5.12.03

"And the Devil danced the polka on the grave that had my name" ja muita iloisia tarinoita

Nyt se alkaa. Loppuvuoteen kerääntyneiden tekemättömien töiden aiheuttama paine purkautuu ahdistuksena ja epätietoisuutena siitä onko niissä töissä a)mitään minkä oikeasti onnistuisin saamaan loppuun ja b)mitään järkeä. Toipuakseni ongelmastani vietän päivän kaupungilla, selkää särkee ja on kylmä - ei auta. Kun lopulta palaan kotiin odottaa minua Mikko Lehtosen Merkitysten maailma. "Kirjoita minusta essee", toteaa kirja. Ja minä yritän. Ja yritän. Merkitysten maailman merkitys katoaa kuitenkin lopulta. Se muuttuu pinkaksi karkeaa paperia ja haalistuvaa mustetta. Sillä ei ole merkitystä.

Eilen illalla kuulin hyvän uutisen: Pirkko Saisio sai Finlandia-palkinnon. Hän ansaitsi sen. Saisiolla on takana paljon laadukasta kirjallisuutta ja ennen kaikkea olen pitkään kunnioittanut hänen tapaansa pitää tinkimättä kiinni omista periaatteistaan. Palkintosumman lahjoittaminen Setalle on sitten jo puolestaan niin hieno teko että se mykistää. Toivon paljon mediajulkisuutta tälle uutiselle, sen yhden idiootin uskoontulemisen kanssa ei niin olisi väliksi.

Ei kommentteja: