Tänään on Frank Zappan syntymäpäivä. Minun myös, mutta jääköön sen huomiointi nyt vähemmälle. Ulkona näyttää tällä hetkellä suurinpiirtein sellaiselta kuin klassisen joulun on aina haluttukin näyttävän. Suuria hiutaleita leijailee sakeana mattona alas taivaalta ja aurausvälineistön loistaessa poissaolollaan kertyy kaduille paksut, kauniit kinokset pehmeää lunta. Vielä viime yönä kaupunki oli lähinnä musta. Sitä koristi jääkerros, kadut ja talojen seinät näyttivät lasittuneilta, kuin joku olisi suurella vaivalla kietonut jokaisen rakennuksen juuri sille suunniteltuun lasipeitteeseen pysäyttäen siten ajan erääseen joulukuun yöhön vuonna 2003. Tuulen äänen saattoi kuvitella olevan paikkaansa etsivien ihmisten huutoa. Lasinen kerrostuma esti heitä pääsemästä takaisin koteihinsa. Ajassa ja paikassa tapahtui pienimuotoisia hyppäyksiä jossain Kupittaan nurkilla. Liikennevalot näyttivät kahta valoa yhtä aikaa, katu loppui seinään paikassa josta se oli ennen jatkunut suorana ja leveänä, sen sellaisia juttuja. Kaupunkibussin valot näyttivät lohikäärmeen silmiltä Sirkkalankadun päässä. Niitä ei olisi pitänyt nähdä niin kaukaa, mutta silti se ei tuntunut oudolta. Helikopteri lensi ylitsemme lähellä yliopistoa. Se oli aivan liian matalalla taloihin nähden, mutta oli siellä silti - tai ainakin sen valot ja ääni olivat. Hyvin lähellä yläpuolellamme, meidän ja kaikkien hesekiskalle jonottavien puolihumalaisten puolielävien ihmisten yläpuolella. Ehkä kaikki oli sittenkin vain heijastusta jäästä. Se oli todella kurottanut otteensa kaikkialle.
"Come on, admit it, babe
It's a wonderful life
if you can find it"
(Nick Cave)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti