Caribian surullisenkuuluisan 994-hallin edessä oli rivi siniristilippuja tänään ja tajusin että on itsenäisyyspäivä. Se siitä ruokakauppaan menosta sitten, taisi tulla nälkäinen lauantai. Yöllä lumi oli laskeutunut kaupunkiin, kolmas tänä talvena, tällä kertaa sellainen jauhomainen harso kovaa ja valkoista joka kerääntyi puunrunkojen ympärille ja jota tuuli heitteli jaloissa ja joka muodosti jäätyneiden lätäköiden pinnalle kuvioita. Joo, se tuuli. Saatanallinen viima jostain pohjoisen ja lännen suunnasta, viilsi kasvot verille kuin suuri kynsi. Aika moni näytti kärsivän siitä, toisaalta monet myös kulkivat paljain päin. Ehkä he kunnioittivat niitä sinivalkoisia lippuja siinä vaaleanpunaisen kylpylän edessä, tiedä siitä. Minä vedin piponi syvemmälle. Tämä päivä ei merkitse minulle mitään, ja muistan sen todennäköisesti myöhemmin sinä joulukuisena lauantaina jolloin tuppasi iltapuolella olemaan jo vähän nälkä. Ne on vain kangaspaloja tolppien päässä liehumassa. Nähkää nälkää. Ostakaa itsellenne elämä. Nyt alkaa masentaa. Pitää muistaa kuunnella myöhemmin tänään Elbow'n Cast of thousands. Ei olo siitä ainakaan helpotu, mutta sielu saattaa kaunistua hetkittäin.
Miksi niin harvat ymmärtävät miten harvat ymmärtävät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti