Vastako vapusta on viikko? Tuntuu kuin siitä olisi jo kuukausia, siitäkin huolimatta ettei väliin jäävänä aikana oikeastaan ole tapahtunut juuri mitään.
No ei. Onhan tässä ollut kaikenlaista. On ollut paljon asioita joita jättää tekemättä. Niin ja tiistaina keskustelin Kirstin kanssa blogeista. Totesimme, että on kaksi sellaista monen suosimaa blogia, joita emme fanita. Keskiviikkona sain monet muut ympärilläni keskustelemaan blogeista. Hämmennyin ja katselin olkani yli, mutta ei katonrajassa näkynyt silti kameraa. Torstaina menin Jonin kanssa kaljalle. Emme keskustelleet blogeista; siihen pääsimme vasta kun palasimme kämpilleni kahville. Ex-salarakaskin olisi ollut tervetullut, olisin mielelläni tutustunut, mutta hän ei ollut kaupungissa.
Martin kaupunginosa on suosikkipaikkani Turussa, mikä kai johtuu siitä, että asuin siellä kaksi ensimmäistä turunvuottani. Nykyisin toivon taas toisinaan asuvani siellä, jos en muuten niin siksi että kaikki muut tuntuvat asuvan. Kuluneen viikon aikana olen kävellyt yo-kylästä sinne ja takaisin kolmesti, ja matkaa sentään on suuntaansa nelisen kilometriä. Se tuntuu joskus paljolta. Tänään olin läksiäisissä siellä. Asukkaat muuttavat pois paikasta, jossa pidimme taannoisen kahden vuorokauden peli-iltamme. Olen pitänyt siitä asunnosta; melko tarkkaan kaksi vuotta sitten siellä ensi kerran kävin, oli vapunpäivä 2003, satoi, Vartiovuoren sijasta pidimme pienen porukan sisäpiknikin siellä. Viime syksynä oli noin viiden minuutin ajan ilmassa ajatus minun muuttamisestani sinne.
Mutta tänne päädyin, omaan söpöön satamakonttiini. Läksiäiset olivat mukavat, joskin kokoonpanoltaan oudot. Saunaakin tarjottiin, miehistä vain minä uskaltauduin lauteille. Mikäs naisseurassa saunoessa. Meno kävi siellä kuumemmaksi väen vähetessä, siis löylystä johtuen. Porukka jatkoi Pokamarkkinoille, johon minuakin maaniteltiin, mutta menemättä jäi; sauna pakkasi unettamaan, ja booli. Ja tieto huomisesti aikaisesta lähdöstä maalle.
Ja kun sitten taas kävelin kohti kotia, oli kello lähellä puoltayötä, ja kaksi resuista alkavasti keski-ikäistä (ka, he olivat kuten minä!) humalaista miekkosta pysäytti minut Itäisellä Pitkäkadulla lähellä Martin kirjastoa. "Missä on Turku?" he kyselivät, molemmat kuorossa, kysymystä kuin mantraa toistellen. Heidän ilmeensä olivat vakavat. Ehkä he etsivät niiden elementtitalojen keskeltä paljon puhuttuja puutaloalueita, keskiakaisia rakennuksia tai henkeälamaannuttavasti valaistuja jokimaisemia. Ei tätä piru vie turhaan sanota Pohjolan Venetsiaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti