En voi oikeasti vihata niitä ihmisiä jotka osallistuvat tv-visailuihin. En voi oikeasti vihata niitäkään ihmisiä jotka tekevät tv-visailuja. On pieni mahdollisuus että vihaan niitä ihmisiä jotka uskottelevat tv-visailujen olevan jotenkin tärkeitä, mutta toisaalta en aio ruveta siihenkään koska mitäpä se ketään hyödyttäisi. Maailmassa on vihaa jo tarpeeksi. Taas sen olen nähnyt uutisistakin. Joulupukin näköinen vanha mies jonka kerrotaan olevan se iso paha Saddam on nyt joka kanavalla, joka lööpissä, jokainen kuva ja ääni muistuttaa hänestä. Ja mitä sitten? Antaisitte hänen olla. "Irakin kansan ei enää koskaan tarvi pelätä joutuvansa Saddamin hirmuvallan alle", oli Bush sanonut. Vahva on pelko siitä varmasti viime kuukausina ollutkin. Joskus tuntuu ettei jaksa. Satuin eilen illalla näkemään myös Levyraadin katsojaäänestyksen tuloksen. Pizza Enrico voitti äänestyksen murskaluvuin, mikä ei kerro niinkään suomalaisten asennemaailmasta vaan niiden jotka vaivautuvat äänestämään Levyraadin voittajaa. En ole koskaan kyseistä kappaletta kuullut, mutta sen kerrotaan olevan vastenmielinen - uskon väitteitä koska niitä ovat minulle kertoneet luotettavat tahot. Osaisin minäkin tehdä hittikaavaan sävellettyjä humppia joilla suoltaisin ilkeyksiä milloin mitäkin kansanosaa kohtaan, mutta minulla ei varsinaisesti ole halua siihen. Siinäpä ero minun ja monen toisen välillä. Henkinen väkivalta on minulle toinen luonto. Onneksi se pysyy enimmän aikaa kurissa. Positiivisista ominaisuuksistani en aina voi sanoa samaa, piru vieköön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti