Oletetaan pelkotila.
Jatketaan asioiden tekemistä tavoilla joilla ne on aina ennenkin tehty. Unohdetaan mahdolliset vaikeudet. Nähdään todellisuus kaarevana peilinä; suoraan edestä juuri sellaisena kuin pitääkin, mutta reunoille ei kannata vilkaista. Kuva näyttää siellä väärältä.
Nukutaan hetki.
(Tietenkin voi myös pysähtyä miettimään, kasvavatko rintakarvat kämmenen sisään, jos painaa käden kylkiluilleen vuodeksi)
Kirjoitetaan oivallisia ajatuksia, elämästä, kuolemasta, asioiden merkityksellisyydestä ja toisaalta turhuudesta. Kaikkein suurinta turhuutta on elämän turhuuden merkityksettömyys. Kaikkein tiukimmin meistä pitävät kiinni sellaiset ihmiset, jotka eivät meistä enää pidä kiinni.
Marinoidutaan omissa liemissä. Poltetaan ehkä sormi kynttilässä.
"Elämä on nippu palaneita porsaanluita", kuten herrat Kaartamo, Kettunen ja Kuustonen aikanaan lyrikoivat. Mitä muuta voi odottaa kollektiivilta, jonka lyhenne on KKK?
Toistellaan öisin: "Olen elänyt tuhat vuotta... olen elänyt tuhat vuotta... olen elänyt tuhat vuotta..."
Ja ennen kuin huomaakaan, on taas kesä ja yksi vuosi yliopistossa takanapäin. Hiphei! Ei muuta kuin nippu Jekku-lehtiä mukaan ja kavereiden kanssa rannalle! Lopputekstien rullatessa soi Orchestral Manoeuvres in the Darkin Enola Gay halpana Synthesizer greatest -versiona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti