TC- kirjoitti...

hiphei.

Kurkkaatko, onko siellä automerkkejä? Jos on, niin huolisin kyllä. Tarvittaessa vaikka koko kokoelman..

Ugus kirjoitti...

No minäpä vilkaisen...