Glögi kuuluu talveen. Vaikka ei maata peittäisi mitättöminkään lumikerros, on glögin vahvassa hehkussa jotain sellaista joka saa havaitsemaan oman talviromanttisen puolensa olemassaolon. Ja siis kyseessä on nimenomaan kylmyyden ja pimeyden vastustamiseen pyrkivän toiminnan romantisoiminen. Mikä tahansa lämmin juoma ei käy. Pakkasta ei voi luotaan työntää millä tahansa satunnaisella teekupillisella tai luoja armahda kahvilla.
Aamupäiväni sai tänään mukavan poikkeaman aiotusta kun kauppamatkalla kävi kutsu käydä visiitillä. Hiljaisen puisen talon keittiötä lämmittivät kynttilät ja me luimme Imagea, joimme glögiä, puhuimme väsähtäneen pakkasaamun liikkeelle. Tunnistin olohuoneesta soivan musiikin Robert Wyattiksi ja talon eteisen lattiassa oli luukku. Ikkunan takana suuri hännätön koira tarjosi meille valtavaa puunkappaletta josta törrötti kaksi ruosteista naulaa. Asioita joista voisi piirtää kuvan. Hyvin lämpimillä sävyillä.
Ehkä sille kuvalle voisi rakentaa kuivista mutkalle käyristyneistä männynoksista kehyksen, ja ehkä sen voisi ripustaa hämärään vintinportaikkoon niiden nähtäväksi jotka jaksavat nykyaikana vielä kiinnittää huomiota ympäristöönsä. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti